Eroyö

Päihdyin Paikallisessa, J tuli pöytään istumaan, fiilikset oli aika neutraalit. Päädyin sen luo, onneksi neiti H ei tullut mukaan. Puhuttiin. Puhuttiin aamuviiteen. Sain sanottua ajatuksiani, vuodatin muutamat kyyneleet, kuuntelin kuinka J kertoi ajatuksiaan. Sitä mä tarvitsin. Rankka yö, mutta ehdottoman hyvä että se tapahtui. Aikaisemmin ei olla asiasta koskaan kunnolla puhuttu, vaan asiat on jääneet ilmaan roikkumaan. Nyt puitiin kunnolla, ja nyt tää tuntuu vihdoin siltä, että se kaikki on loppu. Ja se on hyvä, vaikka ikävän tunne onkin suuri.

Ei hätää, pojat ja tytöt.

Se on loppu nyt. Huomenna sattuu.

Tältä siis tuntuu olla hyväksikäytetty.

Jep. Kerroinhan J:n tulleen kaupunkiin. Ja nyt tämä neiti myi itsensä niin uskomattoman halvalla, ettei tosikaan. Siis oikeasti, en helvetti soikoon kehtaa edes tänne kirjoittaa. Pääasiassa ehkä siksi, etten kestäisi kohdata niitä tuohtuneita, nenän tuhahduksia täynnä olevia kommentteja, joissa raivotaan mun tyhmyyttä ja käsketään jättämään se mies omaan arvoonsa - ja rauhaan. KOSKA. Ne kaikki kommentit on liian oikeita. Olisitte aivan liian oikeassa ja mä olisin niiiin samaa mieltä. Kai tää on sit joku kummallinen itsesuojeluvietti kun estää mua kertomasta tän enempää. Joten mennään näillä. Jos yhtään lohduttaa, olen niin uskomattoman lähellä sitä, että haistatan J:lle vitut ja toivotan paskaa loppuelämää. No, en mä ihan noin pahasti kai toivo, mutta siitä huolimatta olen niin viittä vaille tilittämässä sille, että mä en aio enää koskaan suostua tällaseen hyväksikäyttöön ja paskamaiseen kohteluun, koska tiedän oman arvoni. Selkeesti joo tiedän, miksi mä sitten annan käyttää itteäni näin törkeästi hyväksi? Mitä vittua mä tästä muka saan? (En ainakaan munaa, kiitos shark weekin... Läheltä kyllä liippas. Facepalm.)

Lllloistavan kekseliäällä aasinsillalla (jota ei siis ole) pääsenkin kirjoittelemaan deitti nro kolmosesta. Se on vähän liian symppis. Tiedän, että olisin kyllä aivan päätä pahkaa ihastumassa siihen jo, ellei jokin pidättelisi mua. Joku kumma epävarmuus jostain. En tunnista mikä se on. Jotain turhaa ja pinnallista kai, tai ehkä epäröin koska koko tää nettideittailujuttu ei tunnu luonnolliselta, taaii sitten ehkä vaan pelkään oikeasti sitä mahdollisuutta, että mitä jos vaikka tykästyisin siihen ja sekin muhun ja jos siitä vaikka tuliskin jotain, edes hetkellisesti. Mä pelkään, saan taas turpiini. Plus mä en ehkä uskalla leikkiä tätä treffailuleikkiä, en uskalla lukea ihmisestä mitään viitteitä siitä, oisko se kiinnostunut, koska jos olen väärässä, saan taas turpiini. Ihan sama mikä ois kyseessä, saan taas turpiini. Koska elämä on sellainen narttu.

Ässät lattialla

J laittoi viestiä. Herra on saapunut kaupunkiin.

Saattoi pakka hajota hetkellisesti. Vittusaatana.

Anna olla, nainen. Anna vittu olla.

Pieni sysäys.

Uskaltauduin laittamaan deitti nro 3:lle viestiä saitilla. Saatoin arvella tilanteen oikein, paitsi että eihän sitä koskaan tiedä kuitenkaan. No, enpä suostu ottamaan asiasta ongelmaa itselleni.

Jotenkin hymyilyttää.

Sosiaalisen kanssakäymisen solmut vol. 2.

Just. Viime perjantaina se sosiaalisesti kömpelö deitti nro 2 pisti viestiä, eilen se lähestyi taas saitilla. Sen siitä saa kun on itsekin sen verran sosiaalisesti rajoitteinen, ettei osaa vastata suoraan mitään. Eilen sattui olemaan sen verran paska päivä, että vastasin. Ensin meinasin kirjoittaa jotain todella jyrkkää, mutta onnistuin rauhottumaan sen verran, että loppupeleissä suhteellisen ystävälliseen sävyyn vastasin. Keskustelu meni suunnilleen näin:
Deitti: "Moi! Mitäs sulle nyt kuuluu? Mitä olet puuhaillut?"
Minä: "Paskaaks tässä. Täytyy ehkä nyt sanoa, että mitä jos jatkettas erillään? Käytiin treffeillä mut siinä se. Anteeks, en haluu loukata tai olla ilkee." (Herran aloituslainiin nähden tuntuu nyt kovin ilkeältä tuokin, vaikka ensin meinasin jotain sata kertaa pahempaa...)
D: "Juu ymmärrän. Oliko mus sit jotain vikaa? Jos saa kysyä..." (Hei, vikaa on ainakin tossa, että sä kysyt tollasta)
M: "Ei sussa mitään vikaa ole. Ollaan vaan eri paikkakunnilta kotosin ja muutenkin sen verran erilaisia" (TTU HALOO ei kai kukaan osaa vastata tollaseen rehellisesti?? Siis jos on vikaa. Jokaisessa meissä jotain vikaa on, mut hei vittu nyt. Kerrataanpa vähän. Kaveri soittaa varttia ennen treffejä ja sanoo et menee jokunen tunti. Siin ois ollut jo perusteet perua koko juttu, mut koska mä oon tällanen lammas, tapasin sen silti. Se ei uskalla ees silmiin katsoa, mikä voitas kyllä pistää vaikka jonkun henkilön kohdalla söpöyden tai vastaavan piikkiin, mut ei tässä. Keskustelussa se yritti pari kertaa jotenkin osallistua, mutta pääosin mä hoidin keskustelun aiheiden valinnan. Ja vittu kerroit sitte "seurustellees" jonkun mimmin kans joka oli jossain laitoksessa. Treffit kestää noin tunnin lähinnä vain koska mä jaksoin yrittää niin pitkään vaikka heti alussa näin ettei siitä ikinäkoskaan tule yhtikäs mitään. Kohteliaisuudesta. Ja sit vittu viikko sen jälkeen kysyy millanen hän oli. Ööö...)
D: "Millä lailla erilaisia?" (AAAAAAAAAAAARGH!!! No vittu ku yö ja päivä?? Meinasin tässä kohtaa oikeasti tukehtua. Ja raivo kohotti päätään, pinna veteli ihan viimeisiään.)
M: "No en osaa eritellä. Erilaiset mielenkiinnon kohteet sun muuta" (Yritin siis olla rehellinen koko ajan - paitsi tossa "onks mus jotai vikaa" - ja myös olla loukkaamatta turhaan sanomalla jotain henkilökohtaisia ilkeyksiä. Sen sijaan että olisin kertonut sen käytöksen ja olemuksen olleen jotain muuta kuin puoleensavetävää, yritin miettiä jotain sellaista, jonka erilaisuus ei johdu toisen persoonasta tai vastaavaa. Tai no, kyllähän erilaiset mielenkiinnon kohteet on niin ympäripyöreästi sanottu, ja ne myös liittyy persoonaan, mutta katsoin sen olevan ehkä paras vaihtoehto. Koska jos jamppa tulee jostain pikkupaikasta isolle kylälle ja toteaa mulle että täällä on liikaa populaa niin mä tulkitsen sen siten, ettei se viihdy täällä. Mä taas ttu asun täällä enkä halua lähteä pois. ---> Eroja jo siinä. Jätkä oli myös työtön ja puhui asiasta vähän siihen sävyyn, että tulkitsin ettei hän kovinkaan paljoa tee asioita sen eteen että ei olisi työtön. Asia ei kovin monen naisen pöksyjä saa märäksi.)

Voisin ehkä toivoa, että tän jälkeen herrasta löytyisi edes pieni hippunen ideaa olla jatkamatta epämääräisiä keskustelun yrityksiään. Pisteet kyllä siitä, että uskaltaa yrittää vaikka en ole vastannut. Mutta hei, mitäpä jos opettelisit sosiaalisen kanssakäymisen sääntöjä hieman. Joku vois kenties ne sanattomat sopimukset paljastaa kun hän ei selkeesti ole niitä itsekseen hiffannut. Ja mitä opittavaa itselläni tässä on? Ehdottomasti se, että vastaa ja sano suoraan ne negatiivisetkin asiat ni vältytään tällasilta onnettomilta tapauksilta. Plus olishan se helvetin paljon korrektimpaa kuin vain olla vastaamatta. Se ei tunnu kauheen kivalta, kokemusta on. Mut mulla on järkeä olla ulisematta viikon tai puolentoista kuukauden jälkeen uudestaan kun mulle ei alunperin olla vastattu.

Mutta. Mitä tähän saitin viesteilyyn tulee, mulla on jo varmaan viikon verran pyörinyt se deitti nro 3 päässä. Tää herra, jonka kanssa vierähti viisi tuntia jutellen vähän kaikesta. Se keskustelu kuoli sit vähän niinku itsekseen, ehkä ihan snadisti harmittaa. Koska siitä tyypistä ei todellakaan osaa lukea, että jättikö se vastaamatta viimeisimpään viestiin esim. koska ei ehtinyt ja sitten se vähän niinku vaan jäi vai koska ei tuntunut siltä, että haluais jatkaa keskustelua. Ja se tyyppi tuntuu jotenkin hassusti nyt siltä, että sille voisi laittaa viestiä näinkin pitkän tauon jälkeen ihan sillai kaverillisissa merkeissä, että se ei rikkoisi mitään sanattomia sääntöjä sosiaalisessa toiminnassa ju nou. Tosin en oikein tiedä, miksi sille nyt pitäis mitään viestiä laittaa.. Koska se ihminen ois sen arvoinen, että kokeilee katosiko siltä vaan rohkeus vastata kun aikaa meni. Plus musta tuntuu, että se ymmärtäisi viestin idean, jos vaan kyselisi mitä sille kuuluu, mitä se on puuhaillut :D:DD. Joo tajuan tän naurettavuuden tässä. Mut deitti nro 2 ei varmana jatkanu juttua kaverillisessa hengessä, vaan oli oikeasti kiinnostuneempi musta kuin mä siitä eikä siinä ollu mitään kaverimeininkiä missään vaiheessa. No, harkitsen kuitenkin, laitanko sille kolmoselle mitään. Kyllä se vähän hölmöltä tuntuu jos mulla ei mitään oikeeta asiaa olisi.

Ah. Nyt fiilikset on onneksi jo paremmat kuin eilen. Ihan tosi, alan jo epäilemään onko mulla jokin lievä masennus :D. No ei. Mut pillereiden osuutta asiaan sietäis kyllä miettiä. Toisaalta... Asiasta oli hivenen vaikeeta keskustella neiti H:n kanssa tuossa eräs päivä, kun hän ei tiedä mitään J:stä. En tietenkään voinu sanoa, että suurin murheenkryyni on ollu se mies, ja ilman tätä tietoa fiilisten selittäminen käy hivenen haasteellisemmaksi. H pohdiskeli juurikin sitä, onko nää pillerit ehkä taustalla, yritti myös ehdottaa jotain toimintaa fiilisten parantamiseksi (ei nyt siis kuitenkaan pillereiden lopettamista, vaan ihan silleen yleisesti). Onhan se vaan aika mahtavaa kun on sellasia ystäviä jotka jaksaa katella sun naamaa vaikka se oliskin pitemmän aikaa norsunvitulla. Ja yrittävät jeesiä kun kerrot että tilanne ei ole se paras mahdollinen. Eilinen saattoi olla paska senkin takia, että sunnuntai meni lievässä darrassa ja morkkiksessa enkä ehtinyt niitä fiiliksiä karistaa iltaan mennessä. Aamulla sit helvetin aikasin duuniin, jossa tuli pari mitättömän pientä vastoinkäymistä - ja siihen päälle sit se onneton keskustelu siel saitilla. Sunnuntain morkkis johtui lähinnä siitä, että olin juonut sen verran että tuli krapula. Hah. En siis tehnyt tai sanonut mitään (kovinkaan typerää) siellä ystäväiseni synttäreillä, josta ois oikeesti voinut tulla joku morkkis. Mulle tulee tätä nykyä morkkis jo siitä, että päätä hieman jomottaa koska viiniä meni lasillinen liikaa. Mielessä kävi jopa sellainen, että mitä jos ois kokeillut tipatonta uuteen vuoteen asti, mutta sitten tulin järkiini. En ole kuitenkaan ihan hetkeen juonut itseäni mihinkään kunnon känniin, mulla ei ole edes halua moiseen. Usein istun iltaa pelkän limpparin voimilla koska ei tee mieli edes sitä yhtä lasillista viiniä. Joten onko tipattomuuslupaukselle tarvetta? No, ei siitä haittaakaan olisi, mutta taidan silti jättää sen tekemättä. Koska joskus on vaan "pakko" saada ne pari päihdyttävää lasillista koska on peräti kaksi vapaapäivää töistä tai koska joku pitkä työputki katkeaa edes sillä yhdellä vapiaisella. Joskin jälkimmäisessä tapauksessa lasillisia tuskin kuluu kovin montaa, koska en halua sitä ainokaista vapaapäivääni tuhlata krapulassa masisteluun. Joo, hirveen mielenkiintoista tää pohdiskelu, ehkäpä lopetan.

Sosiaalisen kanssakäymisen solmut

Ei hyvää päivää. Deitti nro 2 - eli se nössykkä, joka viikko treffien jälkeen laittoi saitilla viestiä "no, millanen olin?" - lähetti tänään tekstiviestin. "Moi. Mitä kuuluu?" Mä olen niin kovin ei-aikuinen, etten ole osannut vastata siihen mitään. Hei ihan tosi??!! Treffeistä on lie kuinka vitun kauan aikaa jo, ja sit jotain ihme viestiä?? Miten niin sosiaalisesti kömpelö? No, ei saisi näin tilittää, ihmisiähän me kaikki ollaan. Mutta mä en mitenkään innolla odottanut saavani jotain fania, joka ei tunne sosiaalisen kanssakäymisen sanattomia sääntöjä vaan alkaa riippakiveksi. Ja jälleen, kyseessä vain yksi viesti, rauhotu nainen... Meni vain pasmat hieman sekaisin.

Ja mitä deitteihin tulee, se yksi söpö mies on palannut Paikalliseen. Olen ehkä joskus maininnut siitä, herra käy lähinnä arki-iltaisin, ottaa yhden tai kaksi erikoisempaa olutta ja näpyttää koneellaan jotain. Se on kerännyt snadisti pyöreyttä itselleen, tai sitten se naamakarvoitus pyöristää. Oli kummin tahansa, hitto kun se on söpö!! Ja kun sen maanantaina ekan kerran kevään jälkeen siellä näin, päätin pyytää sitä vielä joskus kahville mun kanssa. Vaan enpä maanantaina saanut kerättyä rohkeutta... Enkä sen kummemmin myöskään eilen kun herra sinne sattui saapumaan. Jos se kahville pyytäminen - tai jo ihan vaan jutustelun aloittaminen - on hankalaa netin ääressä niin kasvotusten se on vielä hankalampaa. Ujostuttaa niin pirusti ettei mitään rajaa! Joskus vielä...

Möh, huomenna töihin eikä yhtään huvittais. Illalla kuitenkin luvassa ystävän synttärikemuilua, kenties illasta kuoriutuu jotain hauskaa ja jännittävää. Ei voi tietää ;). Sunnuntaina myös erääseen harrastukseeni sopivat messut kaupungissa, kuinkahan paljon saa taas rahaa poltettua..

Josko ensi viikko olisi fiiliksiltään jo vähän parempi. Toivossa on hyvä elää. Paitsi kullintoivossa. Se tuntuu aina kamalalta :D.

Viimeinen kerta kun itken.

Tän pitää nyt loppua. Ei ole mitään järkeä sekoittaa päätänsä miehen takia, joka on jo aikaa sitten sanonut suoraan, ettei meidän jutusta voi mitään tulla. Toisaalta, ei se ole riippuvaista siitä, tulisko jutusta jotain vai ei, se riippuu siitä kuinka kovasti tykästyn ihmiseen. Ja nähtävästi olen mennyt tykästymään ihan liian paljon. Vittusaatana, tuleeko nyt jo kolmas viikko täyteen kun se on siellä jossain poissa, eikä ole varmaan päivääkään mennyt ohi ettenkö olis ajatellut sitä miestä. Vittu haloooo. Mä en enää jaksa. En helvetti vaan jaksa. Ja silti eilen kaverin kanssa viesteillessä vähän niinku vahingossa avasin J:n keskustelun ja huomasin, että herra on paikalla. Ja jokin muljahti. Mä olen varma, että se on jollain ihmeen tyylillä löytänyt jonkun uuden kivan leikkikalun. Kun se mies tulee takaisin kaupunkiin ja jossain vaiheessa epäilemättä törmätään, katotaan sanooko se siitä mitään. Mun pitää palauttaa sille yksi kirja, jos se pyytää tuomaan sen kotiovelleen niin kertookohan silloin. Voinkin sitten sanoa, että naisen vaisto kertoi mulle jo aikaa sitten. Koska naisen vaistolla tarkoitetaan sitä sairasta kyttäystä ja epämääräisten johtopäätösten vetämistä ilman perusteltuja faktoja. Sorry ladies, että paljastin.

Totta vitussa tiesin jo aikoja sitten, että tähän se menee. Mulla ei ole selkärankaa lopettaa leikkiä silloin kun jäisin vielä edes minimaalisille tappioille, ja en ylläty ollenkaan kun se herra taikoo jostain jonkun uuden mimmin. Tähän se johtaa, mä jään rikkinäisenä rannalle kun toinen seilaa eteenpäin jonkun uuden kiinnostuksenkohteen kanssa.

Ja vittu yhyy ja valivali! En saatana jaksa yhtään tätä, millaiseksi ruikuttajaksi oon tullut tän takia. Mitä uutta tässä muka on? Ainahan mä olen ottanut pataan kaikessa, mikä liittyy ihmissuhteisiin. Ihme etten ole tän kyynisempi ja kylmettyneempi.

Yritän asennoitua ajattelemaan, että hyvä vaan jos se herra on törmännyt johonkin uuteen ihmiseen. Silloin tää ainakin loppuu ja mä voin rauhassa repiä sydäntäni aikani, korjata sen ja suunnata uusiin asioihin. Totta vitussa sattuu aivan liikaa edes ajatella asiaa, mutta joku järkihän tässä on yritettävä säilyttää. Ihan turha vaan tulla mussuttamaan mitään "sä löydät paremman ja sit mietit miks ikinä koskaan tuhlasit aikaas johonkin tollaseen". Onko sulle ollut koskaan mitään hyötyä moisista mussutuksista kun oot ittes rikkonut jonkun takia? Ne lähinnä vituttaa ja tuntuu siltä kuin muut kohtelis alentuvasti ja pitäis tyhmänä. Näytä yksikin järkevästi vastaavanlaisessa tilanteessa toimiva ihminen ni lupaan harkita katsomista. (Miten niin oon aggressiivinen?)

Pahinta kai on se, kun itse tajuaa kuinka älytöntä tällanen on. Kuinka tajuaa toimivansa kuin idiootti, mutta ei voi sille mitään. Ja kuinka tää koko paska vaikuttaa liian moneen asiaan. Töissä on ollut jokseenkin hankalaa, kun mielen taka-alalla roikkuu ajatus J:stä. Kavereiden seurassa on ollut hankalaa, kun yhdelle ei voi asiasta mitään puhua ja toiselle ei osaa muusta puhuakaan. Mielialat heittelee jokseenkin rajusti välillä, joka vitun asia ärsyttää ja yleisfiilinki on negatiivisen puolella. Käyttäytyy kuin mikäkin idiootti, ympärillä olevat ihmiset ei ansaitse joutua osalliseksi siitä, kun mulla on paska päivä ja vaan ruikutan tai kiukuttelen.

Yritän siis ryhdistäytyä. Ja pidän silmäni auki myös deittisivustolla, vaikka ei siitä mitään hyötyä olekaan. Pitää varmaan muuttaa Itä-Suomeen, sieltä näyttää tulevan kaikki kiinnostavimmat tapaukset.

J on kotoisin sieltä. TTU.

Pohdintoja

Njaa, ei se paras viikonloppu. Kai mä jotain eroa tässä teen kun olo on lähinnä surullinen suurimman osan ajasta. Ja loppuosa meneekin sitten muille tiuskiessa ja tyhjästä raivotessa. Tai ehkä menossa onkin joku helvetillinen kierron osa? Mene ja tiedä.

Törmäsin erääseen profiiliin siellä deittisivustolla. Tai no, niitähän vaihtuu siinä etusivulla jatkuvasti. Mutta satuin ihan vilkaisemaan ko. profiilia ja sen esittelyteksti oli jotenkin ... ihana. Taisin olla sopivassa mielentilassa tai sitten tosiaankin olen ällönlälly romantikko (olen, tuskaan saakka), mutta kun siinä luki jotain suurin piirtein näin: "kaipailen jotakuta tuhisemaan peiton alle, saa vaikka vähän kuorsatakin. Ja jonkun muunkin vaatteet ois kiva olla mytyssä lattialla. Kaipaan kosketusta..". Totta maar ensimmäinen reaktio oli mätuunsunpeitonalletuhisemaan(tainomäkyloikeestikuorsaan)jamielellänimyttäänvaatteenilattialleniinhänmäteenkotonakin!
Sitten aloin pohtimaan, kuinka paljon mies voittaakaan naisia puolelleen sanomalla (kirjoittamalla) niinkin yksinkertaisen, mutta "paljaan" ja tunteisiin vetoavan asian kuin "kaipaan kosketusta". Ainakin muhun tekee suurimman vaikutuksen se, jos mies uskaltaa avata vähän niitä perimmäisiä ajatuksiaan, tarpeitaan kaiketi. Jostain kumman syystä muhun ei pure kovinkaan hyvin nää "tahdon itsenäisen naisen rinnalleni jakamaan arjen hyvät ja huonot asiat ja läpälässyn", vaan juurikin ne jotka uskaltavat suoraan myöntää kaipaavansa läheisyyttä, kosketusta, noh seksiäkin. Tai vaikka eivät suoraan sitä kirjottaiskaan (ne sitten taas eivät vetoa juurikaan, siis ne jotka kirjottaa "haluan seksiä") niin pohjimmiltaan tarkottavat sitä. Sitä, että makoillaan sängyssä, iho kiinni toisessa, välillä vähän kosketellen, sitä fyysisen tunteen, äänten ja toisen tuoksun maailmaa, sitä kuinka se tuntuu hyvältä, kuinka se myös voi kiihottaa ja viedä eteenpäin seksiin ja nautintoon. Sitä nimittäin itse kaipaan.

Ja tästä pääsen jollain omituisella aasinsillalla siihen, että nainen ei voi pyytää kainaloa ilman jotain syvempää suhdetta. Tällä omituisella väitteellä tarkoitan sitä, että jos nyt on jonkinlainen panosuhde jonkun kanssa, siltä ei voi pyytää päästä kainaloon, halaukseen, ilman että se tulkitaan heti joksikin tunteenilmaukseksi. Joo, kuulostaapa just niin siltä että yleistän, otan vähän takaisin päin. Vaihdetaan sana nainen sanaan minä. Jos mulla on ollut paska fiilis, jotain ikävää on sattunut tai on vaan kertakaikkiaan niin vittumainen olo, että haluaisi vaan jonkun pitävän musta kiinni, tuntea sen rauhoittavan tunteen kun toinen keho on ihan kiinni omassa. Ei sitä voi pyytää, koska vastapuoli tulkitsee sen kuitenkin joksikin vitun rakkaudentunnustukseksi. Tiettyä fyysistä koskettamista tai lähellä olemista ei vaan voi sisällyttää kaikkiin fyysisiin suhteisiin. Ja en ehkä itsekään uskalla pyytää jo siksikin, etten sillä nyt menisi vahvistamaan jotain orastavia tunteitani toista kohtaan. Joskus vaan on vahva tarve päästä jonkun syliin.

Miten erottaa fyysisen läheisyyden ja henkisen (tunnepohjaisen) läheisyyden tarpeen toisistaan? En ymmärrä kuinka miehet pystyvät pitämään seksin ja tunteet niin hyvin irti toisistaan. Miten seksi voikaan olla pelkkää seksiä? Olenko mä vaan niin pohjattoman naiivi ja typerä, etten vaan osaa itse erottaa niitä? Sotken ne aina keskenään, halusin tai en. Voi voi, olis erittäin kiva pystyä ylläpitämään jotain fuckbuddy-suhteita, mutta ehkä mä nyt olen tullut siihen tulokseen, etten pysty sellaisiin. En kertakaikkiaan osaa pitää tunteitani poissa. Mitä vittua, kuinka mä pystyisin säätelemään sitä, kenestä vaan tykkään ja keneen tykästyn enemmän? Varsinkin kun seksi liittyy niin vahvoihin tunteisiin. Onko tää joku opittu käsitys mulla, vai joku yleismaailmallisempi totuus joka toistuu kohteesta riippumatta?

Katkonaista.

Olipas ruikutusta tuo edellinen postaus. No, silloista särkyä, joka on läsnä edelleen mutta ei yhtä vahvana. Tänään on ensimmäinen kolmesta vapaapäivästäni, en tiedä mitä tällä vapaudellani tekisin!

Eilen lähdin töiden jälkeen (kodin ja suihkun kautta) Paikalliseen. Tunsin oloni ihmeen hyvän näköiseksi, tiukat housut, vähän korkoa, näppärällä kaula-aukolla varusteltu paita.. Jos olisin ollut tyrkyllä, olis ehkä vähän huomiotakin sadellut. Ja viereisessä pöydässä istuskelikin vallan mallikkaasti 30+ ikäisiä miekkosia, joista parin matkaan olis ihan hyvin voinut lähteä näin ulkoisesti arvioituna. Ja aivan varmasti sain useitakin vilkaisuja sieltä, ei se Suomi-Espanja -futismatsia näyttänyt tv ole mun polvien korkeudella vaan siellä katonrajassa... Ja snadisti vasemmalle vieläpä. Vaan möllejähän ne miehet, eivät edes silmiin jaksaneet katsoa saatika huikata tervehdystä. Toisaalta, en mäkään. Tai siis, silmiä kyllä katsoin, mutta en sen enempää tuonut itseäni tyrkylle. Jaaa sitten alkoikin väsyttää niin urakalla, että päätettiin poistua. Tänään ehkä uudemman kerran, joskin siellä on luultavasti aivan kuollutta eiliseen verrattuna. Perjantait on aina niitä vilkkaampia iltoja.

Kohta perustan ihan varmasti jonkun treeniblogin, jotta saan hypetettyä tän innostukseni jonnekin muualle kuin facebookkiin tai parille kaverilleni joista ainakin toinen alkaa aivan varmasti kohta kypsyä koko hommaan. Suuriksi ovat tavoitteet kasvaneet saavutusten kasvaessa.. Mutta maltan silti ottaa rauhallisesti.

