100

*Huokaus*
Josko kohta osais olla ajattelematta J:n alastonta ylävartaloa. Mua ihan naurattaa :D. En mä yleensä unelmoi tai muistele miehen kroppaa, mutta jostain syystä nyt on jo hetken mielessä pyörinyt just J:n vartalo.. Siinä ei ole kyllä mitään ihmeellistä, ihan normaali, hoikanpuoleinen kokonaisuus. Mutta jostain syystä pidän sen vatsasta :D. Ah, se panovana...

Okei, nyt loppu. Nyt hitto vie loppu.

99

Jaa. Eilen tais tulla uudet visiitti-enkat yhden vuorokauden aikana. Sorisori, mä oon vaan vähän turhan innoissani siitä, että tänne eksyy populaa. Ja vähänkö muuten huippua nähdä mistä maista sitä populaa tuleekaan :D. Esmes Filippiinit, Argentiina ja Thaimaa. Miten ne tähän blogiin eksyy? Selaamalla vaan "seuraava blogi"-linkistä kaiketi, tai sit jostain random sivustoista joista olen lainannut kuvan tai kaksi. Koska hakusanat on suomenkielisiä (niitä on tällä viikolla kertynyt jo aikas monta..), niin ei varmaankaan niiden kautta. Joo, nyt ollaa niin jännän äärellä.

Se T:n outo käytös johtui kuin johtuikin sen epilepsia-historiasta (häh, nyt en yhtäkkiä ollenkaan muista mitä oon siitä maininnut). Vähän on sellainen tunne, että herraa saattoi ehkä jotenkin nolottaa se mitä silloin tapahtui. Enkä sinällään ihmettele, eikös se ole aika klisee että tollasia itsestä riippumattomiakin asioita pitää aina kauheesti nolostella tai hävetä. Yritin sille kiertäen ilmaista, että vaikka mä sitä säikähdinkin niin se on aivan ok. Että ensi kerralla tiedän jo vähän, missä mennään.

Taisin nähdä J:stä unta. Tai sitten se vaan salakavalasti ilmaantui ajatuksiin siinä vaiheessa, kun olin jokseenkin herännyt, mutta edelleen unenpöpperössä. Oli miten oli, se mies on pörrännyt mielessä pitkin aamua.. Vaarallista. Pitäisi heti pakottaa ne ajatukset muualle.

Jospa se shark week alkaisi viikonloppuna niin ei tarvitsisi kenenkään kanssa peuhata. Ajatukset sais ehkä hetken aikaa rauhoittua. Paitsi että enhän mä oikeasti halua olla peuhaamatta kenenkään kanssa.

Onpas tää mun opiskelijakämppäni kovin hyinen. Tässä kaupungissa on muutenkin kylmempää kuin Helsingissä. Mutta. One down, four to go. Ja tänään toka tentti. Jonka mä tulen kyllä sössimään tavalliseen tapaani, vähän veikkaan. Mutta nyt se vaan olis ehdottoman pakko saada hoidettua, johan se on ollut tekeillä vasta kolme vuotta... On hienoa olla näin aikaansaava.

Huomaako, ettei mulla ole oikeastaan mitään asiaa?

What part of "no" don't you understand?

Mitähän ajatella tästäkin illasta?

Kävin Paikallisessa, pelien loputtua T tulee istumaan mun pöytään. Jossain vaiheessa se ujuttaa jäiset sormensa mun kädelle ja kuiskaa "miltähän nää tuntuis rinnoilla?" Hmmm... Pokka meinasi pettää. Lasin tyhjennyttyä päätin, että nyt lähden kotiin - tekosyy poistua samaa matkaa T:n kanssa. Sen talon kohdalle tullessa halataan pitkään. Herra sanoo, ettei kutsu mua sen kainaloon, koska mun pitää aamulla ehtiä junaan. En päästä irti, ja lopulta uskaltaudun kysymään, voisinko kuitenkin tulla käymään ylhäällä. Mennään sisään, kohta saankin kädet paidan päällä rinnoille, ahnaat huulet ja sängen raapimaan huulia. Kömmitään sänkyyn ja tilanne rauhoittuu. Kädet jatkaa ihon sivelyä, ja päätän luopua paidasta. Kädet käy rohkeammiksi, lopulta sormet eksyy klitalle.

Sitten. Yhtäkkiä herra alkaa oudosti maiskuttamaan ja nieleskelemään, ja kun vedän sen käden pois housuista ja kysyn mitä ihmettä se tekee, käsi puristuu tiukkaan nyrkkiin ja pimeässä tuijottavat silmät näyttää lasittuneilta. Nyt huolestun jo oikeasti, kysyn mikä sillä on enkä meinaa saada vastausta. Sitten herra rauhoittuu ja jotenkin poissaolevasti vastaa ensin "mitä?" ja sitten "ei mulla oo mitään". Jäädään siihen makaamaan, tunnen oloni lähinnä säikähtäneeksi. Tiedän herralla olevan jotain epileptistä historiaa ja pohdin, oliko toi jokin kummallinen oire väsymyksestä tai jostain... Enpä ole kyllä koskaan moisesta oireesta kuullut, mutta en ole perehtynyt epilepsiaan sen kummemmin, joten mistä sen tietää... Tilanteen outous saa mut lähinnä haluamaan kotiin, vaikka alkuun oltiinkin puhuttu että jäisin sittenkin yöksi. Kysyn, loukkaantuisiko T kovasti jos kuitenkin lähtisin kotiin. Perustelin sen sillä, että mun pitää vielä vähän pakata ja se juna tosiaan lähtee melko aikaisin ja tietty pitää ehtiä kotiin ennen sitä. Herra vastaa, että lähde vaan jos siltä tuntuu, hän ei kuitenkaan ole mua häätämässä pois. Sanoin jääväni vielä hetkeksi, sillä vielä ei ole kiire. Makaan siinä kainalossa, sormien kulkiessa hitaasti selkää pitkin, kunnes kuulen T:n hengityksen syvenevän ja kuorsauksen alkavan. Päätän, että on parempi lähteä nyt kuin herättää se syvemmästä unesta tunnin päästä. Puen päälle, ja vielä ennen lähtöä käyn halaamassa sängyssä makaavaa miestä. Muutamat kiihkeämmät suudelmat, ja lähdin.

Öisen (tai lähinnä myöhäisen) Kallion läpi käveleminen tuntuu edelleen jokseenkin jännittävältä. Joillekin se on koti, tuttu ja turvallinen ympäristö, mutta mulle se on vieras ja ennakkoluuloja täynnä Piritorista asukkeineen. Typerää, I know. Pysäkille päästyäni en ehdi minuuttia kauempaa olemaan ennen kuin joku epäselvää englantia puhuva mies tulee esittäytymään ja kysymään mun nimeä, kotiosoitetta ja suunnilleen sosiaaliturvatunnustakin. Yritän kohteliaasti vastata, että nyt en ole ihan juttutuulella enkä kaipaa uusia ystäviä. Mies jatkaa - koko ajan hyvin kohteliaasti, ei siinä mitään - ja selittää ymmärtävänsä mua mutta on vain yhdestä päivästä kiinni, milloin saatat tutustua uuteen ystävään, parisuhde-ehdokkaaseen tai tulevaan aviopuolisoosi. "So, just give me one chance." Kiitos mutta ei kiitos. Ja jankuti jankuti. Joo mä arvostan sun yritystä - ja kovin mukavaa kuulla, että mä miellytän silmää - mutta mä vastaan nyt ei. Ei, en aio kertoa sulle missä muhun voisi törmätä joskus, sattumalta. Ja ei, en halua sun - tai sun kaverin?! - numeroa. En halua olla töykeä, mutta ei. Usko nyt, ei. EI. No, uskoihan se sitten lopulta. Eikä yhtään liian myöhään, sillä en olisi ehkä halunnutkaan sen näkevän mihin bussiin nousen.

Että siis. Mitähän hittoa tänä iltana oikein tapahtui? Nyt taas tuntuu jokseenkin hankalalta, mitä T:hen tulee. Epävarma fiilis. Tunnen oloni typeräksi, mutta toisaalta minkä mä sille voin jos huolestun tollasesta oudosta käytöksestä? Ja pakostakin mietin, että enhän mä oikeasti tunne sitä ihmistä juuri ollenkaan. Haluanko mä edes oppia tuntemaan sitä? Tuntuu vähän liian hankalalta. Miksei se vois vaan olla satunnaista seksiä eikä tällästä ihmeen huopaamista ja soutamista? Ei ikinä päästä siihen seksiin asti, kun aina tulee jotain ihme solmuja. Suurin osa, ellei kaikki, ihan mun omasta pikku päästä kotoisin...

Mustelma on kipeä.

Merkitty

Suihkuun mennessäni vilkaisin sattumalta peiliin ja jäin ihmettelemään tummaa läiskää oikean rinnan yläpuolella. Sitten muistin, että J tykkää purra. Ihan ei sentään hampaanjälkiä jäänyt :D. Onneksi mustelma on sellaisessa kohtaa, että se lähes poikkeuksetta jää vaatteiden alle piiloon. Pitäisi olla hyvin leveä ja avonainen kaula-aukko, jotta se näkyisi minnekään. Sinällään ihan huvittavaa tietää, että mullekin vielä johonkin kohtaan tulee mustelmia. Yleensä saa teloa itseään ihan urakalla ennen kuin mitään varsinaisia jälkiä näkyy.
Hmm. Pitänee lakata miettimästä sitä miestä. Niitä yksityiskohtia.

No niin. Eilinen väsymys oli aika käsinkosketeltava, mutta onneksi oli tämä kesäajan loppuminen just tässä kohtaa. Sai lisätunnin, armonaikaa. Äsken hilpaistiin äänestämään, muistin ehkä numeronkin oikein :D. Aika huuhaa juttu multa, sillä en ihan kamalasti tuhlannut ajatusta sen ehdokkaan valintaan. Oikea puolue, suht hyvänkuuloset ajatukset siitä sun tästä, riittää mulle. Plussana se, että ehdokas on nainen. Ei sillä ole mitään väliä kylläkään.

Illalla vähän ajattelin kyllä piipahtaa Paikalliseen. Tiedän T:n olevan siellä, ja nyt on sellanen olo että voisin haluta nähdä sen, ainakin pikaisesti. Vaikkakin mulla luultavasti menee heti hermot jos se alkaa taas temppuilemaan. Esim. heittämään tyhmiä vitsejä tai pörröttämään mun tukkaa kun se on suurella vaivalla laitettu pinneillä kiinni. Mutta kuitenkin. Koska tuntuu, että huominen lähtö muutamaksi päiväksi pois Helsingistä tuntuis astetta vähemmän paskalta jos näkisin sen.

Kuten aikaisemmin tänään naamakirjassa opiskelijakollegalleni sanoin, en olisi muutama vuosi sitten uskonut päätyväni tällaiseen tilanteeseen. Eihän mun tilanteessani sinällään ole mitään outoa tai ihmeellistä, mutta olen kaiketi aina pitänyt itseäni sellaisena nössykkänä, joka vaan oman pääkoppansa sisällä miettii härskeyksiä ja rivouksia. Ei tullut mieleenkään, että musta saatettas olla sen verran kiinnostuneita, että kaksi heppua olis maisemissa samaan aikaan. No, nyt saa sit opetella pitämään pään kylmänä, vaikka housuissa polttelisikin ;)

Miehiä ei voi ymmärtää

Juu. Eilen haaveilin siitä T:n kainalosta, mutta kuinkas sitten kävikään. Ei näkynyt miestä koko iltana, mutta kukas siihen pöytään istuikaan? Ensin hymykuoppamies, jonka jutuista ei saanut taas mitään selkoa. Sitten ilmaantui herra J. Lopulta päädyttiin istumaan siinä kahdestaan kun H ei jaksanut sitä ja lopulta lähti kotiin. Kello löi kaksi ja herra ehdottaa josko lähtisin sen luo tyhjentämään muutaman bissetölkin. Ja vaikka siinä ei tuntunut järkeä olevankaan, löysin itseni jälleen herran keittiöstä.

Jutellaan vähän kaikesta mahdollisesta reilut pari tuntia, kunnes jotenkin johonkin väliin herra toteaa, että seksi ei kuulu tän illan ohjelmaan. Hieman mielessäni ihmettelin, miksi se sitten pyysi mut sinne, mutta olin ääneen ihan lunkisti samaa mieltä. Sitten herra ottaa puheeksi sen viestinsä, jonka lähetti viimeiseksi, alkoi siitä puhumaan. Ehkäpä se oli syynä kutsuun. Ensin vaan piti beat around the bush pari tuntia. Herra ilmaisi, ettei ehkä ihan tiedä kuinka suhtautua siihen, että joku voi puhua "pelkästä seksistä". Hän katsoo, että ainakin itse tarvitsee siihen jonkinlaisen tunnelatauksen tai vastaavan, eikä voi harrastaa seksiä sellaisen ihmisen kanssa johon ei tunne minkäänlaista vetoa. Siis muutakin kuin vain fyysinen ulkonäkö on oltava taustalla. Myönsin, etten itsekään ole aivan niin kylmästi liikkeellä, että voisin harrastaa vain seksiä, ilman mitään tunnetta siihen ihmiseen. Poikkeuksiakin toki on, mutta ne on pikemminkin se poikkeus, joka vahvistaa säännön. Tuntui kyllä ihan hyvältä puhua asiasta, sain jonkinlaista näkökulmaa siihenkin ihmiseen ja syihin sen toiminnan taustalla. Puoli kuuden tienoilla siirrytään makkariin, sain luvan (tai ehkä kutsun) jäädä nukkumaan. Kömmittiin sänkyyn ja herra kietoutuu ihan kiinni, silittelee vähän selkää ja antaa pienen pusun otsalle. Sitten toisen. Ja useita lisää. Mumisen puoliunessa, että ei saa söpöillä tai mun pitää kohta vastata siihen. "No haittaako se mitään", oli vastaus. Lopulta herran käsi kulkee perseelle, puristaa pari kertaa ja pujahtaa sitten housuista sisään. Samalla lantio ja jalka painaa vasten mua. "Meinaatko nukkua housut jalassa?" Otan ne pois ja kysyn onko tässä nyt oikeastaan mitään järkeä. Ei kai, mutta... Sormet kiusaa klittaa ja mun kädet hamuaa sitä ihanaa kalua. Siinä aikamme leikitään, kunnes väsymys vie voiton ja käännytään nukkumaan.

Viitisen tuntia sain pätkittäin nukuttua, kunnes päätän kömpiä ylös ja alkaa tekemään lähtöä. Lopulta menen havahduttamaan herran, mutta mut kiskaistaan takaisin sänkyyn eikä meinata päästää pois. Lopulta kömmitään ylös ja mennään keittämään teetä. Jotain höpötellään, ja kun selvitän aikatauluja, herra kysyy että enkö jäis hänelle vielä krapulaleluksi. Ihanan härski sana... Yritin kyllä lähteä, mutta itsehillintä petti. Parit herkulliset varvit ja siinä välissä yksi vielä herkullisempi käsihoito (herralle siis). Lopulta sain lähdettyä.

Ja nyt istun bussissa matkalla kotiin. Niin omituinen kuin ilta olikin, mulle jäi hyvä fiilis. Uskoisin, että tästä voidaan jatkaa hyvissä väleissä enkä koe mitään pakottavaa tarvetta sekoittaa päätäni tästä tämän enempää. Saa nähdä miten käy, mutta just nyt on aika tasapainoinen tunne.

Yritän nyt kovasti olla sekoilematta T:n suhteen. Jos saan tarpeeksi vakuutettua itseni, ettei tästä J-tapauksesta tarvitse nyt lähteä yhtään mietiskelemään mitään ihmeempiä tai odottamaan mitään jatkoa, niin osaan ehkä myös olla "normaalisti" T:n kohdallakin. Opetellaan, opetellaan....

Diipa, daapa ja muutama shaiba siihen päälle.

Ai satans kun tekis mieli tänään mennä T:n luo yöksi. Mutta kun...

Ja asiasta ydinsotaan, vertailen kovasti puhelimia eri sivustoilla. Ensin en tykännyt uusista nokialaisista, ja pyörittelin ajatusta omenasta tai Samsungista. Ennakkoluulot jälkimmäistä kohtaan on varsin vahvat, joten aloin kallistua omppua kohden. Mutta ei sekään nyt ihan tunnu hyvältä. Ja eräänä kauniina päivänä piipahdin liikkeeseen vähän hipelöimään eri merkkejä ja malleja - Nokia Lumia 900 alkoi lämmittää. Ja aika paljonkin. Mutta kun tulossa olisi se uusi 920, jota haluan ainakin päästä hiplaamaan ennen ostopäätöksiä. Mutta kun. Mutta kun. Nokiaa mollataan niin pahasti, että kuulee lähinnä vaan negatiivisia juttuja näistä uusista malleista. Milloin on vikaa käyttöjärjestelmässä ja milloin jossain muussa. Ja se käyttöjärjestelmä muakin ehkä vähän vieroksuttaa. Varsinkin uudessa mallissa, Windows 8 josta on kuultu lähipäivinä lähinnä vaan kauhuskenaarioita. Lähinnä koskien pc-maailmaa, eli ei ehkä se oleellisin asia mun puhelimenoston suhteen, mutta silti.

Inhottaa kun omiin ostopäätöksiin läiskäistään jokin ihmeen leima. Millon oot merkkiuskollinen sille, millon tälle. Mua katsottiin pitkään vinoon, kun ostin Macin (johon olen kyllä aivan saatanallisen tyytyväinen, aivan ihana käyttää) ja mua katsottais vielä pidempään vinoon jos ostaisin puhelimenkin jossa se omena komeilee. Vituttaa saada joku ihmeen merkkiuskollisuus- tai snobismileima vaan siksi, että ostat jonkun tietyn värkin. Mitä muuta sitten on vaihtoehtona? Jos ostat ompun, oot naurettava snobi joka löyhyttelee rahatukkuaan muiden nenien edessä. Jos ostat Nokian, oot naurettava pelle ja tuomittu paskaan elämään paskan käyttöjärjestelmän ja konkurssin partaalla heiluvan firman takia. Samsungista en oo kuullut juuri mitään kritiikkiä, ja muista merkeistä en tiedä sitäkään vähää. Joku HTC kuulostaa tutulta, but that's about it. Mutta Samsungia kohtaan mulla itselläni on lieviä negatiivisia ennakkoluuloja. Plus ne kärähti jostain lapsityövoimaa käyttävän tehtaan tai vastaavan käyttämisestä. Ihan ku yksikään muu elektroniikkavalmistaja ei syyllistyis samaan. Ne vaan ei oo vielä jääneet kiinni. Enkä usko että ne firmatkaan on niin perillä koko tuotantoketjun jokaikisestä pienestä toimittajasta, että ne oikeasti tietäisivät onko ihan eettistä menoa. Mutta siis, ei se Samsungkaan kiehdo kyllä yhtään. Ja omenasta alkaa glitterit karista pikkuhiljaa, vaikka se edelleenkin vaikuttaa varteenotettavalta, plus tykkään sen ulkoisesta olemuksesta hirmuisesti. Nyt se vanha kunnon Nokia alkaa nostaa osakkeitaan mun silmissä, vaikkakin on edelleen aika vahvat epäluulot siitä uudesta käyttiksestä. Se vaatinee vaan opettelemista ja tottumista. Niin vaatis omppukin. Plus se omppu maksaa satasen enemmän ku muut ihan vaan siksi, että se omena komeilee siinä takapuolella (jälleen yksi ennakkoluulo, joka on jumittunut omaan päähäni aika lähtemättömästi). Toisaalta maksoinhan mä tästä koneestakin komean hinnan... Ja olen rakastunut tähän. Mutta kun puhelin on vähän eri asia...

Menipä taas paskanjauhannaksi. Notta vaihtaisko aihetta. Ketä hittoa mä äänestän??!! (Joo älkää kiitos vaan alkako mainostaa yhtäkään ehdokasta, en voi sietää tuputtamista.) Olin pettynyt hs:n vaalikoneeseen, sillä omaksi tuntemani puolue oli vasta sijalla 9. siinä listauksessa. Ja parhaiten sopivat ehdokkaat löytyi ihan vääristä puolueista. Haha, eihän nää ole puoluevaalit, mutta ajattelen kuitenkin kokonaisuuksia siellä taustalla. Mitä vahvempi jalansija "omalla" puolueellani on missäkin, sitä parempihan se sitten kokonaisuudessaan luulisi olevan? No, on mulla nyt yksi vähän summanmutikassa valittu ehdokas. Ja muissa välilehdissä olis pari lisää, joita harkita. Katellaan...

Illalla varmaan Paikalliseen. Ja hitto kun tekis mieli päästä sinne T:n sänkyyn hipelöitäväksi... :D

Edit. 15.30
Okei. Mä haluan Nokia Lumia 920:n. Kiitos. (Kuinkahan monta kertaa mieli vielä vaihtuu ennen ku se kapula tulee myyntiin?)

Calm before the storm?

Mulla on pääosin hyvä olo, siis koko ajan, ei vain hetkittäin. Tuntuu oudolta :D. En ressaa tenttejä, vaikkakin ehkä pitäis. Vähän ainakin. Mut ei. Ja vaikka esim. eilen ei ollut se kaunein olo (en tuntenut olevani kovinkaan nätti), onnistuin unohtamaan sen ajatuksen saman tien, mikä on tietenkin aina parempi vaihtoehto kuin se, että se jäisi tietoisuuteen pyörimään vaikka ei hurjasti haittaisikaan. Hahhaa! Yks-nolla mulle!

Ja käytiin eilen vähän kultturoimassa H:n kanssa, mielenkiintoinen kokemus. Ja mua melkein naurattaa kuinka H suhtautuu taiteeseen (tai mihin tahansa) jossa näkyy alastomuutta tai jossa kuvataan suoraan ja tarkoituksella sukupuolielimiä tai vastaavaa (esim. Georgia O'Keeffe, josta pistin vähän kuviakin). Se on ehkä lievästi tabu H:lle ja siksi se neiti menee aina hiukkasen vaikeaksi. Tai että vaikuttaa siltä, ettei neiti oikein pysty katsomaan sellaisia kuvia kunnolla. Nopea vilkaisu, ja jos vahingossa katsoo uudelleen ni sit varmaan kaikki ympärillä huomaa ja luulee että on joku perverssi. Juu, kyllä. Armoton pervo, kun katsot alastonta ihmisvartaloa tai maalausta kukasta, joka muistuttaakin hieman pillua. No, tyylinsä kullakin enkä millään tavalla kritisoi. Satuin vain kiinnittämään huomiota.

Hyvä olo on myös koskien miesrintamaa. Jossa tällä hetkellä seisoo lähinnä se yks mies. Eikä senkään kanssa olla nyt viesteilty juurikaan, mitä nyt vähän tiistai-iltana. Mielen perukoissa pyörii ajatus kainaloon pääsemisestä, mutta en varsinaisesti haluaisi olla ehdottajan asemassa. Tosin kun sinne kainaloon ei muuten pääse kuin kysymällä. Koska se herra ei varmaan ikinä kysyisi haluaisinko tulla sen luo. Mikähän siinäkin on? Mä en haluaisi olla ehdottajana, koska oon sitä viime aikoina aika paljon ollut, ja mitenkäs se nyt taas sujuikaan? Vaikka T todennäköisemmin vastaisi myöntävästi, mä en haluaisi ottaa riskiä että kuulisinkin kieltävän vastauksen. Eihän siihen maailma kaadu tietenkään, mutta mä en nyt vaan halua kuulla sitä. Joten mun logiikalla paras tapa olla kuulematta sitä on olla kysymättä ylipäätään :D. Mut vähän kyllä tekis mieli kuitenkin... Koska vaikka maanantaina lähdenkin vain viideksi päiväksi pois, on siinä taas jotenkin sellainen tuntu, että lähtisin jotenkin pysyvämmin pois. Joo, ei mitään järkeä, tiedän sen itsekin. Mut jos en nyt tee (tai lähinnä saa) jotain, tuntuu että tää mikälie homma venähtää eikä asioissa päästä eteenpäin, kaiketi jonkinlaisen kynnyksen yli. Ja sit saa taas odotella, milloin asiat alkais lämmetä sen verran, et jotain tapahtuisi.

Hei kuuntele nyt itteäs, nainen! En enää itsekään pysy kärryillä. Kaiketi ajattelen, että tekis mieli päästä sinne kainaloon, koska siellä on hyvä olla, siellä saa tuntea ihon kihelmöivän kun sormet kulkee sitä pitkin ja siellä on muutenkin kutkuttavaa olla koska siinä on jotain latausta. Mieluummin kainalossa kuin yksin omassa sängyssä. Mutta mä vähän pelkään, että luuleeko T:kin sit heti et haluan kuitenkin jotain enemmän, jos ehdotan sille mitään. Vaikka kerroin, etten halua, ja herra itse kertoi olevansa samoilla linjoilla. Mutta sanoin myös, että vois olla hyvä ottaa vähän kevyemmin. Joka ei ehkä herran mielestä pidä sisällään sitä kainalossa makoilua. Mutta mä en ajatellut sitä siinä vaiheessa kun kirjotin sitä viestiä. Mutta kun mä voisi kovasti kohta haluta seksiä, kiitos. Paljon, kiitos. Koska en yhtään halua leikkiä. Se ei riitä enää mihinkään.

Voi Jesse sentään, eihän tää nyt näin vaikeeta voi olla. Onneks osaan nauraa itelleni (ainakin tällä kertaa). Katsokaa vaikka! :D :D :D :D :D

Mutta vähän kyllä mielessä pyörii sellainenkin ajatus, että onko tää hyvä olo nyt vaan jotain tyyntä ennen myrskyä? Joku kumma seesteinen hetki, kunnes taivas repeää - vertauskuva pään hajoilemiselle, jos joku ei hiffannut.

Young and restless

Onpa levoton olo. Mene ja tiedä, mistä se tällä kertaa johtuu...

Huomenna saattaa olla luvassa sitä kultturointia, joka viime viikolla jäi välistä. Tosin poden huonoa omaatuntoa, sillä tänään en koskenut odottavaan tenttikirjaan pitkällä tikullakaan, oli parempaa tekemistä. Ja jos sitten huominenkin menee muissa merkeissä kuin nenä kiinni kirjassa... Tsot tsot.

Kultturointia tahi ei, huomenna on joka tapauksessa pidettävä jonkinlainen tauko.. Mua nimittäin panettaa sen verran kiitettävästi, että pitänee leikitellä vähän. Paitsi kun ei oikeastaan yhtään huvita. Mmmm, seksi maittaisi enemmän kuin hyvin, mutta ei niinkään se sooloilu. Tylsää hommaa, kun siitä ei vaan enää tunnu saavan kunnon kiksejä. Toisaalta hetkeen en ole kokeillutkaan. Millonkohan viimeksi.. Joskus ennen kuin tulin Helsinkiin, niin sen on pakko olla. Ja siitähän on jo aikaa! Eli ollaankos tässä leikitty nunnaa jo pitkälti yli kuukausi? Jumalauta. No ei tietenkään ihan niin, sillä olihan tossa välissä ne parit urheilut. Ja sitten mut mennään ymmärtämään väärin. Onko seksinnälkäinen nainen niin pelottava ilmestys, että tulee vellit housuun? (Yhtään ei huomaa, että mua saattaa vieläkin vähän kismittää, tai ehkä pikemminkin nolottaa koko homma..) No fittans, ihan sama tässä vaiheessa. Yritän opetella vähemmän maaniseksi ilmestykseksi, ettei kaikki miehet pelästy ja juokse karkuun. Phah..

Huoh. Enää tää viikko, sitten pitäisi hetkeksi suunnata taas opiskelukaupunkiin. No, en ole siellä kuin viisi päivää, sitten jo takas kotiin.

Helvetti.. Nyt sit panettais vähän liiankin paljon. Iho oikein huutaa kosketusta.

92

Tosiaan. Fiilis aiheesta T on vallan hyvä. Ja kaiketi tää mikälie jatkuu edelleen. Ainakin on fb-viestejä vaihdeltu taas eilen. Mmm, kivan vihjailevia.. Ja herra on sitä mieltä, että mä kyllä vielä joskus päädyn - ja olen tervetullut - sinne kainaloon. Mikä tuntuu taas hyvältä. Vaikkakin pitänee ehkä vähän nyt ottaa kuitenkin iisisti. Se vähä mitä itseäni tunnen, tiedän että on riski sekoamisesta. Tai jostain pimahtamisesta nyt kuitenkin. Mutta toisaalta vähän luulen, että tieto herran aikeista - siitä, ettei hänkään ole etsimässä mitään vakavaa - helpottaa tilannetta sen verran, ettei tarvitse sen puolesta hermoilla. Mutta mä tiedostan riskin. Mun tunteet saattaa salakavalasti ilmaantua kuvioihin mukaan, jos en pidä varaani. En kuitenkaan tässä vaiheessa anna sen häiritä (liikaa) vaan yritän olla rauhassa ja katsoa mitä tuleman pitää.

Alan ehkä pikkuhiljaa tunnistaa, mikä mussa on vikana. Siis näiden sähellysten sun muiden suhteen. Mä haluan kaiken-heti-nyt. En malta antaa tilanteen rauhassa rakentua, vaan kaikkea pitäis saada heti ja uudestaankin mielellään jo seuraavana päivänä. Onko ihmekään, jos ihmiset säikkyy ja luulee mua hulluksi. Tai mistäs sitä tietää jos oikeasti olenkin. Mutta kuitenkin. Maltti on valttia näissäkin asioissa, mulla vaan ei sitä malttia juurikaan ole. Ja oon tosi huono hankkimaan sellaista, koska itsehillintä on vissiin jotain sellasta mitä voi syödä?

Syömisestä tuli mieleen, että on aika huono idea viettää edes muutamaa iltaa ihan vaan kotioloissa. Jostain syystä on koko ajan muka vähän nälkä, ja vaikka yrittäs olla fiksu ni silti kaapista katoo ruisleipää vähän turhan paljon. Plus on alkanu taas tehä enemmän mieli kaikkia herkkuja. Ei voi voittaa..

Joskus se kannattaa

Hyvä fiilis. Laitoin kuitenkin sitä viestiä. Ja mielestäni selitin melko hyvin. Ja olin rehellinen. Ja sain sellasen vastauksen, josta tuli hymy huulille. Vaikka se mies onkin välillä niin saatanallisen vaikea, se osaa myös olla järkevä ja inhimillinen. Tuntuu, että se tajusi mitä ajoin takaa. Tästä on hyvä jatkaa. Tai olla jatkamatta. Periaatteessa kummin vain. And I'm fine with it.

Jonkinlainen välietappi

Kävin siellä T:llä. Jännitti niin helvetisti, kädet täristen pitelin viinilasiani. En enää bussissa saanut ajatuksia jäsenneltyä, ja se vähä mikä silloin tuli mieleen pyyhkiytyi autuaasti kadoksiin siinä vaiheessa kun istuin siihen sohvalle. Oli lähes mahdotonta aloittaa, mutta T odotti hiljaa ja antoi mun kerätä ajatuksia. Vähän luulen, että se ei tiennyt miten pitäis olla. Kun vihdoinkin sain suuni auki, aloitin pyytämällä anteeksi viimeaikaista vaikeaa käyttäytymistäni. Sanoin, että pelkään loukanneeni sitä, mutta herra totesi, että jos olisin kovinkaan verisesti häntä loukannut, en olisi päässyt sisään. Mun oli mahdotonta hillitä tunteitani, ja suoraan sanoen päästin muutamatkin kyyneleet, kun sönkötin jotain lähes käsittämätöntä siitä, kuinka mä en pysy enää kärryillä oman pääni kanssa. Opinnot tuntuu täysin mahdottomilta ja ahdistus niistä vaan kasvaa. Ja se ahdistus liittyy hyvin oleellisesti myös siihen, etten pysty handlaamaan mitään ihmissuhdeasioita. Kysyin, mitä se mies musta haluaa, vastaus oli "en tiedä". Yritin vissiin selittää - hyvin epämääräisesti - etten pysty nyt mihinkään ihmissuhdejuttuihin, jolla hain sitä että pitänee jarrutella. Että älä sä nyt ainakaan ala ottaa mua liian vakavasti. Mutta ei siitä kyllä mitään järkeä löytänyt. Oikein mistään, mitä puhuin.

Olo kuitenkin huojeni, tuntui että välit on aavistuksen paremmat. Ainakin se fiilis oli ihan hyvä. Mutta ei tää kyllä minkäänlainen selonteko, rajanveto tai muu selkokielinen ratkaisu mihinkään ollut. Ei lähellekään. Mutta ehkä se mies näki edes sen, kuinka helvetin solmussa mä olen ja että mä kuitenkin tajuan käyttäytyväni hyvin oudosti ja yritän jotenkin ottaa myös sen miehen huomioon.

Jatkettiin siinä sohvalla istumista ja katsottiin leffaa. Jutut oli hyvin "pinnallisia" siinä mielessä, ettei aiheeseen enää palattu vaan jauhettiin vaan jotain paskaa. Yhdessä vaiheessa purin huulta ihan urakalla, etten olisi suudellut sitä. Siinähän ei olis ollut mitään helvetin järkeä. Tekisi mieli kirjoittaa sille joku älytön viesti facessa, jossa yrittäisin selittää paljon enemmän. Mutta tuskinpa siinäkään olis mitään järkeä, varsinkin kun ollaan hyvin nähty kuinka mun mietteet ja luulot asioista on menny täydellisen päin persettä viime aikoina. Olisi kaiketi parempi jättää tää tähän ja katsoa mitä tapahtuu, jos mitään enää tapahtuu. Mutta kun en kuitenkaan osaa. Tuntuu, että asioihin pitäisi saada jonkinlainen päätös eikä vaan jättää niitä näin auki. Mut luulenpa, että se on taas vaan mun vaikeuteni, omat älyttömät luuloni asioista, jotka vaan sotkee kaiken. Että sen mielestä ollaan ehkä nyt jossain "ihan ok"-väleissä, kun taas mulla on tunne, ettei mitään ole selvitetty, etten mitään ole saanut sanotuksi, oikeasti.

Vittu kun ei osaa.

Piipahdin vielä Paikalliseen, koska H niin pyysi. Join yhden lasillisen, sitten sain tarpeekseni. Jotenkin taas aivan hirveä meteli ja ihmispaljous. Mikäs hiton hipster-mesta siitä on tullut? No, mikälie polttariporukka kun kaikilla oli pitkät kalsarit jalassa. Ja vaikka kello oli jo paljon, eikä kauheen todennäköistä että sinne enää hirveesti ketään paukkaa, niin oli sellanen olo etten ainakaan J:tä halunnut nähdä. Parempi siis poistua. Tosin en ajatellut pakoilla sitä miestä tai vältellä Paikallista, mutta en mä nyt ihan riemusta kiljahtele kun sen seuraavan kerran näen. Tosin aion nauraa. Sille ja koko tilanteelle.

Vielä kun osais nauraa itelleenkin ihan kunnolla. Ja sekoilla sekoamatta. :)

No johan on

En voi ku nauraa vaan. Ensin ei kuulu T:stä mitään, mutta yhtäkkiä tulee viestiä, että nyt saa ilmaantua, hän on kotona. Ai että ihan sormia napsauttamalla pitäis olla paikalla niinku joku vitun orja? No, ehkä mun on nyt pakko lähteä sinne kun kerta kysyin aikataulua. Kun vaan keksis mitä aikoo sanoa. Vittu kun tuntuu vaikeelta.

Mut sit samaan aikaan J pistää tekstiviestiä, että jospa vähän jäähdyteltäis, "arveluttaa ollaanko ihan samalla sivulla". Vastasin, että ei pelkoa, mä jotenkin arvasin ettei se usko kun sanon et en halua siltä mitään. "Korkeintaan satunnaista", joo jätetään tähän kiittimoi.

Tottahan mä ymmärrän, jos toinen ei tajua kun kerralla sanotaan. Ja kyllä mulla riittää myös ymmärrystä siihen, et J on ymmärtänyt mun tarkoitusperät väärin. Mä olen vaikea, tiedän sen kyllä. Kun vaan pääsis irti tästä nolouden tunteesta. Mua vituttaa, että homman piti mennä siihen, et nyt mä näytän naurettavalta ja J on "tuskissaan" joutunut kirjottaa mulle viestiä missä pyytää jäähdyttelemään. Ja nyt se pääsi helpolla, koska en halua siitä mitään, toisin ku se ilmeisesti luuli. Mutta mä en pääse siitä, että mä olen tässä lapsellisessa asemassa. Ei mee tasan nallekarkit.

Vittu. Kai se on pakko kammata naama ja suunnata sinne T:lle. Hitto kun en yhtään osaa ennakoida miten tää homma menee. Varsinkaan kun en tiedä edes, mitä sanoisin. Hyi, tulee melkeen paha olo...

Liekitettyä siltaa, anyone?

Voi ku mä yritän. Mä yritän selvittää tilannetta. Yritän vittu valita sen paremman vaihtoehdon ja yritän loukata vähemmän. Mut siitä tehdään aika saatanan vaikeeta.

Puhun T:stä. Taistelin itseni kanssa ja hävisin. Laitoin fb-viestiä, jossa kysyin olisko mahdollista nähdä illemmalla tänään. Mä haluaisin vihdoinkin saada jonkun järjen tähän juttuun, selitettyä miksi käyttäydyn näin, selvittää mitä vittua se mies ajattelee - joku vitun päätös tähän saatanan pelleilyyn. Ja jälleen kerran voin nähdä, että viesti on luettu. Nyt saa taas odotella tuleeko siihen ikinä vastausta.

Hitto kun pitääkin olla täällä porukoiden luona. Ei voi edes hajoilla rauhassa. Silmät kiiltäen taas naputan tässä, ja jos joku sattuu näkemään, hajoon isommin. Ja sit se menee taas ärsyttäväksi pillittämiseksi, enkä voi edes kunnon syytä kertoa. Enkä todellakaan aio enää ratsastaa opintovaikeuksien siivillä. En tällasissa asioissa. Mut en myöskään ala äidille selittää mitään yhdestäkään herrashenkilöstä. En ole tähän päivään mennessä yhtäkään tuonut kotiin tai edes puhunut niistä, enkä halua aloittaa sitä nytkään. Kun jo vähän avasin asiaa rakkaalle mielenterveysneuvojalleni YTHS:llä, reaktio niinkin maailmaa nähneeltä naiselta oli se, että kyllä se ihastus odottaa jos on ollakseen mitään ja lässyn lässyn. Kuka tässä nyt parisuhteista ja ihastumisista oli puhumassa? Tätä se on, ku puhuu että on ollut vähän juttua jonkun kanssa ja nyt se sit pyörii mielessä vähän liikaa. Tai jotenki sillai asiaa kuvailin sillon millon se nyt olikaan. Minkään näköstä kysymystä ei tullut siitä, millasella mielellä oon asiassa menossa, mitä ehkä haluan tai muuta vastaavaa, joka ois kartoittanut sitä minkälaisesta kanssakäymisestä tässä nyt onkaan kyse. Suora olettamus on joku vitun pikkutytön ihastuminen tai jotain muuta. Notta puihin meni sekin. Enkö mä voi todellakaan asiasta jauhaa missään muualla kuin täällä?! Vittu että oon ajanu itteni umpikujaan. Hieno juttu.

Ei jumalauta mä olen kyllästynyt. Kyllästynyt tähän vitun pelleilyyn. Mitähän keksis, että sais jonkun muutoksen tähän. Pitäiskö vaan kovettaa itsensä, loukata T:tä ja sanoa että mä en vittu halua sitä miestä, en halua sen viestejä, en sen lähentelyjä, en yhtikäs mitään. Olispa ainakin kerralla poltettu silta takanaan. Ja siinä samassa koko kylä. Sivullisia uhreja yksi. Itseäni en laske. Ei tarttis enää jatkossa sortua mihinkään sekoiluun ku rikkois välit kerralla kokonaan. Good plan.

Ja koska mä olen niin vankkumaton ja vahvamielinen ihminen, tilanne ei liikahda mihinkään, muutu mitenkään. Ainakaan seuraavan vuorokauden aikana. HAH. (Jos joku ei tajunnut, niin toi on päin silmiä nauravaa sarkasmia.)

If you don't try, you can't fail either

Anna olla viiminen kerta ku tää neiti yrittää yhtään mitään tai ketään. Siinä vaan nolaa itsensä.

Istuttiin Paikallisessa. Ja tottakai T istuu siellä myös. Mulla oli vaan vaikee olo. En halunnut edes katsoa siihen mieheen päin. Ja sit tulee J. Ja jossain vaiheessa, kun se meteli ja ne ihmiset alkoi risomaan ihan urakalla, sorrun pistämään sille viestiä. Kysyn siltä voisko sitä houkutella jatkoille, ei taka-ajatuksia. En oikeasti vaan haluaisi olla yksin just nyt ja ne ihmiset alkoi vituttaa ihan kunnolla. "Noilla ehdoilla vois harkita ;)". No harkitse, mä lähden kohta puoliin. Ei vastausta. Ja mä lähdin. Ja koska olen psykopaatti-hullu-ämmä-ja-aivan-hullussa-puutteessa, laitoin vielä yhden viestin, "vielä ehdit jos uskallat". "No jos ovella ootat ni kyllä mä sut sisään päästän". No en aivan niin needy ole, että olisin ovelle mennyt vittu kyttäämään. Tässä vaiheessa alkoi kiehuttaa jo ihan kunnolla. Onko kaikki miehet niin helvetin varmoja itsestään ja siitä ettei kukaan voi heitä vastustaa, vai miksi pitää kohdella kuin idioottia ja nolata tolleen? Vastasin, että herran omia sanoja lainatakseni olisin vaan nyt tarvinnut seuraa, mutta jos se siitä ois edennyt johonkin ni en olis kieltäytynytkään. Voi toki sanoa ihan suoraan jos ei käy, ei tarvitse leikkiä. "Ilman taka-ajatuksia :D heh". Joo. Just. Haistapa vaikka paska.

Antaa olla viiminen kerta, ku ehdotan kenellekään yhtään mitään. Ja antaa olla aivan varmasti viiminen kerta kun tolle miehelle ainakaan. Vittu. Nyt mua vaan kyrpii ja nolottaa ja hävettää. Aivan saatanasti. En ehkä halua nähdä sitä hetkeen, sillä en halua edes ajatella mitä se ihminen musta mahtaa kuvitella.

Ehkä parempi näin. Pesen käteni siitäkin miehestä. Ei tartte enää tän enempää itseään nolata ja kehittää psykoottisia piirteitä, niitä on jo ennestäänkin ihan tarpeeksi liikaa. Eikä tarvitse senkään enää pelätä, ehdotanko sille yhtään mitään, ikinä. Tää riitti. Aika sais harpata nyt mielellään rutkasti eteenpäin, jotta ei tarvitse kohdata ja käsitellä aihetta enempää.

Vielä vaan pitäis jotenkin käsitellä toi T-tilanne. Tässä se taas nähtiin, kuinka vitun vammanen mä olen, kun sen kohtaa jossain ihmisten ilmoilla. Tosin tekis mieli vaan syyttää sitä miestä kaikesta. Koska mähän tietenkin osaan olla ja käyttäytyä normaalisti kun läsnä on muita ihmisiä... Lopettais osottamasta minkäänlaista huomiota muhun, ni tilanne ois ehkä ok.

Mä en helvetti sentään jaksa tätä. En jaksa itteäni. En jaksa kun kaikki mahdollinen kääntyy paskaksi, vaikka alku ois kuinka hyvä. Mä lopetan kaiken kanssakäymisen ihmisten kanssa ja alan erakoksi jonnekin vitun takametsiin. Säästyis aika paljolta. Ja niin säästyis moni muukin, kuten tästä mun paskanjauhamisesta voidaan ehkä ymmärtää.

Mut hei mitä jos mua panettaa?

Nii! Mites sitte suu pannaan? Mieluusti täyteen :D

Ahhahhaa, kylläpä naurattaa. Tällä jos millä lähtee viikonloppu käyntiin. Lähtis paremminkin, jos mulla olis täällä joku toimiva lelu, mutta ei... Tai, en oo ihan varma joko toi yks on niin finaalissa ettei pelittäis enää yhtään. Tosin rauhaahan ei ihan hirveesti ole. Paitsi että rakas äityliinini heittäytyi nurin liukkaalla nurmikolla ja on nyt matkalla Marian sairaalaan röntgeniin. Siellähän tunnetusti menee koko helvetin päivä. Eli mä ehtisin leikkiä vaikka kuinka paljon x).

Tänään haaveilen nautiskelevani hieman kulttuurista, mutta en ole kuullut H:sta vielä mitään. Sen neidin kanssa oli tarkoitus lähteä, mutta saa nähdä. Ja illalla luultavasti taas Paikalliseen. (Kävin siellä eilen lukemassa tenttiin, kolme tuntia!!) Tekis mieli tälläytyä oikeen kunnolla, pistää vaikka se hame päälle niin sais perseenkin mukavasti esiin.. Ja kullia ois hyvä saada. Joku kunnon jyystö. Sit jos ois niin kohilleen osuva tyyppi, ni se laukeeminenkin ois ihan kiva juttu. Mieleen nousee aika yllättäen eräs hetki viime lauantailta, kun mä leikin J:n kalulla aikani ja lopulta herra sujauttaa sormensa oikeaan paikkaan.. Saatettiin liipata läheltä erästä nimeltä mainitsematonta pistettä (jinx jinx!), sillä sen verran kutkuttavalta tuntui. Mutta sitä iloa ei kauaa kestänyt, kun se piti vaihtaa toiseen iloon :D.

Mutta siis! Pitäiskö ehkä taas kokeilla jotain muutakin paikkaa kuin Paikallista, alkaa ehkä lievästi ahdistaa ne samat naamat siellä.. Tai lähinnä se, kun "kukaan ei saa tietää siitä ja tästä ni siks kaikki lähinnä pälyilee toisiaan ja sit mä oon siinä keskellä ja vaan toivon ettei kukaan sano mitään väärää". Ei nyt ehkä ihan kirjaimellisesti noin, mutta silti. Vielä ei ole tän J-tapauksen jälkeen sattunut niin, että paikalla ois ollu kaikki kolme Paikallisen urosta, joiden kanssa mulla on jotain peliä ollut. Siitä se riemu repeiskin.. Yks sanoo väärän asian tai tekee jotain väärää, ni siinähän sit ollaan. Tiedän et J tietää hymykuoppamiehestä ja eiköhän se tässä vaiheessa ole myös toisin päin, mutta jos paikalla olis myös T ja jompikumpi noista kaveruksista heittäis jotain kommenttia niin voin vaan kuvitella miten T vetäis purkillisen herneitä hengityselimiinsä ja varmaan lähtis sieltä ovet paukkuen. Tai kännitilasta riippuen lähtis kysymään että mitäs toi oikeestaan tarkottaakaan. Ja sit mä kuolen siinä vieressä.

As if that would ever happen. Vain tv:ssä. Mut ei silti tekis pahaa käydä välillä jossain muualla. Tosin mua ei kuitenkaan kiinnosta mennä minnekään muualle. Jos keskustaan suuntaa, siellä on vaan joka paikka tuhottoman täynnä ja helvetin meluista. Mä en kuitenkaan jaksa niitä "biletysmestoja", paitsi ehkä ollessani käsinkosketeltavassa avaruushumalassa kahdelta yöllä. Joku Dubliner ois teoriassa melkein ok, aika samansuuntainen kuin Paikallinen, mut siellä on paskempi valikoima (ei ehkä bisseistä, mutta kun en juo kaljaa) - ja se melu. Se melu kuurouttaa. Vielä enemmän jossain Mollyssa, mut sinne ei olekaan menemistä ellei ehdottomasti halua tukehtua hengiltä suhteellisen teineiltä näyttävän massan keskelle. Olishan niitä vaikka mitä paikkoja, mut kun ei jaksais lähtee tutustumaan. Se on vaan se ihmispaljous.. Ei sillä, etteikö Paikallinenkin onnistu aina joskus olemaan ihan tuhottoman täynnä, mut se on kuitenkin niin kotoisa paikka ja sen tietää suunnilleen millon helpottaa ni jaksaa sen tungoksenkin.

Sori mä jauhan nyt kaikkea ihan turhaa ja päätöntä. Ei oo varsinaisesti mitään asiaa, mut sormet vaan riehuu näppiksellä. Ehkäpä yritän lukea vähän tenttikirjaa ja selvitän sitten mitä H ajatteli kultturoinnista. Jos ei kultturoida, pyörähdän alkoon myöhemmin tänään.

Ai niin. Tänään tulee varmaankin 3000 täyteen. Ei paha. Oon vähän liian innoissani.

Nuku hyvin, ystävä

Tänään tuli - kuin varkain - kuluneeksi vuosi siitä, kun S kuoli. Tapahtuma, joka vaikutti osaltaan valtavasti viime vuonna alkaneisiin vaikeuksiin. En syytä sitä tapahtumaa mistään, mutta ei auta kieltääkään, että sillä oli suuri vaikutus.

Nuku hyvin, ystävä. Sinua muistetaan. <3

On se vaikeeta

Yritinpä äsken uudestaan kysyä T:ltä onnistuisko näkeminen tänään. Herra on iltavuorossa, joten ei ehkä niinkään ehdi nähdä. Ja ihan ok. Mut pakostakin tulee mieleen, kertooko noi yhen sanan virkkeet kenties jostain kiukuttelusta. Sillä miehellä on ihan oikeus olla loukkaantunut, koska mä oon käyttäytyny aika paskasti. Mut sit taas toisaalta. Täs ei ole vielä mitään peruuttamatonta sanottu tai tehty. Siis että loogistahan se on odottaa samaa loppulukemaa kuin sillon keväällä, ku tää mun käytökseni on aika identtistä siihen verrattuna. Mutta ku kukaan ei ole vielä sanonut mitään "pistetään pillit pussiin ja lopetetaan tää juttu ennen ku se oikeestaan ees alkoi" - vois siis olla ihan paikallaan katsoa mitä tuleman pitää eikä alkaa heti kiukuttelemaan. Mitä jos mä haluaisinkin vaan kertoa tässä, että kouluhommien ahdistavuuden lisäksi poden huonoa omaatuntoa jostain toisen miehen panemisesta (tämähän ei ole totuus, mutta voishan se hyvin ollakin) koska mulla ja T:llä nyt kuitenkin on ollut sitä jotain määrittelemätöntä säätöä ja vipinää et cetera. Mitä jos mä vaan olisinkin kauheissa omantunnontuskissa enkä siksi olis uskaltanut katsoa T:tä silmiin? Että en oliskaan lopettelemassa mitään. Mutta luonnollisesti ja ihan ymmärrettävästi herra odottaa kuulevansa sen eikä mitään muuta. Mut vaikka kuuliskin vaan sen, ni mä tässä kovasti yritän olla tekemättä sitä facebookin kautta koska se on paskamaista ja herra itsekin siitä antoi palautetta jo sillon keväällä. On sit vähän niinku oma moka jos ei anna tilaisuutta sanoa sitä jotenkin vähemmän paskamaisesti. Mut millonkas sitä haluais kuulla ollenkaan..?

Ja nyt on kyllä pakko myöntää, että enää en tiedä haluanko iskeä niitä jarruja pohjaan.. Voi jumalauta!! No siis, ainakaan ihan kokonaan. Oon (luultavasti) valmis kokeilemaan jatkoa jos pystytään sopimaan vähän että mitä tässä nyt jatketaan. Sen mä tiedän, etten halua mitään parisuhdetta tän ihmisen kanssa (enkä usko että herrakaan ihan hirveesti haluaa mun kans :D ainakaan tän jälkeen), joten siitä jos pystyis tulemaan johonkin yhteisymmärrykseen. Ei odoteta mitään enempää. Ja määritellään vähän ehkä sitä, miten toimitaan. Itse ehkä toivoisin sitä, että voitas vähän niinku extempore nähdä, lähinnä seksin merkeissä. Tosin ku siihen ei olla vieläkään päästy... Mutta ehkä mä haen tällä sitä, että kuvioista jäis pois kaikki sellanen järjestely. Esim. se kokkaaminen. En tiedä mikä siinäkin niin yhtäkkisen ahdistavaa oli, mutta kun siitä noin etukäteen oltiin sopimassa ni siihen tuli joku ihan älytön paine. Mä voin spontaanisti loihtia sille jotain kymmenen Michelin-tähden pyttipannua, kun tilanne ja fiilis on oikea. Oikea eli rento ja sellanen et mä mielelläni olen siellä sen miehen luona just sillä hetkellä. Kuulostaa älyttömältä mut ei se niin vaikeeta ole. Ku vaan jättää kuvioista kaiken sellasen sitovan kuten etukäteen suunnittelemisen :D. Ja sit jos pystyis unohtaa kans sen hipelöinnin sellasista hetkistä ja paikoista, joissa se ei ole luonnollista kuin julkitulleilla pareilla. Tosin tää on hyvin kakspiippunen juttu, kun se lääppiminen saattaa jossain tilanteessa olla just niin helvetin oikea asia, hyvä ettei kastu farkuista läpi. Mut ehkä eniten mua tässä säädössä häiritsee se, kuinka se mies käyttäytyy Paikallisessa kun ollaan molemmat paikalla. Kun se viljelee niitä helvetin piilovihjailuja ja inside-vitsejä, jotka vaan näyttää joko todella oudolta tai sit niin itsestäänselvältä ulkopuolisten silmin. Ja mä en halua, että se näyttää yhtään miltään. Ja se samaan aikaan lähteminen vois kans loppua, kiitos vain. Ihan vaan siksi, että jos ajankohta onkin vaikkapa jokin perjantai- tai lauantai-ilta, ja haluaisin lähteä jonkun toisen ihmisen matkaan, ni sit tää yks tuuppaa siihen mukaan ja aivan varmasti loukkaantuu kun selitän jotain paskaa ja lähdenkin sen toisen kanssa eri suuntaan. Tai siis, mulla ei luultavasti riittäis rohkeus sellaseen, eli sit menis jatkot pieleen ja vaan kyrpiintyisin T:hen.

Ai että. Herää nyt hyvä nainen!!! Kuinka vitun naurettavaa tääkin pohdinta oikein on. Miehet ei ainakaan mieti tällasia, mut miettiikö muut naisetkaan?! Mä alan kuulostaa aivan maaniselta jo kohta. Enkä voi ku nauraa itelleni, koska muussa tapauksessa varmaan itkisin.

Tosin tää naurettava pähkäily ja pohdinta auttaa selkiinnyttämään mun ajatuksia ja lievittää paskaa fiilistä ja ahdistusta. Että sinällään ehkä ihan ok.

Nyt vois olla hyvä tilaisuus tarttua siihen tenttikirjaan ja kokeilla vähän tota opiskelua, kun ahdistus-levelit on yllättävän matalalla.

83

Piipahdin Paikalliseen, tarkoituksena raottaa tenttikirjaa. Niin raotinkin, tosin kansi painui muutamassa minuutissa takaisin kiinni. Oli liikaa hälinää ja mielikin sen verran maassa, että hyvä etten purskahtanut itkuun. Lopulta pakkasin kamat kasaan ja lähdin vessaan. Sieltä tullessa tiskille oli ilmestynyt T. Vatsasta kouraisi. Ja miehen silmät levisi lautasiksi, ei vissiin ollenkaan osannut odottaa näkevänsä mua siellä. Ja miltähän mahtoi näyttää, kun aloin saman tien vetää takkia niskaan ja tekemään lähtöä. Vielä jäin hetkeksi suustani kiinni yhden naisen kanssa kun sitä kiinnosti mitä opiskelen. Näin sivusilmällä T:n vilkaisevan mua aina välillä. Tämähän oli hyvin tärkeä asia pistää mieleen - ei siis mitään tekemistä minkään asian kanssa, mutta se alleviivaa ehkä jotain mun mielenliikkeistäni. Olin siis kyllä hyvin tietoinen sen miehen läsnäolosta. Ja tuli entistä surullisempi mieli. Lähdin ja kurvasin nurkan taakse kauppaan. Seurauksena myöhästyin bussista ja piti odottaa seuraavaa.

Sitten keksin laittaa herralle viestiä. Kysyin ajatteliko herra nautiskella useita lasillisia vai sattuisiko olemaan lähdössä kotiin lähiaikoina. "En miettiny asiaa vielä niin pitkälle.." Ihan vaan sillä kyselin kun myöhästyin bussista ja mieleen tuli hyppäänkö seuraavaan vai.. Lievästi sanottuna hieman tuntuu siltä, että mun pitäisi selittää käyttäytymistäni. Mietin olisinko voinut tulla sen luona käymään vielä tässä, ois voinut vähän jutella. "Niin nopeesti en kyllä oo viel kotona." No. Fair enough, en mä sitä odottanutkaan. Toisella kertaa sitten. Koko sen ajan mun sydän hakkaa, mutta tuli silti parempi olo. Sain edes nimellisesti tilannetta eteenpäin. Otettua asian esiin, että se joskus kenties tulisi selvitettyä.

Mun pitäis varmaan luopua näistä säädöistä kokonaan. Niin kivaa kuin seksi onkin, niin paljon kuin se antaakin itseluottamusta ja hyvää oloa, nää sähellykset ja koko-pää-yhtä-valtavaa-solmusotkua-fiilikset ei tunnu olevan sen arvoisia. Tai lähinnä siitä aiheutuu enemmän haittaa kuin hyötyä. En pysty keskittymään näihin kouluhommiin yhtään, mielialat on yhtä helvetin vuoristorataa, tunnen itseni vähän väliä - aivan liian usein - täysidiootiksi, noloksi, hysteeriseksi. Kaikeksi sellaiseksi, mitä en halua olla. Olis ehkä parempi luopua leikeistä hetkeksi kokonaan. Tai ehkä mun pitää luopua ajattelusta, että haluan vain satunnaista seksiä enkä sitoumuksia. Ja vaan odotella, jos kohdalle osuisi joku sellainen, jonka kanssa tuntisin olevani valmis vähän enempäänkin. Mutta mä en varmaan ikinä ole valmis siihen. En ainakaan niin kauan kun nää vitun opinnot aiheuttaa näin suunnatonta ahdistusta.

Syvä huokaus

Että osaa olla paska fiilis. Oikein kunnon morkkis. Nolottaa. Hävettää. Tai jotain sellasta. Tuntuu, että pitäis selitellä vähän yhelle jos toisellekin.

Tekis kovasti mieli vääntää J:lle oikein rautalangasta, etten halua siltä mitään seksiä enempää. Olen ihan varma, että se herra luulee vähän jotain muuta. Ja säikkyy, koska ei itse halua, mitä se luulee mun haluavan. Toisaalta en todellakaan halua asiasta nyt lähteä mitenkään lähestymään esim. viestillä. Se luultavasti näyttäis just niin paskalta selittelyltä ja tekosyyltä. Ei. Mä annan koko asian olla. En lähde selittelemään yhtikäs mitään, varsinkaan jos multa ei kysytä.

Mut entäs toi T? Sille mun pitäis selitellä sitäkin enemmän. Vieläkään vaan en löydä sanoja. Luultavasti olis todella, todella tyhmää pyytää päästä käymään siellä tänään illalla, mutta tavallaan tekis mieli. Ihan vaan, että saisin asiaa jotenkin eteenpäin. Miten saisin sanottua, että en halua enää mitään ihmeellisiä viestijuttuja, epämääräisiä piilomerkitys-lausahduksia kun muita on paikalla tai kourintaa missään kadulla. Ylipäänsä kourintaa. Tai muita fyysisiä juttuja. Miten kertoa, etten halua mitään pientäkään peliä, vain seksiä. Paitsi että kun en enää tiedä haluanko sitä T:n kanssa. Ainakaan nyt, määrittelemättömän ajanjakson verran. Mieli varmasti muuttuu taas joskus, kun ei ole muita osoittamassa mielenkiintoa ja herra onnistuu oikeaan aikaan heittämään jotain monitulkintaista viestiä. Hitto kun pitää olla solmussa.

Ja mites noi kouluhommat? En oo saanut tällä viikolla vielä mitään aikaan. Okei, on vasta keskiviikko, mutta silti. Kaks päivää mennyt jo ihan hukkaan, ja nyt sit en meinaa millään saada otettua kirjaa esiin ja luettua. Tai varsinkaan tehtyä niitä helvetin tehtäviä, jotka on vaan levällään ku paska mättäällä. Tentteihin on enää se vajaat pari viikkoa, pitäis päntätä niihin, keskittyä vaan niihin. Ja sit ku tentit on ohi, alkaakin jo uus kurssi uusine tehtävineen, jotka taas vaatii sen oman aikansa, enkä saa tehtyä näitä edellisiä.

Tekis mieli jättää leikki sikseen ja hakee vaan töitä. Työnteko on simppeliä. Meet töihin, teet sitä samaa hommaa, pääset töistä eikä niitä tarvitse miettiä ennen ku vasta seuraavana työpäivänä. Toki puhun nyt vaan hyvin pelkistetysti eikä se suinkaan näin mene kaikilla, mut ne duunit mitä mä saattaisin saada on just niin tota mekaanista shittiä, helpoista helpoin juttu.

Voisko tää ahdistuminen joka vitun asiasta nyt loppua? Oon aivan saatanan kyllästyny ku aina tulee joku asia mistä voi vääntää päänsä niin tuhottomaan solmuun. Tuntuu et en enää muuta osaakaan ku ahdistua kaikesta mahdollisesta. Velloa raivostuttavassa itsesäälissä ja vaan ruikuttaa ja häätää ihmiset ympäriltä ainaisella negatiivisuudella ja valituksella. Joku nollaus ois hieno asia. Reset.

Ja mitä jos jättäis ton alkoholin nyt hetkeksi rauhaan. Osa tästä ruikutuksesta johtuu varmaan ihan vaan siitä itsestään.

Rejected

Voisko enää tuntea oloansa yhtään nolommaksi?

Siis ei helvetti. Miten tää ilta päättyi tähän? Mä en ehkä edes halua miettiä... Mutta koska oon tyhmä, mietin siitä huolimatta. Ei perkele, mistä sitä ees alottais?

Alotetaan vaikka siitä, että näin Em:n (kutsuttakoon neitiä sillä nimellä tästä lähtien) ja käytiin alkossa. Ostin kaksi pulloa viiniä, tarkoituksena oli viedä toinen kotiin, mutta päädyttiin juomaan myös se pullo tyhjäksi. Eikä siinä mitään. Mä idiootti laitoin J:lle viestiä, oli vissiin taas tosi hyvä idea.. Kyselin neuvoja oikkuilevaan pohkeeseen lähinnä. Ja sit keksitään Em:n kanssa lähteä vielä jatkamaan. Mentiin jonkun räkälän kautta Paikalliseen. Ja sydän hyppää, kun näen J:n istuvan siellä tiskin päädyssä. Ei prkl. No. Istutaan lopulta jollain ihme köörillä siinä pöydän ääressä, on ihan hauskaa. Heitän J:lle jotain härskiä juttua tupakalla, herra vaan menee hämilleen, ainakin näennäisesti. Erehdyn myös kännitilassani paljastamaan Em:lle millä nimellä mun blogia voi googlata. Ja nyt lähinnä toivon ettei neiti muista sitä enää huomenna tai löydä sitä tietoa puhelimestaan (viesteistä).

Ja sit. Lähdetään pois. Ratikkapysäkillä huomataan että vika ratikkahan on mennyt jo aikaa sitten. Em lähtee taksitolpan suuntaan, itse jään vielä juttelemaan J:n kanssa. Ja suoraan sanon sille, että mitä jos mä en halua mennä kotiin. Herra torjuu mut. Torjuu mut. Ja nyt tunnen itseni totaalisen idiootiksi.

En kai mä voi yllättyä, jos herra ei halua kännistä akkaa hoteisiinsa. Ei sillä, etteikö se olisi sanonut ettei sen seuraavan päivän menojen mahdollinen peruuntuminen haittaisi ketään. Mutta siitä huolimatta. Ei onnaa. Ja mä tunsin itseni niin tyhmäksi. Mitä muutakaan?! Haloo!

Lähdin sitten Em:n kanssa taksitolpalle, ja päädytään lopulta vielä yhteen paikkaan. Mä olen vaan aivan vitun väsynyt ja tunnen edelleen itseni täystolloksi. Tyhjensin vesilasini ja sanon, että nyt tää neiti lähtee nukkumaan.

Nyt vaan kadun, että sanoin J:lle mitään. Että vähän niinku pyysin päästä sen luo. Tottakai sillä on oikeus kieltäytyä, mutta siitä huolimatta mua lähinnä vituttaa. Ja nolottaa. Ja vituttaa vielä vähän lisää. En muuten varmana enää jatkossa laita sille yhtään mitään viestiä tai ikinä enää ehdota mitään. Mä en pysty.

Olen lyöty nainen.

Sokerihoitoa toistamiseen

Kävinpä äsken tokaa kertaa sokeroitavana. Edellisestä (eli ekasta) kerrasta on kulunut vasta nelisen viikkoa, eli mitään ihan tulipalokiirettä sokerointiin ei sinällään ollut. En vaan ole varma tosta aikataulusta loppukuussa, pitänee hipsiä sinne opiskelukaupunkiinkin vähän tenttejä tekemään, eikä shark weekistäkään voi olla koskaan varma. Joten varasin sen ajan sitten tälle päivälle. Ja ihan hyvä olikin, oli kuulemma sopivan mittainen karvoitus :D. Ja täytyy kyllä sanoa, ettei tuntunut yhtä paljon kuin ekalla kerralla. Tästä voisi päätellä, että se karva tosiaankin kasvaa hennompana takaisin ja lähtee iisimmin irti. Edelleen suosittelen kaikille, kannattaa kokeilla jos vaan ei pelota liikaa. Eikä se siis mulla ainakaan mitään tuhottomia sattunut. Ei se tietenkään mitään höyhenenkevyttä hierontaa ole, mutta kivun pelossa ei kannata jättää kokeilematta. Ja tää fiilis mikä palkinnoksi tulee... Mmmmh! Tekis mieli saman tien lähteä paneskelemaan ;D. Paitsi että ai saatana mun reisiä...! Piti siinä hoitopöydällä maatessa levittää jalat ja roikottaa niitä siitä laitojen yli, ja se tuntui kyllä aikas perkeleen pahalta rääkätyistä sisäreisistä. Mun on ihan pakko alkaa treenaamaan tai jotain, eihän tästä tule yhtään mitään että kerran viikossa nussiminen saa mut moneksi päiväksi ihan rikki.

J muuten totesi silloin ekalla kerralla, että "kyllähän naisella saa karvoja kasvaa", mikä sai mut lähinnä kikattamaan. Mutta hän oikeastaan tykkää enemmän jos löytyy karvaa. Mene ja tiedä mistä se kenelläkin johtuu, siis että tykkää tai ei. Sen kyllä ehkä ymmärrän helpommin, jos tykkää sileästä. Siitä onkin käyty keskustelua erinäisten henkilöiden kanssa, ja kommentti "suuseksi on miellyttävämpää" on varsin yleinen. Enkä epäile ollenkaan. Vaan mua ei kyllä henk.koht. juurikaan haittaa kun mieheltä karvaa löytyy. Toki niitä on ärsyttävä kaivella suusta kesken leikin.. Onneksi J:ltä niitä ei irtoillut varmaan yhtään. Vaikka pallejakin vähän nuoleskelin x). Mutta eipä se miesten karvattomuus taida mikään suuri ilmiö olla oikein missään päin maailmaa, ainoastaan joissain ammattiryhmissä ehkä yleisempää tai jopa vaatimus. Mutta pienistä ryhmistä puhutaan. Ulkonäköasiat onkin varmaan yksi suuri syy siihen, miksi naisten karvattomuudesta pidetään. Mutta itse olen hieman kahden vaiheilla... Jos on aivan täysin karvaton, tulee kieltämättä mieleen vähän epämiellyttäviä mielleyhtymiä.. Mutta ei aina. Riippuu kyllä ihan siitäkin, miltä se nainen muuten näyttää. Mutta siis, jos nainen on nuori ja muutenkin ehkä lapsenomainen, se karvattomuus on lähinnä ikävällä tavalla perverssiä. Mutta itsekin ehkä tykkään enemmän, jos on edes osittain siistitty. Siis ettei rehota joka suuntaan kuin Amazonin sademetsä. Vaan eipä mun mielipiteillä ole kauheesti väliä kun en noita naisia niin usein ole nussimassa. Tai ollenkaan. Ainakaan vielä. Olishan se ehkä aika jännittävää joskus kokeilla... Ainakin olisi mielenkiintoista harjoitella suuseksiä ;). Mutta ei mulla riitä uskallus sellaiseen varmaan koskaan.

Tekisi mieli ehkä ottaa J:n kanssa puheeksi aihe nimeltä panokaveruus. Antaisi ehkä vähän vihiä siitä, että mulle maittaisi seksi muulloinkin kuin vain lauantaiöisin muutaman kupin kumarassa. Kuten esmes öö joka vitun päivä, vaikkakaan mun kunto ei ehkä kestäiskään :D. Jos herra sattuisi olemaan aiheesta myötämielinen, saattaisi yhteydenottoa tulla helpommin.. En nimittäin ehkä kehtaa olla taas ehdottajan asemassa kun seuraavan kerran sellainen tilanne tulee. Ja olen vähän sitä mieltä, että jos tuo panokaveruus olisi mahdollinen vaihtoehto, ei herrakaan varmaan saisi päähänsä, että mulla on nyt jotain vähän enemmän haussa jos olisin useammin yhteydessä. Ettei säikähtäisi ja kuvittelisi, että mä sanoistani huolimatta haluaisin jotain enemmän kuin vaan hauskanpitoa seksin merkeissä. Vaan mistäs sitä tietää kiinnostaako sitä moinen "sopimus". Voihan olla, että sillä on vähän yks jos toinenkin säätö meneillään, eikä kaipaile mun persettäni pantavaksi enää jatkossa. Vaikka ei herra tietenkään vastentahtoiselta vaikuttanut viime kerrallakaan... :)

Yritän vissiin tarkoituksella vältellä aihetta nimeltä T. En vieläkään tiedä mitä asian kanssa tekisin. Miten pitäisi toimia. Haluaisin ehkä keskustella aiheesta kasvotusten, mutta en sitten kuitenkaan millään uskaltaisi ehdottaa mitään ajankohtaa. Alkaa heti jotenkin hirvittää. Enkä keksi miten asiaa lähtis käsittelemään! Pakko se on jotenkin ottaa esiin, sillä epäilen suuresti että herra ottaisi sitä itse puheeksi. Ja tuntuu väärältä antaa tilanteen vaan roikkua tässä, olla tekemättä mitään. Tuntuu vaan niin vahvasti siltä, että se herra reagoi jotenkin vaikeasti. Tai että se ottaa sen itseensä. Se on niin ailahteleva ihminen, tai ainakin mun on jotenkin tosi vaikea yhtään ennustaa kuinka se asioihin milloinkin reagoi. Yllättävän pieneltä tuntuvat asiat aiheuttaa todella voimakkaita reaktioita, esimerkkinä nyt vaikka se kahvin kaatuminen farkuille töissä. Totta helvetissä se vituttaa, eikä herra viihdy työssään muutenkaan, mutta että ihan kesken kaiken töistä kotiin, paitsi että ensin kiskomaan tuoppi kaljaa ja soittamaan joku todella outo puhelu. En oo tömrännyt vastaavaan toimintaan vielä koskaan, ja se koko homma tuntui heti jotenkin todella oudolta. Huonolta. Fiilikset käänty saman tien ihan toiseen suuntaan. Ja kun mä en osaa sanoa tähän mun fiilisten muutokseen oikeen mitään sellaista syytä, mikä ei kohdistuisi suoraan T:hen, sen luonteenpiirteisiin ja käytökseen. Eli kaikkeen, mikä niiiiin helposti loukkaa toista. Vai miltä tuntuis, jos joku tulis sulle sanomaan, että hei emmä nyt oikeestaan haluukaan jatkaa tätä epämääräistä säätöä kun sä ärsytät mua joka kerta kun avaat turpas.

Alkaa muuten vaatia veronsa tää, etten voi keskustella kenenkään ystäväni kanssa T:stä - tai sen puoleen J:stäkään. En H:n kanssa, koska tiedän jo miten neiti reagoisi uutisiin T-säädöstä, enkä varsinkaan vois kertoa J:stä, koska se aivan varmasti loukkaisi H:ta. Niillä oli nimittäin hieman jotain vipinää vielä alkuvuodesta, vaikka H onkin onnellisessa parisuhteessa E:n kanssa. Sellasta molemminpuolista vetoa ilmeisesti, ja vaikka mitään ei koskaan tapahtunutkaan ja se on nyt loppunut ja muuttunut siten, ettei H oikeastaan enää (omien sanojensa mukaan) jaksa katella J:tä, niin oli siinä sellasta latausta että jos nyt menisin kertomaan nussineeni J:tä, H aivan varmasti suuttuisi. Tuntuu etten voi myöskään M:lle kertoa, koska sekään neiti ei pitänyt T:stä eikä varmastikaan ymmärtäisi miksi lähdin uudestaan pelleilemään asian kanssa kun se ei viimeksikään päättynyt kovin hyvin. J:stäkään en halua sille neidille kertoa, sillä H ja M on ilmeisesti jonkin verran jutelleet naamakirjassa viestien muodossa, enkä ehkä ihan satavarmasti luota, että tieto pysyy visusti pois H:n korvien/silmien ulottuvilta. Toisaalta, ei mulla ole mitään syytä epäillä, että M ikinä kertoisi kenellekään mitään sellaista mitä olisin kieltänyt kertomasta, mutta olen melko varma myös siitä, ettei neiti ymmärtäisi alkuunkaan miksi hitossa oon lähtenyt J:n matkaan. Opiskelukollegoilleni voisin asioista kertoa aivan vapaasti, mutta kun en nyt ole siellä eikä ole mitenkään luontevaa lähteä naamakirjassa kirjoittelemaan yhtään mitään. Enkä tietenkään missään nimessä mene kertomaan yhdellekään tyypille Paikallisessa (siis esim. Ee ja Ta), ehei! Ja sit loput kaverit onkin niin etäisiä ettei niille kannata lähteä kertomaan oikein mitään myöskään. Lähinnä siksi, että heitä näkee niin helvetin harvoin, ettei avautumisesta olisi juurikaan mitään hyötyä. Ehkäpä siis jatkan fyysistä hiljaisuuttani ja avaudun vain täällä. Alkaa tosin jo pahasti kyllästyttää, kun en muusta osaakaan taas kirjoittaa...

Hyvä seivi

Päätin laittaa T:lle tekstiviestin, jossa peruin huomisen "yllättävän esteen" takia. En osannut keksiä mitään kunnon tekosyytä, onneksi herra ei tarkennusta pyytänyt. Pelasin itselleni siis vähän lisäaikaa pohdinnalle. En vaan keksi mitään ratkaisua tilanteeseen. Tekisi mieli kyllä nyt iskeä taas ne jarrut pohjaan ja call it off kokonaan. Mutta ei sekään tunnu ihan täysin hyvältä ratkaisulta... Mut jos en muutakaan keksi niin sehän sen on oltava. Oikeastaan ainoa vaihtoehto.

Miksi musta sitten tuntuu niin raukkamaiselta?

Umpisolmu

No niin. Pitihän se arvata. Ei olisi pitänyt lähteä käymään Paikallisessa. Tiesin, että T on siellä, mutta en arvannut kuinka vaikea fiilis tuli sen näkemisestä. Herra ehdotti, jos tulisin tiistaina sen luo tekemään ruokaa. Vastasin siihen myöntävästi, koska en oikeasti tiennyt mitä olisin muutakaan vastannut. Mua vaan ei kiinnostais enää lähteä tähän leikkiin.

Pahempi oli se, kun herra jäi siihen mun pöytään notkumaan ja oikein odotti, että voi lähteä mun kans samalla oven avauksella. Risteyksessä sitten käsi puristaa perseestä, ja musta tuntui lähinnä vaikealta. Vielä nopea suukko, ja lähdettiin eri suuntiin. Yritin naamioida vaikean suhtautumisen väsymyksen piikkiin, mutta eiköhän siitä paistanut aika pahasti läpi ettei se ollut koko totuus.

Jos ihan totta puhutaan, ni mua vaan ei enää oikeastaan kiinnosta koko touhu. Nyt kaduttaa, että päästin tilanteen menemään näin pitkälle. Enkä voi lainkaan kieltää, etteikö J:n panemisella olisi osuutta asiaan. Mä haluan seksiä ja sitä huomiota, mutta vaikka saisin sitä T:ltäkin, moni muu asia on alkanut tuntua huonolta. T ärsyttää monella tapaa, enkä nyt tiedä mitä tekisin. Voin hyvin kuvitella, kuinka se jäisi taas vaivaamaan, jos pistäisin stopin enkä nussisi sitä vieläkään. Mutta suurempi ongelma tulee siitä, kuinka siihen mieheen osaa taas suhtautua sen jälkeen. Ja pelottaa, kuinka herra mahtaa taas reagoida, käyttäytyä kun pakostakin törmätään, kuinka tukalia tilanteita Paikallisessa taas tulee kohdalle... Mutta jos nyt jatkan, menen sinne tiistaina, ahdistunko vaan enemmän vai pystyisinkö jotenkin korjaamaan tilanteen sellaiseksi, ettei kumpikaan odota enempää kuin toinen on valmis tekemään. Jos menen ja mahdollisesti jopa nussin sitä, kuinka sekaisin pakka menee vai lentääkö kortit aivan holtittomasti pitkin lattiaa? Musta kuitenkin kovasti tuntuu siltä, että herra tavallaan kuitenkin odottaa sit jotain enemmän, että se koko juttu jotenkin syvenee... Ja mä en halua, että se syvenee enää ollenkaan. Olin itse jo hetkellisesti aivan liian syvällä, mutta J:n paneminen veti mut ulos sieltä. Sitä mä haluan. Sitä, että voin hyvillä mielin ja yhteisymmärryksessä nussia jonkun kanssa eikä kumpikaan odota siitä mitään sen enempää. Sitä mä haluan, en mitään sitoumuksia mihinkään. Ja vähän pelkään, ettei se ole mahdollista T:n kanssa. Että se jotenkin pakosti menee sellaiseksi, ettei sitä voi pitää vaan irrallisena.

Jos menen tiistaina sinne, pystyisikö silloin keskustelemaan asiasta ja selvittämään mitä haluan ja haluaako T samaa vai jotain enemmän. Voiko se mies luvata, ettei se homma mene liian syvälle? Ja voinko sanoa sille, että aion olla avoin muillekin panoille? Että mulla on muutakin virikettä kuin vain T? Vähän pelkään, että herra ei välttämättä hyväksyisi sellaista.

Ja toisaalta. En tiedä haluanko itse ollenkaan laskea T:tä sellaisiin panokavereihin mukaan. Ja sinällään ihan tyhmää, että puhun monikossa, koska mulla ei ole kuin yksi potentiaalinen panokaveri, J. Enkä tiedä mitä siitäkään tulee, pidemmälle mentäessä. Sen herran suhteen koen kuitenkin olevani vahvoilla, sillä en tunne siihen sellaista syvempää vetoa, mikä saattaisi saada mun pään yhtä pahasti sekaisin kuin mitä nyt T:n kanssa jo vähän kävi. Nähtiinhän jo, mihin se johti...

Nyt vaan lähinnä ahdistaa pelkkä ajatuskin. Toivon, etten olisi tässä tilanteessa. Ettei ne vitun fb-viestit ois karanneet näin pahasti lapasesta. Etten olis saanut päätäni sekaisin ton miehen takia. Etten olis ehkä liian avoimesti ilmaissut, kuinka pelkäsin meneväni oman pääni syövereissä vähän liian syvälle, kuinka epävarma olen, kuinka paljon lastasin painoarvoa tälle jutulle. Olisiko se vielä pelastettavissa? Siis että saisi todellakin keskusteltua asiasta, selvitettyä mitä kumpikin haluaa/odottaa saavansa ja tarkoittaa. Että nostettais kissa pöydälle ja saisin selitettyä omia ajatuksiani. Pahinta vaan on, kun pelkään loukkaavani. En osaa käsitellä sellaisia tilanteita. Ja pelkään sitten lupailevani liikoja. Nyt en vielä koe luvanneeni mitään liikaa, sillä aikaisemmin kun tää koko juttu oli enemmän läsnä, "tilanne päällä", halusin enemmän kuin mitä nyt. Mutta kuinka selittää toiselle tilanteen ja omien ajatusten kääntyneen vähän päinvastaiseen suuntaan?

Uusinta

Hmmm. Istun J:n keittiössä tupakalla. Voisin väittää, että oli hauska yö. Sniikisti lutvin itseni tänne, H luulee että lähdin kaverin luo jatkoille. Tavallaan lähdinkin.

Nyt on kyllä jotenkin mitäänsanomaton olo. Herra nukkuu tuolla, enkä tiedä pitäiskö lähteä kotiin vai kömpiä takaisin sänkyyn. Tavallaan ei olis yhtään hullumpaa vielä makoilla täällä, mutta jossain vaiheessa on kuitenkin lähdettävä. Saatan kyllä vielä hetkeksi mennä nukkumaan. Unta oon saanut pätkittäin puoli kahdeksasta eteenpäin.

Oon ihan tyytyväinen itseeni jälleen. Vaikkakin tuntuu hölmöltä pohdiskella näitä puuhasteluja näin "teknisestä" näkökulmasta. Mutta. Olinpahan ekaa kertaa myös päällä. Ja yllättävän kivaa oli :D. Tarkoitan siis, etten ollut niin kivuliaan tietoinen itsestäni kuin aikaisemmin, kun joku on pyytänyt siihen päälle. Aikaisemmin siitä ei ole tullut mitään. Mun mielestä se riippuu hieman siitäkin, minkä kokoisen kalun päälle itsensä asettelee. Hymykuoppamiehen vehje oli sen verran pieni, ettei sitä tahtonut saada sisään, ja siksi hommasta ei tullut mitään. Mutta J:n kalu on sen verran iso, ettei ollut mitään ongelmaa :D.

Ei jösses mua naurattaa nää mun ajatukset... Mutta kun blogia lähdin pitämään, päätin olla avoin ja kirjoittaa myös näitä hölmöltä tuntuvia ajatuksiakin. Monet tuntuu kaunistelevan juttujaan (eikä siinä ole mitään väärää, hieman huoliteltu tarina toimii todella hyvin) enkä siksi ole törmännyt muiden hassuihin "teknisiin" pohdintoihin.

Nyt alkaa ajatukset harhailemaan. Pitäiskö vaan kömpiä takas sänkyyn...

Edit. 18.17
Ai niin, J teki meille ruokaa aamuyöllä. Ah, mitä kulinaarisia elämyksiä. Makaronia, tonnikalaa ja pestoa. Siinä vaiheessa yötä ihan sama. Mua naurattaa.

;)

Voisin sanoa, että aika miellyttävä oli tuo päivällä tapahtunut viestinvaihto herra J:n kanssa... Todettiin muun muassa se, että uusintaa voidaan tosissaan harkita. Sen enempiä määrittelemättä. Että ei ajankohtaa sun muita, mutta näin niinku yleisellä tasolla. Aijai. Hitto kun tuntuu hyvältä.

Am I stupid or just ridiculous? Maybe both.

Nyt vähän jomottaa päätä. Ehkä oon ansainnut sen.

Ilta päättyi jokseenkin tylsästi. Jossain vaiheessa J häipyi tiskin päätyyn istumaan, enkä voinut itselleni mitään vaan leimahdin lähes mustasukkaiseksi kun näen, että siinä vieressä istuu joku nuori mimmi. Mustasukkainen on nyt varsin väärä sana, mutta en keksi muutakaan. Ehkäpä tunsin itseni vain naurettavaksi, taas. En osaa olla. Enkä ihan hirveen mielelläni katsonut, kun herra juttelee sen pimun kanssa.

Sitten sain loistoidean! Kirjoitin lasinalusen takapuolelle "jos vielä luulet tarvitsevas, *mun numero*" ja loppuun vielä "ps. onnee ton mimmin kans ;)". Tooosi sulavasti (not) sujautan lipareen J:lle ja seilaan ulos ja pysäkille. Ja koko matkan mietin "kai se ääliö näki sen eikä vaan hukannut sitä saman tien??" Jos se lipare olis vaan tippunut lattialle ja jäänyt jonnekin lojumaan, Ee olisi siivonnut sen pois ja luultavasti laskenut yks yhteen. Neiti nimittäin näki kun sujautin sen J:lle.

Nyt mua lähinnä naurattaa ja nolottaa. Kiva. Ens viikolla ei pahemmin Paikalliseen sitten mennäkään. Ei kyllä pitäis varmaan tänäänkään.. Mutta mitä muutakaan tekisin? Kun se vitun ääliö T ei saa aikaiseksi kutsua mua kokkailemaan. Tuskinpa enää edes haluan. Unohtais koko jutun. Saatanan tollo.

Edit.
VITTU KUN PANETTAA.

Edit. vol 2.
Hmm. Sain tekstiviestin. Arvatkaa keneltä. Ja juuri nyt tuli uusi. --- Hey, enough with the thanking! Tulee ihan hölmö olo...

Järkevä päivitys indeed

Mmm. J istuu mua vastapäätä. Enkä uskalla katsoa sitä silmiin. Vähän hyppäsi sydän kun näin sen astelevan ikkunan ohi... Ja nyt mielessä seilaa mielikuva siitä kullista. Oah.

Ei sitte aka Nolife part 2

Kolme varttia sitten sorruin laittamaan fb-viestiä T:lle. Ja koska sivusto on siunannut käyttäjiään toiminnolla "nähty klo se-ja-tämä", näin T:n nähneen mun viestin melkolailla heti sen laittamisen jälkeen. Ja nyt mua lähinnä ärsyttää, ettei herra nähnyt asiakseen vieläkään vastata siihen viestiin. Okei, ei todellakaan mun maailmaani kaada jos en heti saa tietää onko herran vitutus laskenut vai ei. Ilmeisesti ei. Mutta mua alkaa pikkuhiljaa risoa ja pahasti sen herran asenne. Vai liekö luonteenpiirre, että kiukutellaan kuin uhmaikäinen milloin mistäkin ja soitellaan täysin random-puheluita, mutta ei sitten esimerkiksi saada aikaiseksi kysyä haluaisinko esmes tulla sen luo ja helpottaa vitutusta tarjoomalla pillua. Hah, mua ihan naurattaa jo nää mun löpinät. En pahemmin odottanutkaan, että moista ehdotusta saisin, mutta kävi se mielessä puhelun aikana. Olisi ollut herralla hyvä sauma olla julkean suora, röyhkeäkin. Mutta ilmeisesti sellaista tehdään vain elokuvissa/kirjoissa/muiden jännittävissä elämissä.

Tekis mieli pestä kädet koko miehestä. Ei olis välttämättä huono idea, varsinkaan nyt kun olen mentaalisesti sellaisella tasolla että koen olevani vahvoilla ja ilmeisen riippumaton (hah, odotetaan vaan niin eiköhän tämäkin harhaluulo karise suhteellisen lyhyessä ajassa). Mutta toisaalta. Koen olevani hieman nurkkaan ahdistettu, jollain kierolla tapaa. Jos nyt yhtäkkiä heitänkin homman jäähylle, herra mitä luultavimmin (ja tavallaan myös oikeutetusti) heittäytyisi itse taas vaikeaksi ja varmaankin kyseenalaistaisi muutoksen. Jotenkin tuntuu siltä, etten voi nyt yhtäkkiä alkaa kylmäksi kun ollaan taas kuukausi tai kaksi pistetty sellaisia viestejä, että oksat pois. Ja se yöpyminenkin. Itse ainakin ihmettelisin suuresti, jos yhtäkkiä lyötäisi jarrut pohjaan sen kummemmin selittelemättä, vaikka asiat on siihen asti viestineet jotain täysin muuta. Mutta epäilemättä taas toisaalta, nyt olis sellainen hyvä ikkuna heittää vähän jäitä hattuun ja pistää puuhat ainakin hetkellisesti paussille. Kiitos J:n ja sen helvetin kiihottavan panoyön, päässä ei non-stoppina pyöri herra nimeltä T, se ettei siltä joka päivä saa viestiä tai että silläkin voi olla muuta vientiä mun lisäksi. Saattaisin jopa pitää ajatuksesta, että asiat loppuisi tähän T:n kanssa ja voisin kevein mielin kuvitella nussivani J:tä uudelleen vaikka jo heti huomenna. Toisaalta eipä siinäkään ole ehkä mitään järkeä - itseni tuntien panon uusinta sais vaan ajatukset solmuun ja tällä kertaa sen miehen suhteen. (Mutta kun en haluaisi edes ajatuksen hypoteettisella tasolla kieltää itseltäni hyvää seksiä ja isoa kullia. Kuka haluaisi?!)

Jaa. Pitäiskö leikkiä fiksua ja suunnata kohta kotiin. Istun taas Paikallisessa, koska en näemmä osaa enää muutakaan. Vittu kun ei todellakaan kiinnosta nököttää kotona edes yhtä iltaa! Mieluummin sitten istun täällä ja tylsistyn hengiltä. Nytkään täällä ei ole käynyt ketään tuttua, mitä nyt hymykuoppamies käveli ohi kauppamatkallaan kun kävin tupakalla. Herra vaan nauroi mulle. Kiitti.

Mua kyllä nyt vähän kaduttaa etten antanut numeroani J:lle kun se sitä pyysi. Nyt en nimittäin keksi mitään syytä, miksen olisi antanut sitä. Ja jos olisin, olisko sieltä tullut mitään yhteydenottoa... No, sitä on nyt mahdotonta tietää. Jos herra numeroa uudestaan kysyy, taidan antaa sen. Joo. Miksei?

Oookei..?

Hmm, weird. Käytiin T:n kanssa hidasta ja kiusoittelevaa keskustelua facebookissa, kunnes herra hiljenee pitkäksi aikaa. No, tiesin että se on töissä ja niiden koneet ei oikein tykkää tehdä yhteistyötä fb:n kanssa, josta johtuen se heittää herran offlineen suunnilleen kymmenen minuutin välein. Sitten yhtäkkiä sieltä tulee vaan kapitaaleilla kirjoitettu "vittu!" ja mä jään ihmettelemään. Herra ei suostu selittämään, vaan katoaa taas. Menee noin vartti, kunnes puhelin soi. Herra se siellä. Oli lähtenyt töistä kesken kaiken ja oli nyt vetämässä kaljaa jossain kuppilassa. Ahaa. Yritän kysyä, mistä hitosta on oikein kyse, enkä saa mitään järkevää vastausta. Lopulta ainakin yhdeksi syyksi paljastuu farkuille lentänyt tulikuuma kahvi tai vastaava. Ahaa. Voin kuvitella, että se pistää vituttamaan, mutta jotenkin toi koko tilanne vaikuttaa ihan kummalta. Ainakin mulla on nyt jotenkin outo fiilis. Epämukava. En osaa selittää. Ehkä se herran reaktio oli vaan jotenkin.. no, outo. Yllättävä. Vähän ehkä pelästyin. Eniten ehkä sitä soittoa.

Miten mä nyt yhtäkkiä oon näin säikky? Vauhko? Yhtäkkiä tää ei taas tunnukaan yhtään hyvältä ajatukselta... Just kun olin saanut pääni kuntoon tän ihmisen suhteen.

Ei kannata avata suutaan kun on nilkkoja myöten paskassa - pää alaspäin.

Jjjaaaa nyt ollaankin taas siellä pohjamudissa. Tällä kertaa ei yhdenkään miehen takia.

Mulla loppuu kohta kokonaan ymmärrys tän yhteiskunnan kanssa. Kun yrittää hakea töitä, pitäisi osata jo kaikki mahdollinen, olla kouluttautunut johonkin tiettyyn asiaan ja omata x-määrä työkokemusta. Se perusongelma kun tuppaa olemaan se, että töitä tarttis ennen ku valmistuu ja töitä tarttis että sitä työkokemusta kertyisi. Näkyy varmaan se absurdi tilanne, eikö?

No entäs sitten sellainen ihminen, joka on 20-jotain-vuotias, jolla ei ole työkokemusta nimeksikään. Sellainen henkilö nauretaan pihalle työhaastatteluista - jos se ikinä sinne asti pääsee. Vaaranahan on, että rekrytoijat tukehtuu nauruun jo hakemusta lukiessa.

Tää mun perus-negatiivinen asenteeni syö mua sisältä, mutta mä en ole onnistunut muuttamaan sitä mitenkään. Ja nyt ollaan taas siinä pisteessä, että haukon henkeä kuin kala kuivalla maalla, koska ahdistus kuristaa kurkkua ja silmät sumenee raivon kyynelistä.

Pitäiskö tästä työkokemuksen puutteesta ja työttömyydestä yrittää kaivautua ulos ryhtymällä yrittäjäksi? Nyt se kahvilanpulju pystyyn - haistakoon paska koko valtiovalta.

Nolife

Kuinka jumalattoman tylsää onkaan olla kotona tähän aikaan! Mutta jotenkin tylsältä - ja kenties myös paheksuttavalta - tuntuu sekin, että olen tällä viikolla ollut joka ilta Paikallisessa. En suinkaan pahanteossa, paitsi ehkä maanantaina. Silloin pakenin sinne, koska paloi käämi heti kun faija tuli töistä kotiin (on se vaan niiiiin ihanaa punkata porukoilla...). Mutta olin kiltisti kahdentoista paikkeilla kotiovella. Eilen lähdin tenttikirja laukussa Paikalliseen ja sain kaksi (2!!) tuntia luettua tehokkaasti! Loppuilta menikin punkkulasillisen ja hesarin parissa, lähempänä yhtä sitten kotona. Ja tänään lähdin yhtälailla tenttikirjan kanssa sinne, joskaan en ollut yhtä tehokas kuin eilen. Mutta sain silti luettua! Ja puolisen tuntia sitten tulin kotiin. Ja nyt mulla on uskomattoman tylsääää.

Sitä se teettää kun ei edelleenkään ole sitä langattoman verkon salasanaa tiedossa eli ei pääse kuin piuhan ulottuvilla nettiin = olohuoneessa tai keittiössä. Eikä ole telkkariakaan täällä kun se on tottakai siellä opiskelijaboksissani. Ei ole kirjaakaan jota jaksaisi lukea... Eli päivitän tylsyyksissäni jo tokaa entryä tänään - puhelimella. Jesh.

Eihän se T ole saanut aikaiseksi ehdottaa mitään ajankohtaa. Olen aika varma, että kyse ei ole mielenkiinnon lopahtamisesta, vaan pikemminkin uskalluksen puutteesta. Tai sitten se ei vaan muista koko asiaa ennen kuin viikonloppuna. Tai sitten se aikoo ehdottaa viikonloppua, mutta ei jostain kumman syystä ota asiaa puheeksi tälleen etukäteen vaan luultavasti odottaa sinne asti ennen kuin muistaa, että ai niin kai sille kokillekin pitäisi infota että millon ruokaa pitäisi tulla tekemään. Ja mähän en jumalauta kysy siitä ajankohdasta mitään, saa herra nyt ihan itse hoitaa sen asian. Omapahan on ongelmansa jos odottaa liian myöhään ja sitten mulla onkin jo kauheesti ohjelmaa. Miksei miehet vaan voi ajatella vähän pidemmälle, ennakoida mitenkään. Pitää elää niin hetkessä. Tai jotain? Todella ärsyttävää.

Ja todella ärsyttävää alkaa olla myös se, että sain jymäytettyä sen herra J:n(kin) päähäni siten, ettei ole mennyt päivääkään etteikö se lauantaiyö tulisi mieleen vähintään kolme kertaa. Alan todellakin kyllästyä siihen, kun en osaa antaa asioiden olla, vaan niitä pitää vatvoa ja pyörittää loputtomiin... Toisaalta mulle tulee hiton hyvä olo kun muistelen ;). Että sinällään siinä kai ei ole mitään kovinkaan pahaa... Ja sen yön aktiviteetit on saaneet mut ehkä rohkeammaksi, ainakin ajatuksen tasolla. Nimittäin luon mielessäni tilanteita T:n kanssa, joissa mä teenkin sen aloitteen, otan ohjat käsiini - tai pikemminkin sen vyönsoljen jonka avaan, sujautan käteni housujen sisään ja... *ilkikurinen hymy* Kerta se ois ensimmäinenkin, kun mä todella tekisin sen ensimmäisen fyysisen aloitteen.

Ja laskeskelimpa tässä, että jos ja kun nussin T:tä tässä lähiaikoina, nousee vuoden miessaldo viiteen. Voi hurja, ei varmaan tunnu missään kovinkaan monella, mutta mulle henkilökohtaisesti se on eräänlainen ennätys. Ja mä pidän siitä. Enkä välttämättä pistäis pahitteeksi lisätä lukuun vielä x-määrän miehiä lisää :D. Julkeaa, hah! Ja siinä välissä vois koeajaa näitä jo kertaalleen ajettuja vaikka toistamiseen ;).

Josta tulikin mieleen... Pitäiskö uskaltaa lähettää vielä yksi sähköposti?

Kuinka minusta tuli Nainen

Mua pyydettiin kertomaan siitä, kun menetin neitsyyteni, ja ajattelin sen myös tehdä. Älkää odottako mitään ihmeellistä tarinaa, aivan tusinatavaraa! *Käy täyttämässä aamukahvikupin*

Oli vuosi se-ja-tämä, olin jokin hetki sitten täyttänyt 19. Joku viikonloppu kyseessä, kun olin omalla porukallani jossain Helsingin baarissa kiskomassa vuoron perään kelkkaa ja shottia naamariin. Ilta oli siis kostea, sanotaan näin. Oma porukka vähän hajoili kun osa tahtoi jonnekin ja osa mielellään kotiin että selviää töihin seuraavana päivänä - kello ei siis ollut paljoakaan yli puolta yötä tässä vaiheessa. Minä onnekseni törmäsin yhteen vanhaan kaveriin ja lähdin hänen kanssaan jatkamaan iltaa. Siellä baarissa ei kauaa oltukaan, kun tämän kaverini kööri halusi lähteä jatkoille jonkun kämpille, mut kutsuttiin mukaan. Hiihdeltiin jonnekin päin Kalliota - vai oliko se Vallilaa? Sitä perus aktiviteettia, kaikille juomat käteen, musiikkia, ihme keskusteluja, joku nukahtaa vessaan yms. yms. Mä ramppasin alaovella tupakalla, ja kerran siihen sitten jäi yksi miekkonen mun seuraan. Paloi yks jos toinenkin kun höpötettiin jostain aivan turhasta. Herra oli mua 6-7 vuotta vanhempi, semmonen perusjätkä. Mä olin taas jotenkin naiivi kun en yhtään tajunnut, että se yritti vähän flirtata ja kääntää keskusteluja tiettyyn suuntaan :D. Vihdoin se uskaltaa (mun yllätykseksi) tulla lähelle, kietoa kätensä mun ympärille ja suudella. Onneksi en nähnyt omaa naamaani mistään, koska se ilme saattoi olla aika järkyttävän naurettava :D. Menin ihan hämilleni enkä alkuun varmaan edes tajunnut suudella takaisin. Ja nyt toi kuulostaa niiiiin kliseiseltä lällytarinalta, että on oikeastaan aika vaikeaa uskoa se todeksi. Siis eihän kukaan oikeasti noin tee! Vai tekeekö?

Hetken aikaa siinä kaulaillaan, lopulta päädytään herran asuntoon. Kännistä sähellystähän se lähinnä oli, eikä siitä hirveesti kiksejä saanut. Mä makasin ketarat ojossa ja herra asettelee itseään paikoilleen (ei tarvinnut edes käskeä käyttämään kumia), ei paljoo vaivautunu lämppäämään, mutta eipä mua edes tarvinnut lämpätä. Ei ollut aivan pelikunto kohdillaan herralla, ja vähän väliä jouduttiin keskeyttämään. Vähän ehkä teki kyllä kipeetä, mutta säästyin suurimmilta vaikeuksilta koska.. No, olin siinä vaiheessa leikkinyt jo ekalla vibrallani siihen malliin, että olin "aukaissut paikat" jo itsekseni x). Voi kyllä, luit oikein. Mutta ahtaat paikat oli siitä huolimatta (tottakai), ja se nytkyminen ja pumppaaminen ei kyllä hirveen nautinnolliselta sillä kerralla tuntunut. Tai no, vaati totuttelua, sanotaanko näin. Lopulta herra lopettaa (laukeamatta, sen verran kännissä se oli) ja kömpii nukkumaan. Hetken makoilin siinä sen kainalossa, kunnes kuorsaus alkoi. Sitten päätin, etten ehkä halua olla siellä enää aamulla, joten keräsin kamani ja lähdin. Onneksi tililtä löytyi sen verran rahaa, että pääsin taksilla kotiin, viimeinen yöbussi oli jo mennyt enkä ihan hirveesti olis halunnut köpötellä pitkin katuja jonnekin juna-asemalle ja odottaa aamun ekaa junaa.

Sitä herraa en enää sen jälkeen nähnyt. Mielessä se kyllä pyöri oman aikansa. Melkeinpä siihen asti, että kokeilin seuraavaa herraa.

Notta olipa tylsä stoori. Poikkeuksena ehkä se, että olin jo itse hoidellut itseni.. No, eipä sekään varmaan kovin harvinaista ole. Olen ehkä vieläkin vähän ihmeissäni siitä, että ikinä menetinkään neitsyyttäni. Tarkoittaen siis sitä, että silloin mä olin ihan samalla tavalla kamala jännittäjä kuin nytkin, ja hei ketä nyt ei se eka kerta jännittäis aivan helvetisti?! Jotenkin tiesin jo silloin, että se mun eka kertani tulee tapahtumaan kännissä. Muuten en olis ikinä uskaltanut :D.

Hymyilyttää

Arvatenkin pyöritän mielessäni sitä lauantaiyötä edelleen. Sallin sen itselleni, sillä se teki aivan perkeleen hyvää...

Jäin pohtimaan monia asioita siitä illasta. Mietin muun muassa sitä, miksi minä? Mikä mussa oli sellaista, että J katsoi asiakseen kertoa haluavansa nussia mua. Tyhmäähän se on moisia miettiä, sillä se vain alleviivaa omaa epävarmuuttani ja tyytymättömyyttä itseeni. Mutta olishan se nyt aika hiton mielenkiintoista kuulla, miksi "kelpaa" jollekin. Tosin jos vastaus olisi, että olin "available", saattais ehkä vähän kirpaista.. Mutta toisaalta, eipä herra itsekään ole yhtään sellainen, josta itse lämpenisin, näin niinku päälle päin katsottuna. Sellanen honkkeli, vähän luihun näköinen :D. Vaan eipä sillä ulkoisella olemuksella ollut taas mitään vitun väliä. Ihan oikeasti, muhun iskee nimenomaan se, mitä tekee. Jos siinä ahtaassa keittiössä painautuu muhun kiinni, suutelee karhean sängen raapiessa huulia, vie kätensä rinnoille tai perseelle.. Totta kai mä lämpenen. Ja vähän lisää, kun menee polvilleen, avaa paidan napit ja painaa kasvonsa rintoja vasten.. Meinasin tipahtaa jakkaralta :D. Ja voi helvetti.. *kylmät väreet* kun saa housut pois ja sormet tunnustelemaan pillunhuulia, vähän kerrallaan ujuttautuen pidemmälle.. "Mmm, mitäs märkää täältä löytyy, taidat tykätä.."

*Ryhdistäytyy* Krhm. Niin. Eli siis. Kyllähän se hivelee mieltä kun toinen kertoo haluavansa sua. Mutta sen lisäksi huomaan ajoittain hymyileväni itsekseni kun muistelen sitä kullia. Uu mama. Ja olen hiton tyytyväinen itseeni, kun pärjäsin mielestäni kohtuullisen hyvin sen nuolemisen ja imemisen kanssa. Harjoitustahan olen saanut hyvin vähän, loppujen lopuksi. Ja olen tyytyväinen itseeni muutenkin, sillä uskalsin niin paljon. Olen kai täälläkin siitä jotain jauhanut, siis että olen aikamoinen jännittäjä. Mutta olipa syy tällä kertaa alkoholissa tai muuten vaan niin rennossa ja välittömässä ilmapiirissä, mua ei jännittänyt oikeastaan ollenkaan. Alkuun tietty vähän. Mutta noin muuten. Ja sanokaa vaan itserakkaaksi tai miksi vain, mutta olen sitä mieltä, että oon aika kissa tilaisuuden sattuessa. Tai siis, olen melko avoin seksin suhteen. Toisaalta mulla ei ole kamalasti vertailupohjaa, koska mun ystäväpiirissä näistä asioista puhutaan harmittavan vähän, eikä missään nimessä yksityiskohtaisesti. Mistä loppujen lopuksi tiedän, olenko yhtään sen "villimpi" kuin kukaan ystäväpiiristäni. Mutta onko sillä niin väliäkään. Niin kauan kun oon itse tyytyväinen, niin sehän se kaiken ratkaisee. Ja nyt voin sanoa olevani aikas tyytyväinen ;).

Oon vieläkin vähän yllättynyt siitä, millaiseksi J "paljastui". Siis että tuli aika yllätyksenä ne jutut. Erittäin positiivisena yllätyksenä, toki. Ja saattaisin vallan mielelläni nussia sitä miestä uudelleenkin, jos joskus siihen valintatilanteeseen päätyisin.

Mutta jospa vaihtaisi aiheen herraan nimeltä T. Eilen pistin sille fb-viestiä, että ihan vaan tiedoksi herralle, pallo on hänellä (sen kokkailun suhteen). Siitä vähän keskustelua, täsmensin että jos kerta hänen residenssiinsä ollaan menossa niin myös hänen aikataulullaan eli herra saa luvan ehdottaa ajankohtaa. Yritin toki saada sen kuulostamaan siltä, että mä olen vapaana kyllä if you know what I mean. En kyllä tiedä mitä se ilta mahdollisesti toisi mukanaan.. Toivottavasti jotain, mikä saa pöksyt märiksi ;). Mutta jos ajankohta on joku arki-ilta, on pakko lähteä siitä olettamuksesta etten jää sinne yöksi koska herran täytyy herätä aamulla töihin. Ja mua kieltämättä vähän vituttaa ajatus, että menen sinne kokkailemaan, toivottavasti vähintäänkin peuhaamaan ellei jopa nussimaan - ja sitte mitä, kotiin vaan. Melkoinen antikliimaksi. Mutta no, enpä ehkä nyt lähde asiaa pohtimaan tämän enempää. Eihän sitä tiedä saako se mies edes aikaiseksi mitään ajankohdan valintaa tai sen ehdottamista. Voisin tietty vihjaista sopivan paikan tullen, että viikonloppuna saattaa olla mulla muutakin ohjelmaa, ettei välttämättä kannata jättää sinne asti, tai ainakin siitä pitää sitten sopia vähän tarkemmin.

Mmm. Mä tykkään tästä tilanteesta. Sain irtauduttua T-jutusta ja mut naitiin melkein puhki. Tätä lisää. Vielä kun laukeaisi ihan kunnolla... Siinä riittääkin harjoittelemista.

Rewind

Aijai, kun nyt tulee taas tipoittain kaikenlaista herkullista mielikuvaa toissayöstä.. Varsinkin siitä viimeisestä sessiosta, joka päättyi molemminpuoliseen suuseksiin. Ennen kuin kapusin siihen päälle, makasin J:n vieressä ja nuolin sitä kalua, katselin kuinka se mies säpsähteli.. Ja sitten tunnen, kuinka se mies puree mua reidestä, au! Tosin ihanan kiihkeää... Kuin myös siinä joskus aikaisemmin, kun makasin "oikein" päin herran vieressä ja runkkasin sitä mmmhherkullista kullia, kaulassa tuntuu hampaat ja hiuksista tiukentuu ote. Ai saatana ku se tuntui hyvältä just sillon.

Mun on jotenkin vaikeeta yhdistää se yö siihen muuhun J:hin, jota näkee Paikallisessa. Ne on ku yö ja päivä. Mut toisaalta, eikös se mene niin että aina ne hiljaiset on niitä pahimpia ;). Tässä tapauksessa se todellakin pitää paikkansa. Nyt mua vaan hymyilyttää. Ja jännittää, milloin seuraavan kerran törmätään. En antanut herralle numeroani vaikka se sitä kautta rantain pyysi. Heitin sen vitsiksi, sillä en tarkoittanut mitenkään loukata, mutta toisaalta miksi pitäisi vaihtaa numeroita jos kerran nussittiin? Mä ainakin olin siinä ymmärryksessä, että homma oli nimenomaan vaan sellanen kertalaaki, varmistin vielä silloin yöllä keittiössä, ettei kukaan nyt vaan ole toivomassa mitään enempää tai loukkaannu kun niin ei tapahdu, että se on vaan sitä seksiä niinhän. Seuraava näkeminen jännittää siksi, että huomaan jonkinlaisen luottamuspulan koskien sitä, pysyykö tää meidän kahden välillä vai leviääkö se jonnekin. Vähän kyllä arvaan, että ainakin hymykuoppamies kuulee asiasta, sillä oli J:kin kuullut kun lähdin hymykuoppamiehen matkaan. Ne miehet on kyllä sellanen parivaljakko, että on vaikeeta ymmärtää sitä dynamiikkaa. Ne on ku paita ja perse, mut samalla voivat olla aivan kamalia toisilleen ja saikata ihan kunnolla. Niillä on jotain historiaa siitä, että jompikumpi on vienyt toisen naisen joskus vuonna miekka ja kivi, ja se näyttäis vieläkin kaihertavan välejä. Mutta siitä huolimatta olen melkoisen varma, että hymykuoppamies kuulee jossain vaiheessa ystävänsä seikkailuista. Että ainakin yksi Paikallinen tietää asiasta jossain vaiheessa. Ja siksi toivon todella hartaasti, ettei juttu siitä leviä enempää. Tulehtuis yhet jos toisetkin välit ihmisiin.

No, turhaa pohtia moista, kun sitä ei ole vielä tapahtunut. Mutta se tuleva törmääminen jännittää silti.

Tällä viikolla olis ehkä mahdollisesti tarkotus mennä T:n luo tekemään ruokaa.. Ainakin sellaista puhuttiin viime viikolla. Saa nähdä toteutuuko se tälläkään kertaa. Ja eipä pyöri se mies mielessä enää yhtä paljon, kun välissä sai vähän muuta... :D

Pitäis muuten varmaankin varata aika uuteen sokerointiin. Epäröin vaan, koska on epämukavasti muutama näppy (=sisäänpäin kasvanut tai muuten vaan ärtynyt), että mitä ne siitä sanoo tai haittaako se operaatiota. Ja harkitsin, josko kokeilisin sittenkin täysin karvatonta tulosta, tuo tupsu tuossa edessä näytti lähinnä ihan hoopolta. Mutta toisaalta, jos siitäkin riuhtaisee karvat pois, siinä ne vasta kasvaakin sisäänpäin. Voi tulla aika epämiellyttäviä aikoja.. En tiedä miksi (mutta en kyllä yhtään valita että) karvat on kasvaneet huonosti vain tässä edessä eikä tuolla sisemmällä. Sais olla kasvamatta ollenkaan. Siis huonosti. Siis sisäänpäin. Siis ei ollenkaan kiitos sellaista! M sanoi, että sillä ei ärtynyt ollenkaan, mutta sit jostain säärestä kun on vahattu ni siinä kyllä. Hoopoa.

Nyt menee taas paskanjauhamiseksi, ehkä on parempi jos lopetan. Kiittimoi.

Edit.
On ehkä ihan pakko mainita myös siitä, että nyt on joka paikka todellakin kipeenä. Seksi on kokovartalotreeniä, ihan ehdottomasti. Oikea hauis on aivan rääkätty, sisäreidet huutaa, samoin vatsalihakset, selässäkin mulla on ilmeisesti lihaksia... :D Mutta vaikka nyt särkeekin vähän, niin se tuntuu jostain kumman syystä paremmalta kuin yleensä ;). Johtuiskohan siitä, mikä sen aiheutti.. Yks kipeä kohta kylläkin löytyy, mikä ei ole yhtään kiva. Nimittäin rintalasta, just tosta rintojen välistä. Herra päätti painaa leukansa siihen aivan täysillä, ja pitää ehkä huutaa jos siihen tulee minkäänlaista mustelmaa näkyviin... Onneksi mulle tulee tosi harvoin mustelmia.

Jätkä on eläin

Krhm. Eilisillta vähän venähti...

En oikeastaan edes tiedä miten se homma meni siihen, että jäin J:n (hymykuoppamiehen kaveri, muistin virkistykseksi) kanssa vielä pöytään tyhjentämään laseja kun H ja P lähti kotiin. Ja sieltähän se tietenkin tuli: "lähtisiksä mun luo?" Asiasta väännettiin kännistä kättä vielä ulkona, sanoin mm. etten tiedä onko se järkevää sekä mitä herra mahtaa haluta ja etenkin tarkoittaa. Lopulta huomasin käveleväni herran kanssa sen luo. Istuttiin keittiössä polttamassa tupakkaa ja keskusteltiin suhteellisen järkeviä varmaan lähemmäs tunti. Herra sanoi haluavansa lähinnä seuraa ja unikaverin, mutta jos asiat ottais omaan suuntaansa niin toki myös seksi kelpaa. Sanoin, etten tiedä haluanko mennä niin pitkälle, tausta-ajatuksena se, että H:lla ja J:llä on ollut pientä historiaa ja itsellänikin on vähän oma lusikka jo yhdessä sopassa. Ja blaa blaa.

Hommat karkasi käsistä jo siinä keittiössä. Ja jatkettiin makuuhuoneeseen. Ensimmäistä kertaa IKINÄ olin täysin alasti. Valtava askel mulle. Mutta toisaalta siellä oli aivan pilkko pimeää. Peuhattiin varmaan tunnin verran, kunnes herra kysyi voidaanko pitää pieni tauko. Itselläkin oli jalat jo siinä vaiheessa aivan paskana, joten sehän sopi. Käytiin keittiössä tupakalla, herran teen keittelyt käi vähän kesken kun innostuttiin uudestaan.. Tällä kertaa käsipeliä, herra myös halusi vähän lipaista pillua. Olin vähän kauhuissani, menkat oli loppuneet vasta pari päivää aikaisemmin eikä paikat ollu vielä ihan freesissä kunnossa, itse haistoin vain sen rautaisen tuoksun. (Eikö olekin jotenkin kamalaa kun olen näin suora ja rehellinen?) No, suostuin, vaan eipä siinä kauaa mennyt kun saan sen varsin vakuuttavan kalun käsiini.. Siis ah. Mmm kuinka paksu ja pitkä...! Kun jossain välissä päädyttiin nussimaan takaapäin, teki melkein kipeää kun meni niin syvälle. Sitten mulle iski kamala krapula, ja pidettiin taas taukoa. Lopulta jätin herran keittiöön keittämään teetä kun itse kömmin sänkyyn nukkumaan. Herra tuli viereen, ihan kiinni, ja sekunniksi taisin jo torkahtaakin kunnes herran kädet lähtee taas vaeltamaan. Lopulta olen mahallani sormien leikkiessä pillussa, kun herra sitten keksii alkaa voitelemaan peppureikää. Mies kapuaa mun päälle, ja yrittää tosi hankalassa asennossa painautua sisään. Eihän se mennyt kokonaan, yllättäen. Teki vain lähinnä kipeää. Kun peppuilusta lopulta luovutaan, jäädään vain makoilemaan. Kunnes taas alkaa ne kädet harhailla. Se mies ei saa tarpeekseen! Keskityttiin lähinnä käsipeliin, kunnes mun on ihan pakko ottaa se kalu suuhun ja imeä... Lopulta kiepsahdetaan ensimmäiseen muskuna kuulemaani asentoon, 69:iin. Eka kerta sitäkin lajia. Sitten krapula taas muistutti olemassaolostaan, ja meinasin kakoa pahan kerran kun herra innostui työntämään kaluaan turhan syvälle... Kello löi siinä vaiheessa jo yhdeksää aamulla. En ole nukkunut silmäystäkään koko yönä, jos sitä sekunnin torkahdusta ei lasketa. Ja eilenkin heräsin seitsemältä aamulla junaan. Nyt on kyllä pirtee ja hehkee olo.

Lopputulos: paikat kipeinä, aivan jäätävä krapula, vieläkin olisi herralla riittänyt virtaa. Uskomatonta.
Oltiin jo puhuttu, ettei tästä kiitos vaan tarvitse puhua missään Paikallisessa yms yms. ja mä toivon, että se kans pitää. Onhan se vähän hasardia alkaa yhdestä ja samasta Paikallisesta koeajaa noita herroja, kun sielläkin on niin pienet piirit että kaikki kyllä tuntee toisensa edes pinnallisesti.

Mulla on taas vähän ristiriitaset mietteet. Toisaalta vähän panikoin, että oliko tässäkään taas mitään järkeä, mitä jos joku kuulee tai jotain. Toisaalta olen aivan innoissani, koska ylitin taas itseni ja kokeilin jotain uutta. Ja en muista milloin viimeksi seksi on ollut yhtä hauskaa ja välitöntä. Ja tykkäsin todella paljon, kun J on oikeastaan ensimmäinen herra, joka kehtaa puhua vähän tuhmia ;). Lähinnä se heitti vitsiä siitä, että mä olen ku joku 16-vuotias pikkulikka ja hän kuusikymppinen vanha kiimainen setä. (Joo, ei ole kuuttakymmentä, ja jos joku ei vielä hiffannut niin en mäkään ole kuuttatoista :D.) Sain jotkut kiksit siitä, kun siinä pepun parissa touhutessa totesin, että meni sitten sinnekin ja ihan ilman lupaa ja herra vastaa että "kyllähän mä vähän tossa tunnustelin lupaa... Ja sä taidat olla aika likanen tyttö kun taisit tykätä." Ja sit se, et siitä miehestä en ois ikinä arvannu päälle päin, että se on sellanen... Tässä sen taas näkee, kuinka ulkonäkö tai ennakkovaikutelmat voi pettää.

Nyt väsyttää aivan armottomasti. Puhuttiin H:n kanssa, että mentäis tänään Tiksin maalaismarkkinoille, mutta koska olo on mitä on, en tiedä pystynkö kykenemään ollenkaan... Paskan tilanteesta tekee se, ettei H tietenkään tiedä, että oon tullut vasta puoli yhdeltätoista kotiin enkä oo nukkunu minuuttiakaan.. Ehdin jo sillekin valehdella, että yöbussilla menin kotiin eilen...

Vittusaatana

Jumalauta kun kiehuttaa. Ja ihan tyhmät asiat vielä! Mutta ihan sama kuinka mitättömistä asioista on kyse, jos ne vituttaa ni sit ne vituttaa. Kuten esmes kanssamatkustajat, VR, viihde-elektroniikka ja paskat nettiyhteydet.
Istun junassa matkalla kotiin. En tän kauempaa jaksanu tuolla nyhvöttää kun alkoi vaan kyrpiä ihan urakalla.
Ja jotta en erehtyisi päivittämään ilman mainintaa eräästä herrasta, voisin nyt sanoa että jumalauta sitä T:tä! Ja jumalauta mua itteäni. Oon ihan hätää kärsimässä kun en ole kahteen päivään siltä saanut mitään viestiä. Mutta mähän en saatana sorru pistämään sille mitään. Mä en enää jaksa sitä tunnetta, että oon jotenkin altavastaajana tässä. Varmaan ihan väärä sana, mutta en keksi muutakaan.
Ai niin. 2001 oli luku kun viimeksi katsoin. Siis blogin selauskertoja-luku. Se on mun mittapuulla aika paljon, kun ajattelen ettei tää mun blogikaan ole täällä ollut kuin vasta kolme kuukautta. Eiku mitä, onko ees sitäkään? Ei!

Edit.
No pistihän se sitä viestiä...
:)

63

G-piste löytynyt?
Partasuu ei saa naista?
Naiset kertovat mikä miehissä ärsyttää
Miehen kertovat mikä naisissa ärsyttää
Penisten pituudet vertailussa

Siinä jotain shaibaa, jota olen selaillut viime päivinä. Pistin ne tänne talteen, koska kuvittelin lässyttäväni niistä jotain, mut ei mua jaksa kiinnostaa. Phah.

Viereisessä ikkunassa on auki VR:n verkkokauppa, sillä mitä fiddua mä täällä vielä nökötän kun ei olis mikään pakko? Voisin aivan hyvin vaikka jo tänään hypätä junaan ja hurauttaa Helsinkiin. Mikä sit estää? En tiedä. Ehkä se, että äitee lähti Ouluun viikonlopuksi, ja jos tänään lähtisin kotiin, siellä olis tasan faija joka vaan ihmettelis mitä mä sinne tulin. Olipas syy. Vähän elättelin toiveita, että oltas tänä viikonloppuna täällä lähdetty vähän ulkoilemaan - tai ees kalsaroimaan I:n tai jonkun luo - mutta sekin tuntuu nyt jotenkin kamalan vaikeelta. Siis että eilenkö se oli, kun I:ltä kysyin oliko ne kalsaroimassa joku ilta ja hän vastas että tytsyt haluais kenties juhlistaa harjottelun loppumista. Mikä ilta, se jäi vähän auki. Jos tänään, ni ei ainakaan vielä oo mulle asti tullut infoa. Jos vasta huomenna, mitä hittoa mä keksin tälle illalle? Kaikkihan selviäis edes vähän, jos vaan kysyisin uudestaan, mutta kun mulla on auttamatta sellainen fiilis et ne vois mielellään "unohtaa" mulle kertomisen. Miksi ne niin tekis? Ei oo mitään viitettä siitä, varsinkaan sen mökkireissun jälkeen. Mut aika tiukassa on se fiilis kun vasta nyt, neljäntenä vuonna, alan tuntea kuuluvani joukkoon ihan oikeasti. Ja nyt sekin on itseasiassa vähän kiikun kaakun, sillä mä en käy yliopistolla ku ehkä kerran viikossa (tälläkin viikolla vaan YTHS:llä enkä varsinaisesti yliopistolla) ja suunnittelen muuttavani rojuni Helsinkiin any minute now. Notta enpä kauheesti ole myöskään jatkossa menossa mukana. Vähän ehkä harmittaa, mut enemmän harmittaa täällä oleminen. Sillai yleisesti. Vaikka noi tytöt onkin aika ihania, niin ei ne riitä korvaamaan Helsinkiä ja niitä ihmisiä siellä.

Hmmph. Ehkä norkoilen ainakin huomiseen vielä täällä. Kyllä mä nyt yhden illan vielä jaksan, vaikka sitten yksin. Ei mulla olis stadissakaan nyt mitään tiedossa. Tekis vaan mieli ostaa se lippu huomiseen junaan... Mut mihin niistä? Jos tuliskin yllättäen ulkoilua tähän iltaan, en saa itseäni ylös aikaisempaan junaan. Ah näitä elämän suuria ongelmia.

Ja eräästä ongelmasta puheenollen... Tiukkaa teki, mutta en sortunut eilen laittamaan mitään viestiä T:lle. Vaikka tyhjensinkin pullollisen valkoviintä ja huomasin olevani aivan tuiterissa - eli ajatuksiahan oli pää täynnä, vieläpä sellaisia mitkä sen herran pitäis aivan ja ehdottomasti juuri nyt kuulla koska sehän on nyt vaan ihan pakko. Ja mulla on edelleen vahvasti sellainen olo, että mä olen nilkkoja myöten suossa - päälläni seisten - ja että herra taas olis vähän niin ja näin, ei kiinnosta, hohhoijaa. Mistä vitusta minä tietäisin miten miehet ajattelee? Johan siitä oon ruikuttanut kun ei niistä ota selvää. Alan kyllästyä koko leikkiin.

Nyt vähän sattuu otsaan, mut sen siitä kai saa.