Mun elämä. Tällä hetkellä. Lähinnä töitä, jotka on alkanu lievästi ärsyttää, sekä epävarmoja vapaapäiviä kun kanssatyöntekijä ei osaa päättää, onko kipeä vai ei eli tarviiko mun ottaa sen vuoro vai ei. Tämän käsittämättömän jännittävän eventin lisäksi parantelen kireää reittäni (en ole levitellyt niitä tarpeeksi ahkerasti, joten se jumahti kun rehkin turhautumistani salilla), sillä toivon tekeväni pienen ennätyksen tällä viikolla. Puhkuminen on ehkä hivenen yliampuvaa, mutta I'm so pumped up!
Siis mulla ei ole kertakaikkiaan mitään asiaa. Mutta tuntuu, että jotain tarttis ajoittain päivitellä. No, sellasta jännää tapahtui eilen illalla, että kommentoin piiitkästä aikaa yhtään kenellekään siellä deittisaitilla. Ja ylläri, ei vastausta. En ota nokkiini, kunhan vaan nyt kerroin, jotta tulis enemmän rivejä.
Miten niin on kiva kävellä seinää päin, yhä uudelleen? Kun nyt siitä T:stä olen pari asiaa viime entryssä maininnut, niin jatketaanpa sillä linjalla. Mua ei kiinnosta se mies oikeastaan millään tasolla. Suurimman osan ajasta se tyyppi ärsyttää mua enemmän tai vähemmän. Silti luulen tunnistavani itsessäni jonkin sairaan halun, että se mies kiinnittäisi muhun huomiota. Yrittäs vähän. You know. Ja kuinka sairasta sekin sitten olisi? Tai on, siis se että mä haluan sen huomiota? Kai tarvitsen jotain buustia itsevarmuudelleni, pientä liehittelyä niin johan tuntuu olo astetta paremmalta. Mutta tosiasiassa en halua siltä mieheltä kyllä yhtikäs mitään. En oikeasti. Se vaan voisi olla sellanen potentiaalinen itsevarmuuden buustaaja. Vaikka luultavasti jos se vähän yrittäs niin lähinnä ahdistuisin siitä. Joo joo *huokaus*...
Pitänee oikeasti keskittyä leikkimään atleettia, josko tän turhautumisen sais purettua siihen ja saavuttais haluttuja asioita. Itsellään leikkiminenkään ei nimittäin kiinnosta yhtään, vaikka ehkä pitäisi vaan kokeilla. Opetella taas uudestaan.
Näinkin paljon olen saanut kirjoitettua ilman asiaa tai sanaakaan J:stä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti