Yövieras

Due to lentosekoilut, deitti oli sunnuntaina vasta kohtuullisen myöhään kotona. Nähtiin eilen, käytiin yhdessä kahvilassa, tassuteltiin ympäri kaupunkia, päädyttiin vielä lasillisille erääseen panimoravintolaan. Menihän se nyt aika ällösöpöilyksi, kun mies nappaa kädestä kiinni. Vähän sellaista ennen kokematonta söpöilyä, mä kun en pahemmin käsistä pitele. Tai en ole pidellyt ainakaan tähän mennessä. "Mitä jos napattas spora ja mentäs sun luo." Vähän jouduin pohtimaan, koska jotenkin epäröin... No, lopulta mentiin kuitenkin. Ihan kiltisti, kainaloon, hömppää pyörimään. Mieshän alkoi pilkkimään, kello oli toki jo yhdentoista tienoilla. Kahdentoista maissa totean, että kello on jo paljon, jääkö hän yöksi. "Jos haluut." Joo. Kuoriuduin turhista vaatteista, kohta hänkin, kainaloon tuhisemaan. Mähän en noin vaan osaa nukkua vieraan seurassa, joten vähän hatarasti uni tuli.

Havahdun hereille joskus myöhemmin, on pimeää. Herra oli hereillä, silitteli kättä ja kurkottautui suutelemaan. Melkein salakavalasti käsi vilahtikin haaroihin. Olin ollut kosteana aina siitä lähtien kun herra ensimmäisen kerran oli kietaissut ohimennen kätensä lanteille, ei tarvittu siis mitään vauhdittamaan.. Ensin klitan härnäystä, sitten painallus litimärkään. Mmmh. Ja ennen kuin ehdin kissaa sanoa, herra ponkaisi jalkojen väliin ja hautasi naamansa pimpsaan. Aijai, sai sätkimään. Ja sormetkin sisään, mmm! Muuuttta, herkkä kun olen, alkoi touhu olla hivenen kovakouraista. Kiihko päällä, ja ehkä aavistuksen liian pitkään viivyttelin hidastamisen kanssa. En aivan lauennut, mutta ei se kauas jäänyt. Hetken hengähdys, kunnes vedän herran päälleni. Hamuilen boksereihin, lopulta herra konkoilee niistä ulos ja asettelee itsensä paikalleen. Mielessä vilahti, kuuluuko kuinka selkeästi naapuriin... Keskellä yötä, kello oli ehkä kaksi. Jalat kohti kattoa, kunnes herra vetäytyy ulos ja laukeaa vatsalle. Hetken hengähdys, kunnes pesulle. Katsottiin vielä jokin hetki jotain hömppää koneelta ja tehtiin vähän evästä. Loppuyö meni vähän paremmin nukkuessa. Tunti sitten herra lähti töihin. Illemmasti vastavierailulle.

Jaaa sit se ristiriitaisuus ja ongelmakohtien etsiminen alkaa... Mulla oli tosi kivaa, mutta samaan aikaan ehkä vähän jarruttelen. Ne fiilikset, jotka viestien vaihdossa tuli, ei oo ihan läsnä nyt. Laimeampaa, siis. No, katsotaan mitä tästä tulee, ei tässä tarvitse avioon paukata :D. Mutta entäs seksi sitten? Erittäin virkistävää saada suuseksiä pyytämättä, mutta ihan aavistuksen kovakouraista. Olenko se vain minä, mutta klitta on oikeasti todella nirppanokka. Vaikka olisin vuotavan märkä, sormien kosketus ei saa todellakaan olla luja. Ja sama pätee kyllä siihen kielitoimintaankin. Välillä ihan oikeasti tuntui melkein kipeältä, imu myös. Ja ne sormet, ei niitäkään tarvitse niin voimalla... Loppuviimein taisi jopa jostain kohtaa iho rikkoutua, sillä aralta tuntuu ja vähän on jälkeä lakanassakin. Tuntuu ihan hölmöltä, mutta en oikein tiedä kuinka pitäisi asiasta puhua? Sanoa, että voimat pois kiitos, niin hellästi kuin vain voi. Mutta niin, ettei se tunnu liian henkilökohtaiselta, tiedättekös... "Ei noin! Ihan väärin!" Mutta pakkohan se on kuitenkin esiin nostaa, koska ei se kovakouraisuus mihinkään johda. Eikä tietenkään ole myös herran tarkoituksena satuttaa tai tuntua epämiellyttävältä, vaan just päinvastoin.
Niin ja sit viel se yks juttu... Kalu. Hyvältä se tuntui, mutta ei se mitenkään mieltä järisyttävä kyllä ollut.. Ja paha tilanne, kun edellinen on ollut poikkeuksellisen suuri, siihenhän sitä tietenkin automaattisesti vertaa. Mutta toisaalta, en haluaisi lastata liikaa painoarvoa vaan kullin koolle. Ei se isokaan ole aina täydellinen. Toi voi olla paljon kivempi pepun puolella ;). Edellinen kun ei sinne juuri mahtunut.

Ja edellisestä puheen ollen. J nakkasi viestillä la-su välisenä yönä. Tahtoi taas vissiin vaan olla jotenkin yhteydessä, kai sitä on alkanut pikkuhiljaa harmittaa kun asia alkaa selkiintyä. Kysyin onko kaikki ihan hyvin, "Joo toki, etenki kaikki." Aha. No, jos on tarvetta jutella niin siitä avan mutta mieluummin ihmisten aikoihin. Toivotin hyvät yöt. Vajaa pari tuntia myöhemmin tuli viestiä, jossa herra ehdotti seksiä seuraavana päivänä. Kai jokin epätoivoinen humalainen ajatus ja kokeilu. Vastasin, ei enää. Prinssi saapuu. Katohan, multa löytyy jopa selkärankaa kieltäytyä. Ja sitten alkoi tuntua pahalta, ja kerroin senkin. Pienellä viiveellä tuli vastaus, "No hyvä. Tai no.. Hyvä nyt kuitenkin. Yritä nukkua." Kieltämättä ihan pikkasen vitutti, että herra viitsi vielä moista ehdotella. Se kun laukaisi sellaisen harmistuksen, että siinä ryvettiin koko seuraava päivä. Kivulias muistutus, etten enää saakaan sitä miestä. Mutta toisaalta, yhä vahvemmin pysyy mullakin mielessä nyt se, etten siltä kuitenkaan tarpeeksi saisi. Ei mulle riitä satunnainen krapulaseksi herran ehdoilla. Mä haluan paljon enemmän. Ja sitä en siltä mieheltä saa. Joten turha enää jäädä sitä märehtimään.

Tulossa hulluksi?

Mä en enää kohta jaksa tätä mun päätä. Ihan tosi!! Kolme testiä nyt tehty, plus se yks "mitätön". Kaikki tulokset olleet negatiivisia. Mutta pää ei anna rauhaa, vaan lisää pökköä pesään huomauttamalla kuinka maha näyttää pyöristyneen... Siis järki käteen nainen. Mä olen aivan satavarmasti vaan lihonut, parin viime kuukauden liikkumiset jääneet ihan selkeästi aikaisemmasta, kun taas syömistottumukset ei oo muuttuneet kyllä yhtikäs mihinkään. Suklaata vedetään ihan yhtälailla, ja alkoholiakin tullut nautittua tavallista enemmän, että energiaa pukkaa.

Se pelko on vaan jotain... Kohtuutonta. Pahin mahdollinen tilanne olisi se, että raskaus olisi jo niin pitkällä, ettei sitä voisi keskeyttää. Tai että sitä ei suostuttaisi keskeyttää. Siihen päälle tää viimeaikainen ryöpytys. Sellasia tunnekuohuja J:n takia. Deitin takia. Kuolemantapausten takia. Ihan perus koulun ja työn takia!

Jos en olisi näin hullu ja peloissani, nauraisin räkä poskella. Joku roti nyt hei!

Mut piti googletella.. Että onhan se nyt iiiihan varmasti niin, että testit näyttää raskauden ihan läpi sen. Siis oikeesti. Että se istukkahormoni, jota ne testit mittaa, varmasti "näkyy" vaikka raskaus ois jo - sanotaanko vaikka - neljännellä kuulla? Millon se nyt oli kun viimeksi seksiä harrastin ja millon ne menkat viimeksi olikaan.. Mikään muu asia tuskin saa mua näin vitun idiootiksi kuin tää pelko.

Yritän rauhoittua, voi mä niin yritän!

Koska.

Deitti tulee sunnuntaina. Ei nyt sentäs olla aikaa ja paikkaa vielä sovittu, mutta selvää on, että ollaan näkemässä kyllä aikalailla heti kun mahdollista. Huomioiden sen, että kaveri saattaa kärsiä jonkinlaisesta jetlagista (tosi outoa...), ja sen, että sillä on todnäk heti maanantaina duunia, ja sen etten tiedä omista työvuoroistani vielä mitään. Siis muuta kuin sen että ton tulevan viikonlopun oon kokonaan duunissa. Mä en taho pysyä nahoissani. Ja sit samaan aikaan oon niin epävarma! Ja jännittää. Ja mitähän vielä.

Pitäisköhän mun kehitellä deitille joku muu kutsumanimi kuin "deitti"? Paha vaan kun sama alkukirjain etunimessä kuin J:llä, että siinä meni se.. No, deitti kelpaa vielä.

Raastinrauta.

Se ois neiti flunssassa syyslomalla. No, flunssa alkaa olla taltutettu. Huomenna hautajaisiin, joten eilen nautiskelin viiniä Paikallisessa. J tuli paikalle jossain vaiheessa. Samoin neiti P. P jäi kauemmas tiskistä istumaan koska siinä örvelsi lauma ärsyttäviä ihmisiä. J siirtyi jossain välissä P:n seuraan, mutta tuli vielä takaisin kun P lähti kotiin. Hiljaa siinä pari sanaa vaihdettiin. Lasit tyhjeni. "Mulla ois viiniä kotona." En siihen juuri mitään kommentoinut. Poistuttiin ulos ja herra kysyi suoremmin. "Vieläkö sulle viini maittais?" Ei siinä mitään järkeä ole. Ei pitäisi.

Menin kuitenkin. Eteisessä J kysyy tuntuuko oudolta tulla sinne. Kieltämättä vähän. Mutta samaan aikaan niin tutulta. Istuttiin siinä pienessä keittiössä ja juotiin viiniä. Saatiin ihan oikeaa keskustelua aikaan, kuin myös J purkasi viime aikojen tapahtumia kun pitkästä aikaa oli terapeutti taas käytettävissä. "Eikö sun pitäny avautua jostain eikä vaan mun?" Niin kai. Pari asiaa tulevista hautajaisista puhuin. Lopulta päätin myös kertoa raskaustesteistä. Pari kyyneltäkin karkasi, kun selitin kuinka paniikissa olin ja kuinka en oikeastaan kenenkään kanssa siitä voinut puhua. Kuinka pahalta se koko homma tuntui tän kaiken muun hullunmyllyn keskellä. Tarkoitin sitä, että olen vereslihalla J:n takia, että kuolema vieraili, ja että vastapainona alan olla todella ihastunut siihen toiseen. Niin ristiriitaisia tuntemuksia, ja siihen vielä päälle se pahin mahdollinen pelko. En tiedä ymmärsikö J ihan sitä kokonaiskuvaa jota sillä hullunmyllyllä tarkoitin, mutta sympatiaa ja ymmärrystä sain kuitenkin.

Lopulta J toteaa, että hänen täytyisi mennä nukkumaan. Aikaisemmin tää on johtanut siihen, että mennään yhdessä nukkumaan ja seuraava päivä meneekin sitten krapulan potemiseen ja nussimiseen. Keräsin tupakkani, täytin vesipullon, otin puhelimen. J seurasi eteiseen, katseli kun puin. Veti sitten lujaan halaukseen. Yllättäen taas vesihanat auki. Pitkään seistiin siinä ja halattiin. "Sulle tuli niin kiire lähteä", en voi tännekään jäädä. Tää ei johda mihinkään. Et arvaakaan kuinka vaikeeta on lähteä. "Ehkä kumpikaan meistä ei ihan heti unohda. Mä en ainakaan unohda." Viimeiset silitykset, suukko otsalle, poskelle, suulle. En pystynyt katsomaan enää silmiin kun käännyin ja lähdin.

Kotiin kävellessäni päässä vaan surisi. Kyyneleet yritti puskea läpi. Mielessä juoksi väliin J, väliin deitti. Melkein laitoin deitille viestiä, mutta pidättäydyin kun ajattelin että en mä voi siihen ripustautua joka kerta kun tuntuu pahalta, koska en voi kertoa J:stä, ainakaan just nyt. Pitäähän mun itse selvitä yhdestä illasta läpi ilman, että haen jotain fiksiä, buustia, mielihyvää siitä uudesta ihmisestä. Ja J:lle mulla ei ollut enää sanoja. Kun asunnon ovi kolahti kiinni, puhelimeen tulee viesti. J. "Pääsitkö hengissä kotiin? Ei sillä että mua kiinnostas..." Just laitoin oven kiinni. Kuva pannusta, jotain ruokaa se keitteli. "Tuli nälkä." Tarttisin suolaa, mutta ei tee mieli mitään. Ehkä menen vain nukkumaan. Taitaa olla parasta. "Voi olla. kyl se prinssi huomenna tulee." Tai puolentoista viikon. Nukahdin.

Aamulla heräsin viestiääneen, deitti sieltä huuteli. Oli sadellut myös useita muita viestejä, näiltä kahdelta. Vastasin deitille. Viesteiltiin. Nauratti. Kutkutti. Kaikin puolin tuntuu hyvältä. Vilkaisin mitä J oli laittanut. Ei mitään tärkeää, kunhan oli ilmeisesti tuntenut tarvetta kurkottaa ja ottaa yhteyttä. Vastasin sille jotain, ja yllätyksekseni herra vastasi heti takaisin. Kello oli jo lähemmäs kahtatoista, ja se oli edelleen hereillä. Hyvin todennäköisesti tissutellut läpi yön, märehtinyt yksinään niin, ettei uni enää tullut. Siinä eteisessä halatessa sanoin sille, että sen pitäs mennä nukkumaan, "jotenkin tollanen kyynelehtivä tyttö herättää". Toivon ettei se liikaa murehdi. Toisaalta se on niin rationaalinen, eikä anna tunteiden liikaa heitellä. Toisaalta tiedän, että se on myös taipuvainen masentuneisuuteen, alakuloon, synkistelyyn, itsesyytöksiin... Se kyllä tietää satuttaneensa mua, ja uskon sen olevan yksi nakertava asia. Yksi murheenkryyni koko mies. Akuuttia huolenaihetta en usko olevan, ja ajan myötä varmasti tasaantuu. Ennemmin mulla on voimakkaammat heitot.

Mutta mulla on myös puolet ajasta hymy korvasta korvaan. Koska puolentoista viikon päästä saapuu mies, joka on sanoillaan, huumorillaan, hupsutuksillaan ja söpöilyllään sulattanut mut. Ja en malta odottaa, että nähdään. Ja mua pelottaa.

Wohoo!

Joo en oo raskaana. Bileet! Ja jos voisin, niin löylyttäisin sen faktan että mulla on niin mielettömän epäsäännölliset menkat.

Ohfuckohfuckohfuck

Voi tätä draamaa. Kehitänkö sitä ihan itsekseni vai mitä täällä tapahtuu?

Paranoidi puoleni on tässä jo hetken verran ollut varpaillaan. Menkkoja ei ole hetkeen näkynyt, mikä nyt ei sinänsä ole mun tapauksessani mitenkään uusi asia. Mutta kun nyt jäi toiset peräkanaa pois.. Tähän väliin huomautus, että pillerit ei ole mitenkään erityisemmin säännöllistäneet niitä, mutta on ne sentäs pikkasen paremmin pelittäneet kuin aiemmin. Tällanen kahden kerran välistä jääminenkään ei ole ennenkuulumatonta pillereiden aikana...

No, tein äsken Testin. Aikaisemmin ovat kiltisti näyttäneet sitä mitä pitää, mutta nyt. Mitätön. Eli ei sentäs raskautta huutanut, mutta eipä sulkenut sitä poiskaan. Ensimmäinen kerta ikinä kun tollasta näyttää. Ja vitun vittu mä sanon... Eipä rauhottanu paranoidipuolta yhtään!

Jo ennen tän illan jännäystä - aamulla jo - tuli se epäillys. Mitä jos nyt juostaan päin puuta... Herra viesteili taas tuhmia, ja oli kyllä kivaa. Mut joku siinä tyylissä pääsi häiritsemään, ja mulla vähän nuupahti fiilikset lopulta. Hitto kun pitää olla tällanen idiootti. Mä hypin vielä seinille kun herran kotiintulo lähenee..

Edit.
Ja vittu. Nyt deitti pyysi lisäämään facessa. Mitä jos en halua? kieltäytyminen tulkitaan kuitenkin negatiivisesti... Mutta en mä halua jakaa sen kanssa kaikkea siellä(kin). Ja sen eristäminen eli päivitysten jaon rajottaminen nyt vaan on ihan hölmöä lähtökohtaisesti. Eikä ees niinkään se et se näkis sieltä kaikenlaista, vaan se et sit en kohta pystyis yhtikäs mitään siellä laittamaan ilman että pohtisin sen mietteitä asiaan. Naurettavaa. Millon musta tuli taas teini?

Sata lasissa

Oookei. Tää aamu. Jotain aivan muuta. Dayum. Deitin kanssa viesteiltiin. Aika nätisti alkuun.

Sitten.

Sanoin meneväni suihkuun. "Pics or didn't happen." No jos vaikka märästä pyyhkeestä? (On laadukasta huumoria, I know.) "Joo, katotaan kuinka viisari värähtää." Huvin päiten jatkoin vitsiä, ja laitoin kuvan märästä pyyhkeestä. Jotain hölmöä vitsiä siitä, kunnes herra räjäyttää potin. Viisari oli kuin olikin värähtänyt, ja nyt sain siitä kuvallista todistusaineistoa. Kuljin ympäri asuntoa idioottimainen virne naamallani. Ja pöksyissä kostui vauhdilla. Kiusa jatkui sanallisessa muodossa. Nappasin kuvan omasta pyöreästä pepustani, kivasti musta pitsi korosti kaarta. "Ai saakeli mikä perse. Noi alkkarit olisi just nyt kiva ottaa hampailla pois." Ja siitä eteenpäin.. Mä kun luulin olevani tuhma suustani ja liukas kirjoittamaan vaikka ja mitä.. Eipä siinä, koulusta olin jo myöhässä, mitä yksi tunti lisää. Värinät mukaan kuvioihin, pimpsaa pakotti niin jumalattomasti. Aivan märkä, litinä vaan kuului. Pakko oli härnätä kiimoissani kuvalla tai parilla. Takaisin tuli samalla mitalla. Ja tekstiä yhtälailla. Mä en saanut kirjoitettua sanaakaan, luin, värisin ja huohotin.

Huh! Hetkeen en olekaan noin lauennut. Alkaa olla erittäin selvää, että reissun päätyttyä saattaa virne olla aikamoinen. Yritänpä silti nyt olla ihmisiksi. Mutta jos sen verran paljastaisi, että pitkin aamua keskusteltiin sen verran, että molemmat myönsi olevansa samoilla linjoilla, että näkemässä ollaan kyllä. Sen verran nyt molempia kiinnostaa tää homma.

Tuntuu todella oudolta. Lähes epätodelliselta. Eihän tää nyt näin mene, että joku tällanen voi kutkuttaa näin. Jotain tässä menee vielä päin persettä. Kolme viikkoa on pitkä aika.

Hym hym.

Hmm. Saatan olla tykästymässä deittiin. Ainakin se osaa olla kovin suloinen tapaus. Ja hulvaton. Ja yritän nyt hyssytellä itseäni. Mutta pakkohan se on myöntää, että eilisillan "öitä, suloisuus" sai vaan hymyilemään hölmönä.

Jos jotain hymyilemisen arvoista, niin myös ikävää. Hyvin rakas ihminen nukkui pois viikolla. Luulen, ettei uutinen ole kolahtanut ihan vielä. Ainakaan kyynel ei ole irronnut vielä. Välillä mietin, olenko tosiaan näin tunteeton tällaisissa asioissa. Ei ole ensimmäinen kerta kun jonkun kuolema ei herätä mussa sitä yleisesti tunnistettavaa itkua. Viimeistään hautajaisissa padot murtuvat, en epäile hetkeäkään. Mutta moni moni muu kyllä murtuu heti uutisen kuultuaan. En minä.

Tunnisteissa ei ole tuohon sopivaa sanaa, enkä jostain syystä oikein keksi sellaista. Perus "suru" tuntuu niin suppealta.

Viime aikojen aakkoset.

A) Viikonloppu oli känniä ja murhetta täynnä. La-su yönä Keskustelu. Mun puolesta viimeinen. Sanoin, etten jaksa enää. Ihon alla. Ei jätä rauhaan. Taisin menettää ystävän. Kaikkea hyvää. Sunnuntai, maanantai ja osittain vielä tiistaikin oli yhtä alakuloa ja pinnan alla kuohuvaa itkua.

B) Deittini, jota näin siis pari kertaa ja joka ampaisi piiitkälle työmatkalle (tää on vähän niinku jääny kertomatta, edellisessä postauksessa taisin höpistä jotain ja viitata että tästähän mä taisin jo kertoakin - no, en kertonut), on pistellyt tasaiseen tahtiin viestiä, ja tänään oli aika vauhdikasta. Sai mut hymyilemään. Sai mut epäröimään. Ja sitten taas hymyilemään.

C) Edelliseen liittyen en tiedä mitä odottaa. Herra on poissa vielä pitkän hetken, ja ollaan vaan viestien varassa. En haluaisi ampaista liian pitkälle vaan puolivahingossa, koska viestien välityksellä se herkästi vaan lähtee vähän lapasesta... Siis että sitä luo jonkun oman mielikuvansa ihmisestä, ja todellisuus ei oikein sitten vastaakaan siihen. JA "mun puolesta viimeinen keskustelu" jäi tavallaan vähän roikkumaan. Tai no, ei roikkumaan. Se ihminen roikkuu mussa, kuin riippakivi. Siis ei oikeasti roiku, mutta raahaan sitä mukanani. Koska en vieläkään osaa jättää raahaamatta. En vieläkään tunne oloani valmiiksi luopumaan. Luopumaan ihan kokonaan. Mutta mä olen jo niin loppu, että se on vaan pakko.

D) Onneksi tänään on hyvä päivä. Ja huomenna jokunen lihas kipeä. Ah, ruumiillinen rääkki. Tekee hyvää. Epäilemättä nää hyvät päivät saattaa lähiaikoina olla vähissä. Mut ruumiillinen rääkki saa luvan jatkua. Josko harhauttaisi ajatuksia.