Kyyhkyt

Jep. Vereslihalla.

Loppuviikko oli yhtä paskaa. Alkoholi virtasi ihan liian vuolaana. Lievää uhkarohkeutta käyttäytymisessä, mulle poikkeuksellisia asioita. Paljon sydänsurua, itseinhoa, loukkaantumista. Ja deitti joka oli kännissä jo siinä vaiheessa kun vasta nähtiin.

Lauantaina katselin Paikallisen portailta viereisessä puussa kuhertelevia kyyhkyjä. Ja näin kirkkaasti, kuinka J on nyt oikeasti ja tosissaan tän ihastuksensa kanssa. Ja näin, että nyt on päästävä irti. Päästettävä. Viime yön viestienvaihto ei ollut kovin kaunista, johtuen mun vahvasta humalatilasta ja loukatusta mielestä sekä J:n ajattelemattomuudesta. Loppu on tässä.

Miksi on pitänyt rikkoa itseään näin liian pitkään? Miksi oon antanut tän sattua näin kauan? Sattuu kovaa ja kauan.

Taidan jättää miehet kokonaan mielestä hetkeksi. Täytyy paikata särkynyt sydän, jotta siitä olisi iloa joskus myöhemmin. Taidan keskittyä hyvän olon hakemiseen jostain ihan muusta kuin alkoholista ja siitä, että joku muu antaa mulle jotain.

Blogi saattaa hiljentyä. Mitä järkeä tänne on mitään löpistä kun ei ole asiaakaan.