sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Surullista

Eilinen johti siihen, että Paikallisessa tinttasin itselleni mairean humalan. J istuu vieressä koko illan, osasin olla jopa ihan normaali sitä kohtaan. Sitten kaverini lähtee ja jään itsekseni. Sitten tulee eräs ärsyttävä nainen ja parkkeeraa J:n viereen, lähden tupakalle. Sitten sisään astelee Se Yksi Nainen, joka mitä todennäköisimmin on tämä Ihastuksen Kohde. Moikkasi mua, vaikka ei ollakaan juteltu kuin pari kertaa. Joko vain kuvittelen kaiken tai sitten se nainen vaikutti jotenkin yllättyneeltä mut nähdessään. Mä kuvittelen. Eihän J sille ois kuitenkaan musta kertonut. Eihän mulla ole väliä. Mutta tää tiesi kuitenkin sitä, että vitutuskäyrä lähti niin jumalattomaan nousuun, että jäljellä oleva lähes täysi lasi siideriä hörsäistään vauhdilla naamariin. Siinä ehti vielä yksi mukava miekkonen tulla käymään, ja sehän näki saman tien ettei mulla ollut kaikki hyvin. Sanoin sille, että vähän se elämä joskus potkii, ei sille mitään voi. Join siiderini loppuun ja toivotin hyvät yöt tälle miehelle. J istui miehen toisella puolella ja nappasi vauhdilla mua käsivarresta kiinni kun lähdin. En jäänyt kuuntelemaan sen sanoja vaan heilautin käteni irti ja marssin ulos. Kotimatka menikin kyyneleet silmissä. Oh the drama....

Ei saatana. Nyt ollaan pohjalla. Vittuako pitää ulista sen miehen takia. Kuinka saatanan typerä sitä voikaan olla?

2 kommenttia:

  1. Älä ole niin vihainen itsellesi vaan henkilölle,joka antaa ristiriitaisia signaaleja ja näin kiusaa mieltäsi.Välillä täällä kerrot teidän seksikerroista mikä kuulostaa tietysti hauskalta ja tyydyttävältä,mutta jos on noin kiintynyt toiseen niin vaikea touhuta tietysti ilman tunteita.Tämän vuoksi olisi kaiketi parempi,jos et enää menisi sinne (ihanat itsestäänselvyydet) :) Pointtini siis oli,että jos sillä jätkällä on yhtään selkärankaa niin antaisi nyt olla.Ja jos palaa asiaan niin vähän eri kärjellä kuin "tuu imemään mut tyytyväiseksi".Veisi sut edes johonkin yksille eka tms.eikä pitäisi kuin jotain haaremihoroa,koska ketään ei pidä kohdella niin.Eli kohdenna se viha nyt sinne J:n suuntaan äläkä itseesi.Vähemmästäkin menee sekaisin.Ketään ei voi "korjata".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakosti sitä on itselleen vihanen koska on ollu kyllä selvää ettei se halua / pysty tarjoomaan mulle mitä haluan. Herran sanoja. Että pitää sitten lyödä sitä päätään seinään kerta toisensa jälkeen. Mutta niin oon kyllä vihanen J:llekin. Se vaan ei hyödytä mitään. Vittu että tekis mieli vetää ne kunnon raivarit ja huutaa sille niinku kaikki hullut muijat leffoissa tekee.

      Poista