keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Viimeinen kerta kun itken.

Tän pitää nyt loppua. Ei ole mitään järkeä sekoittaa päätänsä miehen takia, joka on jo aikaa sitten sanonut suoraan, ettei meidän jutusta voi mitään tulla. Toisaalta, ei se ole riippuvaista siitä, tulisko jutusta jotain vai ei, se riippuu siitä kuinka kovasti tykästyn ihmiseen. Ja nähtävästi olen mennyt tykästymään ihan liian paljon. Vittusaatana, tuleeko nyt jo kolmas viikko täyteen kun se on siellä jossain poissa, eikä ole varmaan päivääkään mennyt ohi ettenkö olis ajatellut sitä miestä. Vittu haloooo. Mä en enää jaksa. En helvetti vaan jaksa. Ja silti eilen kaverin kanssa viesteillessä vähän niinku vahingossa avasin J:n keskustelun ja huomasin, että herra on paikalla. Ja jokin muljahti. Mä olen varma, että se on jollain ihmeen tyylillä löytänyt jonkun uuden kivan leikkikalun. Kun se mies tulee takaisin kaupunkiin ja jossain vaiheessa epäilemättä törmätään, katotaan sanooko se siitä mitään. Mun pitää palauttaa sille yksi kirja, jos se pyytää tuomaan sen kotiovelleen niin kertookohan silloin. Voinkin sitten sanoa, että naisen vaisto kertoi mulle jo aikaa sitten. Koska naisen vaistolla tarkoitetaan sitä sairasta kyttäystä ja epämääräisten johtopäätösten vetämistä ilman perusteltuja faktoja. Sorry ladies, että paljastin.

Totta vitussa tiesin jo aikoja sitten, että tähän se menee. Mulla ei ole selkärankaa lopettaa leikkiä silloin kun jäisin vielä edes minimaalisille tappioille, ja en ylläty ollenkaan kun se herra taikoo jostain jonkun uuden mimmin. Tähän se johtaa, mä jään rikkinäisenä rannalle kun toinen seilaa eteenpäin jonkun uuden kiinnostuksenkohteen kanssa.

Ja vittu yhyy ja valivali! En saatana jaksa yhtään tätä, millaiseksi ruikuttajaksi oon tullut tän takia. Mitä uutta tässä muka on? Ainahan mä olen ottanut pataan kaikessa, mikä liittyy ihmissuhteisiin. Ihme etten ole tän kyynisempi ja kylmettyneempi.

Yritän asennoitua ajattelemaan, että hyvä vaan jos se herra on törmännyt johonkin uuteen ihmiseen. Silloin tää ainakin loppuu ja mä voin rauhassa repiä sydäntäni aikani, korjata sen ja suunnata uusiin asioihin. Totta vitussa sattuu aivan liikaa edes ajatella asiaa, mutta joku järkihän tässä on yritettävä säilyttää. Ihan turha vaan tulla mussuttamaan mitään "sä löydät paremman ja sit mietit miks ikinä koskaan tuhlasit aikaas johonkin tollaseen". Onko sulle ollut koskaan mitään hyötyä moisista mussutuksista kun oot ittes rikkonut jonkun takia? Ne lähinnä vituttaa ja tuntuu siltä kuin muut kohtelis alentuvasti ja pitäis tyhmänä. Näytä yksikin järkevästi vastaavanlaisessa tilanteessa toimiva ihminen ni lupaan harkita katsomista. (Miten niin oon aggressiivinen?)

Pahinta kai on se, kun itse tajuaa kuinka älytöntä tällanen on. Kuinka tajuaa toimivansa kuin idiootti, mutta ei voi sille mitään. Ja kuinka tää koko paska vaikuttaa liian moneen asiaan. Töissä on ollut jokseenkin hankalaa, kun mielen taka-alalla roikkuu ajatus J:stä. Kavereiden seurassa on ollut hankalaa, kun yhdelle ei voi asiasta mitään puhua ja toiselle ei osaa muusta puhuakaan. Mielialat heittelee jokseenkin rajusti välillä, joka vitun asia ärsyttää ja yleisfiilinki on negatiivisen puolella. Käyttäytyy kuin mikäkin idiootti, ympärillä olevat ihmiset ei ansaitse joutua osalliseksi siitä, kun mulla on paska päivä ja vaan ruikutan tai kiukuttelen.

Yritän siis ryhdistäytyä. Ja pidän silmäni auki myös deittisivustolla, vaikka ei siitä mitään hyötyä olekaan. Pitää varmaan muuttaa Itä-Suomeen, sieltä näyttää tulevan kaikki kiinnostavimmat tapaukset.

J on kotoisin sieltä. TTU.

1 kommentti:

  1. Sä kirjoitat kuin suoraan mun suusta: just tänään mietin että ei v*ttu, miten musta on tullut tämmönen miehen perään itkijä!! Nainen parhaassa iässä, peilikään ei säry kun siihen kattoo, luonnehan on mitä parhain :) ja heti kun tulee turpaan (figure of speech) parisuhteessa ja joku sanookin EI, niin *tana ottaa arvolle ja samalla näköjään menetän myös kaiken itsearvontunteeni, itsekunnioituksesta nyt puhumattakaan. Ketuttaa tää oma nillitys niin paljon ettei mitään rajaa ;) Huh huh mut kyl tää tästä...

    - Annis

    VastaaPoista