perjantai 22. toukokuuta 2015

Riskiä.

Käytiin toisilla treffeillä, en tiedä kiinnostunko tosta herrasta nyt kuinka paljon. Se vetää puoleensa kyllä jossain määrin, mutta edistystä ei tapahdu. Viestitellään kyllä päivittäin, mutta siinä ei ole oikein mitään sellasta... no, en tiedä. Vetoa? Hyvin kaverillista, pientä tutustumista, tyhjänpäiväistä rupattelua. Jotenkin alkaa vähän kyllästyttää. Ja kun viimeksi nähtiin, se tuntui jotenkin vaivaannuttavalta jopa. Keskustelussa ei ollut mitään kovinkaan vinkeää, vaikka kyllä siinä reippaat kolme tuntia meni siltikin. Että ei se nyt vastenmielistäkään ollut. Mutta kai mä vähän oottelen herran aloitetta johonkin suuntaan. Ja mietin, että itse menetän mielenkiintoni jos sitä ei ala pian tulla. Toki siis pitäisi itse tehdä aloite. Mutta vähän hankalaa sitäkään on tehdä, kun on jo alkanut epäilemään jaksaako tyypistä siinä mielessä nyt kiinnostuakaan. Sutinaa, sitä kaipailtas, ja se mielessä kai meen päivästä toiseen. Ja kun toisesta ei tuu viban vibaa että sutinaa saattas koskaan olla, alkaa mielenkiinto vähän hiipua... Oivoi.

Ja mites sit toi keskiviikkoilta? Viesteiltiin J:n kanssa pitkin päivää, oli taas vähän sellanen terapeutin rooli päällä. Jossain välissä se kysyi tulisinko kylään jos hän kävis viiniä hankkimassa. Joo, ihan ku ei ois hälytyskellot soinu, mutta fiilis oli sellanen, että nyt olis oiva paikka kokeilla miten se ystävyys mahtaisi toimia. Menin illemmalla kylään. Ja juteltiin tosi paljon, kaikenlaista, ja se tuntui hyvältä. Lähdettiin vielä yksille Paikalliseen ennen kuin tulee pilkku. Tokihan sinne seilasi sitten se yksi raivostuttava herra R joka on vissiin päättänyt olla aina ja ikuisesti loukkaantunut mulle siitä jostain vuoden vai kahden takaisesta illasta, jolloin mentiin kolmestaan J:lle jatkoille ja meinasin vähän nukahtaa pöytään. Herra R on selkeesti tykästynyt J:hin (on siis homo, joten veikkaan pikkasen muutakin tykästymistä kuin vain kaverina), ja lirkutteli sille jotain vaikka oli omakin seuralainen mukana. Mut jätettiin rauhaan, onneksi, joskin siinä kun lähtöä tehtiin kysäisin baarimikolta "joutuuko hän töihin viikonloppuna", ja herra R sitten puuttui tähän joutuu-sanaan. "Se on työntekijän etuoikeus tulla töihin, hän saa tulla", ja mitähän vielä. Piti siitäkin (lähinnä baarimikolle) selittää ihan vaan koska mä sanoin niin ja hänen on ilmeisesti pakko puuttua vaikka sitten passiivisesti. Hienoa. Ja ah niin ihanan pikkumaista. Toivotin hyvät yöt baarimikolle ja menin pihalle sytyttämään tupakkaa, J oli vessassa käymässä. J kysyi tulenko vielä jatkamaan, ja melkeinpä jo senkin takia oisin lähtenyt, että herra R näkisi meidän poistuvan samaan matkaa :D. Ai miten niin pikkumaista? Lähdettiin vielä jatkamaan, ja olihan J:n taas lopulta otettava meidän välinen suhde tarkasteluun. En olisi välittänyt siitä enää jutella, mulla ei ole oikein mitään sanottavaa siihen enää. No, hengissä selvittiin siitäkin, ja lopulta puoli kuuden jälkeen aamulla lähdin kotia kohti.

Eilen viesteily jatkui tipottain, eikä siinä mitään mielenkiintoista. Alkuillasta J:n nautittua muutaman kaljan hän toteaa, että vois mennä viinilasinsa kanssa katsomaan aikuisviihdettä. Ahaa, keskustelu ottaa nyt hieman vaarallisen suunnan. Keskustelu myös rauhoittui kohta, mutta sitten tuli kuva jostain pornon pätkästä. "Mitä noi touhuaa?" J. Älä. Ja oikeastaan vain se, että whatsapp jumitti, pelasti tilanteen luisumasta raiteiltaan. Koska jossain välissä edellisiltaa J kysyi olisinko ottanut hoitooni hänen kasviensa kastelun ja postin tsekkaamisen kun hän taas kohta poistuu kaupungista, ja suostuin, mutta avainten antaminen vaan jäi. "Saattais olla kovin huono idea sun tulla hakemaan niitä avaimia nyt...", oli viesti, joka onneksi jäi matkan varrelle viipyilemään. Olisin nimittäin luultavasti kääntynyt kotimatkaltani ympäri ja mennyt sinne.

Asiaa ei yhtään auta se, että tiedän sillä olevan krapulaa tänään, ja ehdollistumisen voimin melkeinpä toivon sen laittavan jotain, josta en vaan pysty kieltäytymään. Vittu että panettaa, ja haluan pimpsaani nimenomaan sen ihanan kalun... Niin väärin. Hyi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti