Saikkua.

Tästä sairastamisesta ei tuu loppua. Uudet napit naamariin ja sängyn pohjalle. Tai no, ei tässä ihan pohjalla olla, mut veto pois, särkee, väsyttää ja vituttaa. Ennen kaikkea vituttaa. Tarttee just mulle iskee nää hiton sitkeet basillit. Ja viimeisimmästä lenkistä on jo ikuisuus aikaa, eikä vieläkään pääse!! Vittusaatana. Mä olen niin takaisin lähtöviivalla tai jopa sen takana, et lenkin pituuden saaminen takaisin mukaviin mittoihin vie ihan hitosti aikaa ja vaivaa. Ja sit mun onnella tästä talvesta tulee joku saatanan runkkutalvi, joka loppuu heinäkuun lopulla. Että ei sit tartte olla terveenä. Tai sit saa paleltua niin huolella, ettei tarvi paljo pihalle mennä hyppimään trikoissa. Perkele.

Ei tartte ees haaveilla lähtevänsä baanalle viikonloppuna. Että vaikka oiskin ok olo ni ei tartte kyllä yhenkään kollin kanssa kielijumppaa harjoittaa tai sillä kollillakin on joku tappajabasilli nielussa. No joo, saattaahan tietty olla et nää tabut jopa tehoais, mut mä en ota sitä riskiä et joku rassu saa tän saman mulkun riesoikseen. Iiihan ku oisin ees siinä tilanteessa että kielijumppa ois edes etäisesti listalla kuitenkaan...

Ai saatana ku jaksaa turhauttaa. Yyyh ja valivali.

Ei tähän keksi ikinä mitään!

Ei ole sen vertaa asiaa, että keksisin kuvaavan otsikon. Ei oo kuvailtavaa. Hah. Sehän itsessään kertoo jo jotain.

Deitti laittoi eilen suorasukaisen kahvikutsun. Nähtiin ja käytiin kahvilla. Oli kyllä jotenkin hauskaa. Toki minä ja mun älytön panikoiva ja ylianalysoiva mieleni pohdittiin siinä taustalla että mitä tää oikein tarkottaa ja mitä toi mies oikein ajattelee ja miltähän tän pitäs tuntua ja miltä musta nyt tuntuukaan hä. Vähän sellanen varovainen suhtautuminen, mut en usko sen paistaneen naamalle ihan suoraan sentään. Juteltiin ja vitsailtiin, herra sai mut parilla jutullaan repeämään kunnon naurunremakkaan. Ja kun tiet erosivat, halattiin taas kunnolla. Ja siinä samalla mietin, että onpas todella mukavaa tuntea toisen fyysinen läheisyys, mutta ihan siihen samaan hengenvetoon totesin, että ei tee sitä miestä mieli. Ööö. Okei. No, näillä mennään. Vähän elättelen toiveita, että osaisin tässä pikkuhiljaa alkaa ottamaan yhteyttä myös, ettei se kippaannu vaan herran niskaan. Siis että jos tahtoisin tässä kaveruutta rakentaa ja ylläpitää, niin se eittämättä vaatii jonkin sortin sosiaalista kanssakäymistä? Ja jos sen jättää vaan toisen osapuolen harteille, saattaa hyytyä sille tielleen. No. En kyllä ota paniikkia tästä. Hauskaa oli, se on pääasia.

Ja sit.
J:stä on kuulunut melkein joka päivä tässä kuluneen viikon aikana. Halaistua sanaa en ole sanonut siitä, ettei Deitin kanssa oikein toiminutkaan. Kunhan olen samaan vanhaan tyyliin kuunnellut sen ajoittaista tilitystä ongelmista tai sitä muuten vaan tulevaa tarinaa ja kommentoinut jos on ollut jotain ajatusta. Hyvässä hengessä. Sitten herra totesi, että olen tervetullut mökillä käymään tässä joskus. Aloitus oli kesässä, mutta kohta tuli lisäys että talvellakin jos nyt sattuu joku sopiva ajankohta osumaan. Tää koko mökkihomma on vähän sellanen monisyisempi kuin mitä täällä olen siitä koskaan tainnut kertoa, joten jos sanon, että mielelläni menisin sinne, tarkoituksena ei todellakaan ole juosta J:n kainaloon. Mutta niinhän se kuitenkin näyttäytyy näillä eväillä. Enkä voi syyttää. Auttaako jos sanon, että mä todella yritän pitää kynsin hampain kiinni siitä, että tää sähellys ei johda enää takaisin vanhoille urille. Jos olen jo kerran onnistunut kieltäytymään seksistä, pitäishän sen uudelleenkin onnistua? Plus Deitti varsin onnekkaasti sai mun ajatuksia irti J:stä, ja omasta mielestäni katson sitä nyt uudemmasta vinkkelistä. Toivottavasti vähän terveemmästä.

Viikonlopulle on vain vähän ohjelmaa, mutta hauskaa sellaista. Saas nähä mitä siitä seuraa! Tuskin mitään niin tuhmaa kuin haluaisin, mutta eipähän tartte kotona mädäntyä.

Oliko mulla joku ajatuskin?

Vähän kuin huomaamatta on soololeikit jääneet ajan saatossa vähemmälle. Deitin kanssa viestaillessa tuli pari kertaa leikittyä, mutta eipä oikein muuten. Ei oikein huvita. Ei tee mieli. Ei kutsu. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että syttyisin kyllä aika helposti jos sopiva henkilö sanoisi tai tekisi jotain sopivalla hetkellä... Se on aina mennyt vähän niin mulla, että kun kuvioissa on joku jolta saa tai jolta edes saattaisi saada, lelut jää kaappiin tai missä ne nyt ikinä ovatkaan. Mutta kun oli se ikuisuudelta tuntunut kuiva kausi miesten suhteen, silloin kyllä paristoja kului ja lelut surisi! Tarttis kenties vähän aktiivisemmin herätellä itseään, tekisi nimittäin vamaan ihan hyvääkin vähän leikitellä ja ylläpitää libidoa :D.

Kuinkahan paljon muut naiset tällaisia pohtii? Tällä hetkellä ei kaveripiirissä moisia keskusteluja käydä (onko koskaan käytykään?). Siis seksistä tai muusta vastaavasta ylipäänsä. Njaa, kai se joskus heräilee, on nimittäin joskus tullut ihan hyviäkin keskusteluja käytyä. Nyt en vaan saa päähäni, että kenen kanssa...

No, turha aiheesta on mitään ongelmaa itselleen kehitellä. Hyvin on tähänkin mennessä pärjännyt ilman, että edes viikoittain sooloilisi. Eikä se mitenkään häiritse tai haittaa. Jostain syystä tuli nyt mieleen. Ja piti ihan tänne asti tulla löpisemään turhia... Ei tällä blogilla muutakaan virkaa taida oikein olla. Mikähän järki tässä enää edes onkaan? Kun aikoinaan tänne aloin rustailemaan, oli ajatuksia ja sanottavaa ehkä vähän enemmän (oliko sillä mitään sisällöllistä arvoa, se on ihan toinen juttu...), mutta kun oon viimeiset kaksi vuotta jauhanut lähestulkoon vaan yhdestä ihmisestä ja samoista aiheista, on se alkuperäinen ajatus hukkunut multa ihan tyystin. Ei kuitenkaan ole sellaista tunnetta, että laittaisin blogin pakettiin ja hautaisin pois. Mutta väkisinkin joskus herään ajattelemaan, että miksi ihmeessä viitsin tänne edes tällaista turhaa paskaa tulla kirjoittamaan? Kai tää jollain tasolla edelleen tarjoaa sen kentän jossa purkaa ajatuksiaan joista ei ihmisten kanssa tule puhuttua.

Joskohan viikonloppuna tapahtuisi jotain mielenkiintoista? Luvassa ehkä jonkin sortin ruokailu duuniporukalla silleen epävirallisesti (=pomoa ei ole kutsuttu, hah!), jos vaikka eksyisi jonnekin muualle kuin Paikalliseen, edes hetkellisesti.

Leikin loppu

Aina yhtä vaikeaa. Jotain typerää taisin sönköttää kertoessani deitille, että ei tää oikein tunnu etenevän. Yritin tehdä selväksi, että kovasti haluaisin, mutta kun ne fiilikset on päässeet katoamaan. Enkä halua roikottaa toista mukana vaan kokeillakseni viikkotolkulla josko ne sieltä taas heräisi, koska sillä aikaa pahassa lykyssä se toinen saa omat fiiliksensä niin pitkälle, että oikeasti loukkaa jos sitten lopettaakin koko touhun. Herra ei kovin monisanaisesti (=ollenkaan) kertonut, millaisia tuntemuksia hänellä olisi ollut, mutta totesi kyllä huomanneensa pari päivää sitten että jokin viilentyminen saattoi olla maisemissa. "No, näitä sattuu", oli aikalailla se sanoma. Jatkettiin kaupungilla tallustamista vielä pitkän tovin, kumpikaan ei kai halunnut vaan paeta paikalta. Tai en minä tiedä. Poukkoiltiin liikkeestä toiseen ja rupateltiin, mutta kieltämättä mulla ainakin oli aavistuksen vaivaantunut olo. Kai se luontainen pakenemisreaktio tai jotain :D. Kun lopulta tiet erosivat, halattiin kunnolla.

Kieltämättä jäi haikea fiilis. Ja luonnollisesti epäilen päätöstäni, mutta toisaalta... Tää sama on tapahtunut ennenkin, eikä ne tunteet siitä ole hirveesti mihinkään muuttuneet. Ennemmin olisin ahdistunut jos olisin jatkanut, ja se ainakin olisi evännyt kaikki positiiviset tunteiden muutokset.

Aijai, tiesin tässä käyvän näin. Melkein hurjaa kuinka vauhdilla ensin tykästyin ja sitten kadotin sen.

"Juoksuhousu runkku"

Mitähän tolla on yritetty löytää? Videoita tai tarinoita ihmisistä runkkaamassa juoksuhousuissaan kenties? Itse en ole moisiin vielä törmännyt, mutta onnea etsintään. Interwebsin ihmeelliseen maailmaan mahtuu paljon, joten eiköhän joku japanilainen ole aiheesta videon tehnyt ;).

Noin vierähti useampi päivä sängynpohjalla. Keskiviikkona alkoi kurkkukivulla, deitin tullessa illalla kylään mittasin kuumeen ja nousussahan se. Torstaiaamu alkoi lievällä lämmöllä, sitten nukuin koko päivän. Illalla pakenin porukoille, kun kuume alkoi lähennellä 39 astetta enkä halunnut olla yksin. Toisaalta en myöskään halunnut deittiä vahtimaan, selänsilittely oli lähinnä kivuliasta siinä kuumeessa. Perjantaina lekuri ja ätäkkä lääkitys, sunnuntaina vielä vallan miellyttävä hoitotoimenpide. Illemmalla valuin kotiin, olo jo sen verran hyvä. Ja deitti tuli kylään, toi puolet ruokakaupasta mukanaan. Jälleen yksi pätkittäinen yö, millonkohan olen viimeksi kunnon yöunet nukkunut?

Heittäydyn nyt hankalaksi. Mutta. Äääää. Alkaa ehkä lievästi ahdistaa tää koko deittijuttu. Mä en oikein osaa suhtautua tähän järkevästi. Mä en olettanut, että se paukkaa yöksi vähän joka yö. Ja kun mä näen kyllä, että se vähän kaipailisi seksiäkin, mutta mä en ole sen ekan kerran jälkeen oikein pystynyt. Tai no, jotenkin se toka yö meni vähän niinku hups, ei ikään ku tarkotuksenakaan, ja sit alko tää sairastelu eli eeeiii kiitos kun jo pelkkä silitys sattuu. Ja nyt sit vähän oottelen taas niitä vitun menkkoja, vaan ku ei niitä taaskaan ihan näy. Pikkuriikkistä viittausta muka, mut ei mitään oikeesti kuitenkaan. Ja joko loppu oikeat perustelut? Joo kai. No, kun mä en ole ihan varma haluanko mä sittenkään seksiä sen kanssa.... Tai mitä mä haluan sen kanssa. Joo, täytyy myöntää että on aika mukavaa nukahtaa jonkun kans, mutta se nyt ei ole millään tavalla pätevä syy ylläpitää jotain mitälie, jos ei mitään muuta ole kuitenkaan valmis tai halukas tekemään. Ku se ihastuksen humahdus kului jo vähän niinku loppuun, kai, ehkä. Nyt kun ollaan nähty, niin ei ole enää sellasta fiilistä mikä oli sillon ku viesteiltiin. Vittu mä tiesin pilaavani tänkin.