Mitähän ajatella tästäkin illasta?
Kävin Paikallisessa, pelien loputtua T tulee istumaan mun pöytään. Jossain vaiheessa se ujuttaa jäiset sormensa mun kädelle ja kuiskaa "miltähän nää tuntuis rinnoilla?" Hmmm... Pokka meinasi pettää. Lasin tyhjennyttyä päätin, että nyt lähden kotiin - tekosyy poistua samaa matkaa T:n kanssa. Sen talon kohdalle tullessa halataan pitkään. Herra sanoo, ettei kutsu mua sen kainaloon, koska mun pitää aamulla ehtiä junaan. En päästä irti, ja lopulta uskaltaudun kysymään, voisinko kuitenkin tulla käymään ylhäällä. Mennään sisään, kohta saankin kädet paidan päällä rinnoille, ahnaat huulet ja sängen raapimaan huulia. Kömmitään sänkyyn ja tilanne rauhoittuu. Kädet jatkaa ihon sivelyä, ja päätän luopua paidasta. Kädet käy rohkeammiksi, lopulta sormet eksyy klitalle.
Sitten. Yhtäkkiä herra alkaa oudosti maiskuttamaan ja nieleskelemään, ja kun vedän sen käden pois housuista ja kysyn mitä ihmettä se tekee, käsi puristuu tiukkaan nyrkkiin ja pimeässä tuijottavat silmät näyttää lasittuneilta. Nyt huolestun jo oikeasti, kysyn mikä sillä on enkä meinaa saada vastausta. Sitten herra rauhoittuu ja jotenkin poissaolevasti vastaa ensin "mitä?" ja sitten "ei mulla oo mitään". Jäädään siihen makaamaan, tunnen oloni lähinnä säikähtäneeksi. Tiedän herralla olevan jotain epileptistä historiaa ja pohdin, oliko toi jokin kummallinen oire väsymyksestä tai jostain... Enpä ole kyllä koskaan moisesta oireesta kuullut, mutta en ole perehtynyt epilepsiaan sen kummemmin, joten mistä sen tietää... Tilanteen outous saa mut lähinnä haluamaan kotiin, vaikka alkuun oltiinkin puhuttu että jäisin sittenkin yöksi. Kysyn, loukkaantuisiko T kovasti jos kuitenkin lähtisin kotiin. Perustelin sen sillä, että mun pitää vielä vähän pakata ja se juna tosiaan lähtee melko aikaisin ja tietty pitää ehtiä kotiin ennen sitä. Herra vastaa, että lähde vaan jos siltä tuntuu, hän ei kuitenkaan ole mua häätämässä pois. Sanoin jääväni vielä hetkeksi, sillä vielä ei ole kiire. Makaan siinä kainalossa, sormien kulkiessa hitaasti selkää pitkin, kunnes kuulen T:n hengityksen syvenevän ja kuorsauksen alkavan. Päätän, että on parempi lähteä nyt kuin herättää se syvemmästä unesta tunnin päästä. Puen päälle, ja vielä ennen lähtöä käyn halaamassa sängyssä makaavaa miestä. Muutamat kiihkeämmät suudelmat, ja lähdin.
Öisen (tai lähinnä myöhäisen) Kallion läpi käveleminen tuntuu edelleen jokseenkin jännittävältä. Joillekin se on koti, tuttu ja turvallinen ympäristö, mutta mulle se on vieras ja ennakkoluuloja täynnä Piritorista asukkeineen. Typerää, I know. Pysäkille päästyäni en ehdi minuuttia kauempaa olemaan ennen kuin joku epäselvää englantia puhuva mies tulee esittäytymään ja kysymään mun nimeä, kotiosoitetta ja suunnilleen sosiaaliturvatunnustakin. Yritän kohteliaasti vastata, että nyt en ole ihan juttutuulella enkä kaipaa uusia ystäviä. Mies jatkaa - koko ajan hyvin kohteliaasti, ei siinä mitään - ja selittää ymmärtävänsä mua mutta on vain yhdestä päivästä kiinni, milloin saatat tutustua uuteen ystävään, parisuhde-ehdokkaaseen tai tulevaan aviopuolisoosi. "So, just give me one chance." Kiitos mutta ei kiitos. Ja jankuti jankuti. Joo mä arvostan sun yritystä - ja kovin mukavaa kuulla, että mä miellytän silmää - mutta mä vastaan nyt ei. Ei, en aio kertoa sulle missä muhun voisi törmätä joskus, sattumalta. Ja ei, en halua sun - tai sun kaverin?! - numeroa. En halua olla töykeä, mutta ei. Usko nyt, ei. EI. No, uskoihan se sitten lopulta. Eikä yhtään liian myöhään, sillä en olisi ehkä halunnutkaan sen näkevän mihin bussiin nousen.
Että siis. Mitähän hittoa tänä iltana oikein tapahtui? Nyt taas tuntuu jokseenkin hankalalta, mitä T:hen tulee. Epävarma fiilis. Tunnen oloni typeräksi, mutta toisaalta minkä mä sille voin jos huolestun tollasesta oudosta käytöksestä? Ja pakostakin mietin, että enhän mä oikeasti tunne sitä ihmistä juuri ollenkaan. Haluanko mä edes oppia tuntemaan sitä? Tuntuu vähän liian hankalalta. Miksei se vois vaan olla satunnaista seksiä eikä tällästä ihmeen huopaamista ja soutamista? Ei ikinä päästä siihen seksiin asti, kun aina tulee jotain ihme solmuja. Suurin osa, ellei kaikki, ihan mun omasta pikku päästä kotoisin...
Mustelma on kipeä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti