Mitä sen jälkeen

Niin.

Menin sinne. Juteltiin. Vaan ei kyllä kovin kattavasti. Ei kai siinä enää mitään sanottavaa ollut. Kerroin vähän mikä oli itselläni taustalla kun se viimeisin kovasanainen viestinvaihto käytiin, halusin yrittää valottaa tilannetta, jos siitä olisi saanut jonkun selityksen mun reaktiolleni. En tiedä ymmärsikö J, mutta eipä se mitään kritisoinutkaan. Vähän puhuttiin myös siitä, mitä tän jälkeen. Kuinka tarttis toimia, kuinka ystävyys voisi vielä toimia, kuinka yhtään mitään. Sanoin, että mä tarvitsen kunnon hajuraon. Ja se rako saataisiin mun mielestä vain sillä, että ei olla yhteydessä toisiimme x-määrän aikaa. Ja siitä aasinsilta siihen, mitä tää meidän ystävyys oikeastaan on. Tai kuinka se ilmenee. Mä olen terapeutti. Ja yhdessä oleminen on lähinnä yhdessä päihtymistä. Kai siinä itsekin heräsin miettimään, haluanko ylläpitää sellaista ystävyyttä, tai lähinnä haluanko ylläpitää sitä noin. Siitä ei kovin pitkälle päästy. J totesi, että sellaisia hänen sosiaaliset kontaktinsa tahtoo olla, surullista. "Voithan sä tulla teelle joskus."

Paljon oli hiljaisia hetkiä. "Tän olis aina pitänyt päättyä siihen, että sä löydät jonkun hyvän miehen." Hmph. Vähän vaikee on löytää erityisemmin ketään, kun mielenkiinto ei riitä muihin. Lähdin, halattiin hyvästiksi.

Ja sen jälkeen ei ole mennyt päivääkään, etteikö siitä kuuluisi jotain. Edes yksi viesti. Viime viikon lopulla sille viesteillessä totesin, että tää jatkuva yhteydenpito on lievästi huono juttu nyt. "Niin... Kai mä haluan varmistella ettei yhteys katkee kokonaan." No. Niin. Sitä kai mäkin. Mutta ei se silti hyvää tee. Ja viikonloppuna J sanoi, että pitäköön tunkkinsa. Vähän niinku päätti tarinan sen ihastuksensa kanssa. Mene ja tiedä. Lauantaina nähtiin paikallisessa, vähän höpötettiin siinä kunnes sinne saapui pari sen tuttua ja se meni niiden kanssa pöytään istumaan. Tokikin ihan siihen mun selän taakse, että niinkin kauas. Se lähti kotiin ennen mua, mutta pisteli vielä useemman viestin, joihin mä yritin kännipäissäni vastata, mutta aamulla lukiessa tajusin etten ollut aina ihan ymmärtänyt lukemaani :D. Sunnuntain purin hammasta koko hiton päivän etten laittaisi sille viestiä, tosin kerran kyllä sorruin koska tuntui että jotenkin piti mainita etten ollut yöllä ihan ymmärtänyt oikein. Vasta illalla J:stä kuului, "aika vähillä viesteillä päästy krapulapäivästä ;)". No älä, purin hammasta.

En tiedä mikä on muuttunut, vai onko mikään. Mutta ainakin yksi krapulapäivä on päästy yli ilman, että mä päädyn sen luo nussimaan. Pieni voitto? Helvetin vaikeaa se ainakin on. Ja ihan pikkasen vaikeeta saada sitä miestä ulos systeemistä, kun päivittäin mietin sitä useita kertoja. Jos tää joskus loppuisi.