Nyt kyllä maittais seksi. Edellisestä kerrasta on ihan tarpeeksi kauan aikaa. Vähän jotain jännitystä, kihelmöintiä, hengästynyttä kiemurtelua.. Aijai.

Kyttäys, tuo mielen sairaus.

Kaikki mahdollinen vituttaa. Etenkin pari viime päivää olen tuskaillut aiheesta J. Ja tuskaillut siitä, että musta on kuoriutunut kamala kyttääjä. Damn you whatsapp!! Vittu kun siitä näkee ihan liian helposti, millon viimeksi toinen on käynyt kyseisessä sovelluksessa. Ja vittu kun pitääkin sortua kyttäämään sieltä milloin se herra nyt on siellä käynyt. Ja huomata, että aiempaa useammin. Vaan eipä mulle ole tullut viestiä. Joo, mä tiedän kyllä kuinka sairasta ja typerää tää on. Vituttaa aika suunnattomasti, että pitääkin alentua tällaiseen älyttömyyteen, mä en ole koskaan halunnut tätä omalle kohdalleni. Tai kenenkään toisenkaan. Mutta mä en pääse siitä oikein irti. Tänään on ollut ehdottomasti parempi päivä siinä suhteessa, mutta eilinen meni aivan överiksi. Taustalla vaikutti vittumainen viikonloppu ja ainoan vapaapäivän peruuntuminen työkaverin kuumeilun vuoksi. Siis, purskahdin itkuun aivan kaikesta mahdollisesta, se harmistuksen määrä oli ihan uskomaton. Ja siihen vielä päälle se maanisuuteen yltänyt jylläys pään sisällä, että J on iskenyt silmänsä johonkin uuteen saaliiseen, jonka kanssa se viesteilee samaan malliin kuin aikaisemmin mun kanssa. Ja se menetyksen tunne. Se sydämen särky, lohduton, katala ikävä. Ja ei, en todellakaan väitä että tää olis yhtään järkevää, milloin tunne-asiat olisi? Siksi ne on just niitä, tunne-asioita. En voi niille mitään, voin vain yrittää rauhoitella ajatuksiani, yrittää järkeillä asioita. Mutta kun ne ei vaikuta mun tunteisiin ja mielialoihin juurikaan, ei ainakaan merkittäväksi.

Mutta. Kuten sanoin, tää päivä on ollut jo parempi. Ei todellakaan se paras mahdollinen, mutta ajatuksiin on mahtunut vähän muutakin kuin pelkästään J. Tosin on sekin käynyt kivuliaan usein mielessä.

Tarvitsen kai laastarin. Jonkun, joka veisi ajatukset ihan muualle, toisi jotain sisältöä, täyttäisi sen aukon, joka J:stä on muotoutunut. Tarvitsen jotain sykettä, jotta saan sen tarvittavan etäisyyden, jotta se mies ei sattuisi niin paljon. Laastari mielen taka-alalla olen tuijotellut deittisivustoa vähän enemmän. Vaan eipä sekään tuo mitään lohtua. Mun profiilissani vierailee vain ulkopaikkakuntalaisia jostain hiton takahikiältä (=liian kaukaa) tai jotain vitun ukkomiehiä. En nyt varsinaisesti kritisoi kyseisiä miekkosia, omapahan on asiansa. Mua vaan vituttaa, koska en todellakaan etsi nyt mitään pientä kivaa panoa vaan jotain paljon enemmän. Jotain ihmistä, joka ois vaan mua varten. Joka ei vastais jollekin muulle ja mä vaan roikkuisin siinä sivussa. Joku joka laittaisi mut etusijalle. Tiedätte mitä mä tarkotan, en odota ja vaadi mitään vain-ja-ainoastaan-minä-voin-olla-sun-mielessä-24/7 vaan sitä, että mä riittäisin, että mua aidosti haluttaisiin, annettaisiin mulle se arvo, joka tärkeälle ihmiselle annetaan. En halua olla enää toissijainen kukalie. Se satuttaa.