Turpakäräjät

Päässä hakkaa eiliset viinilasilliset. Ei niitä mitenkään erityisen montaa ollut, mutta tarpeeksi sunnuntaikänneihin. Ja sit mieleen muistuu, kuinka ilta päättyi. Paikallisesta päädyin J:n kanssa herra R:n luo, mutta koska J oli saanut fiksun idean kutsua R:n juomaan valkoviiniä, siirryttiin J:n luo. Idiootti kun on, ei saanut enää kieltäydyttyä vaikka olisi halunnut vain sammua sänkyyn. Ja minä? Mä en tiedä mitä helvettiä siinä tapahtui, muuta kuin että meinasin nukahtaa jo R:n luona. J:n pöydän ääressä nuokuin pahasti ja siitäkös herra R veti pultit. Se ylidramaattinen "vanha huora" (kuten itse itseään nimittää) oli sitä mieltä, että mun käytökseni on kohtuuttoman töykeää ja että hän poistuu paikalta kun tuolla tavalla häntä loukataan. Yritin pyytää anteeksi ja selittää, että oon tosi väsynyt, tarkoitus ei todellakaan ole loukata. Eteisessä kuulen R:n sanovan J:lle, että hän lähtee mutta ennen sitä käy vielä sanomassa pari asiaa "tuolle lehmälle". Sitten herra R istuu vastapäätä tykittämään mitä ihanampia ylistyssanoja ja mua melkein naurattaa se tilanteen absurdius. "Kyllähän sen ymmärtää että tuollainen lihava lehmä on vähän väsynyt. Luuletko sinä, että jos minä olisin sinun vieraana, että minä käyttäytyisin yhtä törkeästi?" R piti mun pöytään nojailua nyt henkilökohtaisena loukkauksena, että viestin sillä haluavani R:n pois sieltä. No, tavallaan joo, miksei. Aikani kuuntelin sitä tilitystä ja yritin sanoa jotain vastaan, edelleen myös pyytää anteeksi ja saada R leppymään, mutta ehei, herra oli päässyt vauhtiin eikä aikonut lopettaa ennen kuin voittaa. Oma väsymys ja humalatila johti siihen, että multa loppui sympatia kohtuullisen nopeasti. Tuntui naurettavalta, että se aikuinen mies alkaa tolla tavalla diivailemaan, vittu niin mitättömästä asiasta! Ja tuntui aika helvetin pahalta J:n puolesta, kun se joutui moista näytelmää katselemaan. Lopulta päätinkin, että tilanne rauhoittuu sillä, että mä lähden pois. Keräsin kamani, J tuli käsiä nostellen eteiseen, sanoin sille kaiken olevan hyvin näin ja hyvää illanjatkoa. Pääsin rapusta ulos ja ensimmäiset kyyneleet valui poskille. Vaikka en juurikaan anna painoarvoa sille mäkätykselle, tuntui se silti aika helvetin pahalta. Pahin niitti taisi kuitenkin tulla siitä, ettei J laittanut mitään viestiä mun perään, missään vaiheessa. Joo joo, I know. Mutta kun itseeni ja kavereihini vertaan, meistä varmaan jokainen olis tossa tilanteessa pian ottanut jotain yhteyttä ja kysynyt että onko kaikki hyvin, pääseekö kotiin yms. Loukkasi kun J:tä ei tunnu sen vertaa kiinnostavan. Vaan ehkäpä se oli itse jäänyt pahaan välikäteen, kenties vähän loukkaantunut siitä kuinka mä tilanteessa toimin. Hänen kotiinsa tulee ihmisiä joista toinen aloittaa jonkun naurettavan saikkaamisen johon toinen ensin yrittää rauhallisesti reagoida, mutta kun lopulta tilanne äityy tollaseksi.. Joo, ymmärrän. Mutta ehkä musta tuntuu, että oikeutetumpaa olisi ollut se, jos J olis siihen naurettavaan saikkaan puuttunut jotenkin. Sanonut jotain, yrittänyt myös. Mutta ei. Se tuskaisena kuuntelee vierestä. Vittu minkäänlaista puolustamista havaittavissa. Ja totta vitussa oletan, että mua ois puolustettu siinä tilanteessa, mutta mikäjottei, ihan sama kumpaa osapuolta kunhan olis tehnyt jotain.

Viime aikoina tilanteet on J:n kanssa päätynyt jotenkin kummallisiksi. Tuo edellä kuvattu on kyllä ensimmäinen laatuaan, mutta näin niinku muuten. Joku asia on alkanut ihan kivasti, mutta päättynyt yllättäen siihen, että tunnen itseni loukatuksi tai oon muuten pahoittanut mieleni jostain J:hin liittyvästä asiasta. Nii-in, mitähän tästä voisi päätellä? Vitun lehmä, kyllähän sä tiedät. Tiedän, tiedän, ja sain ehkä taas tarpeekseni. Pitääkö mun helvetti soikoon pitää pieni puhe J:lle, tyhjentää vähän ajatuksia. Lähe sinne minne-lie taas tällä viikolla, ja kun tuut takas, me nähdään vain ja ainoastaan puhtaan platoniselta kaveripohjalta. Seksiä ei sotketa enää mihinkään, mä en pysty tähän typerään leikkiin enää. Mä en jaksa ottaa aina vaan pataani mitättömistä asioista. Mutta mä en myöskään voi kauheesti vaikuttaa siihen, mikä milloinkin tuntuu musta pahalta, oli se oikeutettua tai ei. Ja siksi mun pitäis nyt karsia kaikki sellaseen johtava pois, koska pään hakkaaminen seinään alkaa kyllästyttää aika helvetin paljon. Ja jälleen kerran oon tässä tilanteessa, kun asian ajattelu saa kyyneleet silmiin ja taas itken sen miehen takia. Koska tuntuu pahalta luopua siitä. Mutta vielä pahemmalta tuntuu kohta, jos en ikinä saa itse lähdettyä tilanteesta. En halua olla hyväksikäytetty tässä vitun farssissa.