:E

Nyt kyrsii taas. Yritän tehdä kurssin oppimistehtäviä, niin ikkunan alla silputaan oksia jumalattomalla metelillä, kiva. Yritän selittää termejä, mutta lähteenä toimiva verkkoluentotallenne päättää olla toimimatta. Tai siis, siinä ei vaan kuulu äänet. Pitäis vissiin etsiä joku hiton päivitys tohon Adobeen, sillä kai se ehkä selviäis. Vituttaa kun pitää tuhlata aikaa kaiken maailman esivalmisteluihin, enkä pääse itse asiaan ikinä. Jos siirtyy seuraavaan tehtävään, pitää kahlata yhtä helvetin tylsää opusta läpi, eikä siitä meinaa tulla taas yhtään mitään. Luen virkkeen, enkä muista mitä just luin. Keskittyminen on jälleen kadoksissa. Mikä motivaatio?

Kävin eilen taas siellä YTHS:n tädillä vähän juttelemassa. Siitä tuntui olevan kyllä jotain hyötyä, mutta nyt en enää meinaa edes muistaa mistä siellä keskusteltiin. Ainakin siitä, että pitäis yrittää asennoitua kasvattamaan motivaatiota, etsimään keinoja sen löytämiseen ja niin edelleen. Sanoinkin sille tädille, että mulla taitaa olla vaan joku älytön tarve keskittyä ihan muihin osa-alueisiin mun elämässä just nyt. Kaks ekaa vuotta opinnoista meni aika hyvin, jos en sanois. Sit ne viime vuoden paskavuoret söi keskittymiskyvyn ja opiskelumotivaation. Nyt ne on niin kadoksissa, ettei näistä helpoistakaan tehtävistä pääse eteenpäin. Nyt ei ees tarttis kirjotella mitään kymmenen sivun esseetä, 1-2 sivua per tehtävä riittäis. Kuulostaa siis helpolta, eikö? No, ei kuitenkaan ole. Ja se ehkä vituttaakin vaan lisää, kun sen pitäis olla helppoa, ei vaatis paljoa ja blaa blaa, mut sit ku siihenkään ei pysty. Olen kyllästynyt opiskelemaan. Haluaisin edistää muita elämäni asioita. Haluaisin kokeilla sitä työssäkävijän arkea. Haluaisin asua omassa pikku kodissa, käydä töissä, jättää ne työt sinne töihin sen sijaan, että ne pyöris koko ajan mielessä. Haluaisin, että mulla olis joku säännölliseltä tuntuva rytmi.

Ja haluaisin... En edes tiedä mitä haluaisin. En osaa pukea sitä sanoiksi. Haluaisin ihan yleisellä tasolla, että voisin töiden jälkeen tavata jonkun kanssa, viettää iltaa, tehdä ruokaa. Haluaisin, että vatsanpohjassa kutittaa, haluaisin nukkua toisen kainalossa. Kai mä sit haluaisin myös jonkinlaisen parisuhteen tapaisen asian. Tai no, en kylläkään ehkä ihan parisuhdetta, mutta sen esiasteen, kun pyörii sen toisen kanssa, jännittää, tuntuu hyvältä.

Haluan muuta kuin tätä, että mielessä pyörii kaikki se mitä pitäisi tehdä mutta mistä ei saa otetta. Haluan Helsinkiin, vaikka sinne meno ei poistakaan näitä ongelmia. Mutta se tarjoaisi mahdollisuuden edistää niitä muita osa-alueita. Elättelen toivetta, että Helsingissä saisin rakennettua paremman työskentelyrutiinin, ja että sitten voin "palkita" itseni jollain kivalla (kuten sillä, että pääsisin mahdollisuuden tarjoutuessa esim. T:n luo muulloinkin kuin yksittäisenä viikonloppuna). Täällä mulla ei ole mitään sellaista, millä palkitsisin itseni. Täällä mä vaan nökötän neljän seinän sisällä, vittuunnun motivaation ja keksittymiskyvyn puutteeseen, pyörin ympyrää saamatta mitään aikaan, turhautuen itseeni ja kaikkeen tähän.

Mutta ei se Helsinkikään mikään unelmaratkaisu kaikkeen ole. Siellä mun pitää asua komeron kokoisessa huoneessa, joka on aivan täynnä tavaraa jotka ei sinne oikeasti mahtuisi. Siellä mulla ei ole iltaisin omaa rauhaa, vaan kaikkialta kuuluu muiden elämisen ääniä (=vanhusten telkkarit ja keskustelut ja liikkumiset). Siellä mun pitää kestää sitä raivopäistä, nurkkiin kuseksivaa kissaa. Siellä mulla myös menee enemmän rahaa, vaikka sitä ei enää tule mistään. Koska jos asun taas kotona, ei asumistukea luonnollisestikaan tule. Mun myös pitää kartoittaa kuinka kauan voin nostaa opintotukea, kun ei näitä opintopisteitä ole kovinkaan ruhtinaallisesti tullut. Pitänee ehkä siis lopettaa koko tuki, jottei joudu maksamaan takaisin. Mahdollisesti tän vuoden loppuun mennessä viimeistään. Veikkaan, että kotona multa pimahtaa pää ihan vaan sen takia, etten jaksa kuunnella vanhusten saikkaamista. Ja mihin sitten menisi karkuun? Paikalliseen? Lisää rahanmenoa, vaikkei siellä mitään varsinaisesti ostaisikaan. Sitä paitsi en mä halua sielläkään jatkuvalla syötöllä norkoilla. Naurettavaahan se lähinnä olisi. Viikonloppusin sitte, sillon siellä on sentään tuttuja eli tekosyy siellä oloon.

Vittu että turhauttaa. Tuntuu, että oon jotenkin umpikujassa tai päättymättömässä oravanpyörässä, josta ulospääseminen on tyytymistä johonkin huonoon ratkaisuun. Miten mä olen ajautunut tähän?

Ensi viikolla aion kuitenkin lähteä kotiin ja olla siellä vähän pidemmän aikaa kerrallaan. Testaan, kuinka siellä työskentely toimii vai toimiiko ollenkaan. Haluan kartoittaa, kuinka se arki lähtisi rullaamaan, miten mun pitäisi ne päivät rakentaa, jotta saisin jotain aikaan. Haluan nähdä, kuinka pahasti alkaa päässä poksumaan kun siellä asuisi. Ja mietin myös, pitäisikö hakea johonkin töihin.. Tosin ajatus pelottaa, sillä kuinka mä sitten jaksan keskittyä opiskeluun? Jos se on jo nyt näin helvetin hankalaa, niin mitä se sitten on, jos tekisi muutamana päivänä viikosta töitä? Vai voisiko se olla lääkettä tähän opiskeluahdistukseen, kun olisi jotain muuta mihin keskittyä? Antais jotain arvoa omalle elämälle, kun edistyisi tuo työelämän osa-alue. Eikä se mahdollinen palkkakaan mikään huono asia olisi... Kompensoisi sitä tuen loppumista edes vähän. Mutta vähän pelkään, että sit se työnteko alkais kiinnostaa enemmän ku opiskelu, ja sit ne opinnot jäis puolitiehen...

Aargh.