Nyt vähän jomottaa päätä. Ehkä oon ansainnut sen.
Ilta päättyi jokseenkin tylsästi. Jossain vaiheessa J häipyi tiskin päätyyn istumaan, enkä voinut itselleni mitään vaan leimahdin lähes mustasukkaiseksi kun näen, että siinä vieressä istuu joku nuori mimmi. Mustasukkainen on nyt varsin väärä sana, mutta en keksi muutakaan. Ehkäpä tunsin itseni vain naurettavaksi, taas. En osaa olla. Enkä ihan hirveen mielelläni katsonut, kun herra juttelee sen pimun kanssa.
Sitten sain loistoidean! Kirjoitin lasinalusen takapuolelle "jos vielä luulet tarvitsevas, *mun numero*" ja loppuun vielä "ps. onnee ton mimmin kans ;)". Tooosi sulavasti (not) sujautan lipareen J:lle ja seilaan ulos ja pysäkille. Ja koko matkan mietin "kai se ääliö näki sen eikä vaan hukannut sitä saman tien??" Jos se lipare olis vaan tippunut lattialle ja jäänyt jonnekin lojumaan, Ee olisi siivonnut sen pois ja luultavasti laskenut yks yhteen. Neiti nimittäin näki kun sujautin sen J:lle.
Nyt mua lähinnä naurattaa ja nolottaa. Kiva. Ens viikolla ei pahemmin Paikalliseen sitten mennäkään. Ei kyllä pitäis varmaan tänäänkään.. Mutta mitä muutakaan tekisin? Kun se vitun ääliö T ei saa aikaiseksi kutsua mua kokkailemaan. Tuskinpa enää edes haluan. Unohtais koko jutun. Saatanan tollo.
Edit.
VITTU KUN PANETTAA.
Edit. vol 2.
Hmm. Sain tekstiviestin. Arvatkaa keneltä. Ja juuri nyt tuli uusi. --- Hey, enough with the thanking! Tulee ihan hölmö olo...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti