Nähtiin deitin kanssa eräällä juna-asemalla, käyskenneltiin siellä täällä tunnin verran, oli mahtava sää. Sitten herra ohjaili meidät bussipysäkille, hypättiin kyytiin ja hurauteltiin jonnekin päin. Päädyttiin herran kotikulmille (tää oli ihan sovittu juttu, ei se sentäs ihan muuten vaan "hups" kotiinsa vienyt), käytiin kaupassa ja matkalla kaupalta kotiovelle herra varoittaa koirastaan. "Se vähän testaa kaikki uudet ihmiset, kuka on pomo. Saa ihan kunnolla kieltää, mut kunhan et säikähdä kun se vähän riehaantuu." Vastassa oli alle polvenkorkuinen energiapommi, joka valloitti heti hölmöydellään ja suloisuudellaan. Käytettiin se saman tien lenkillä (kivan näköistä seutua, toki ihan perus kerrostalolähiötä, mutta siisti ja vehreä), jonka jälkeen se sitten vähän testailikin että mikäs naikkonen tää oikein on. Tultiin hyvin juttuun, vaikkakin deitti sitä pari kertaa kielsi mm. syömästä mun sormia tai hiuksia (kielsin itsekin, en mä nyt niin uusavuton ole), loppuajasta se köllötteli pää sohvanreunalta roikkuen mun reidessä kiinni kun silittelin sen massua. Mutta, ehkä riittää koirasta. Deitin kanssa oli hauskaa. Mitä en kyllä epäillytkään. Juteltiin vaikka ja mistä, esimerkkejä en tosin osaa antaa. Sen kanssa viihtyy ja pystyy olemaan aikalailla täysin oma itsensä.
Mutta.
Mä en tunne siihen oikeastaan mitään fyysistä vetoa. Se on ihan kivan näköinen, ongelma ei ole siinä. Mä en vaan osaa kuvitella tekeväni sen kanssa mitään tuhmaa, you know. Tai edes vähemmän tuhmaa. Ku ei vaan syty sitä jotain kipinää. Tuntuu melkein pahalta, koska jos ihan suoria ja törkeitä ollaan, olisin kovasti kaivannut sellaista. Ei auta itku markkinoilla. Jospa kolmas kerta järjestyisi, pitäisikö vielä sen verran katsoa syttyykö kipinää yllättäen. Vaan mitä tapahtuu sitten, jos ei sytykään? Mitkä on ne säännöt treffailussa, tapailussa, kuinka pitkälle saat mennä ennen kuin peli pitää puhaltaa poikki? Toki jos toinen osoittaa selkeästi enemmän kiinnostusta, siinä tapauksessa mielellään aikalailla heti. Vaan mites sitten, kun tulee niin hyvin juttuun, tykkää toisen seurasta, mutta ei sitä fyysistä vetoa olekaan? Milloin kannattaa todeta se, että taidetaan jymähtää kaveri-asteelle? Ja kuinka sen tehdä... Kiva olla näin käsi tällasten asioiden kanssa. Oon kyllä ihan noviisi, mitä deittailuun ja tapailuun tulee. Ylläri, jos en ole sitä koskaan aiemmin harrastanut.
Ja kuinka paljon tähän fyysisen vedon puuttumiseen vaikuttaa se, että vanha suola janottaa? Suolakaan ei ole niin vanhaa..
Ite oon sitä mieltä, että jos ei fyysistä vetovoimaa ole, niin ei sitä varmaan oikeen tulekaan. Saman kokenut kahdesti, ensimmäisellä kerralla mentiin seurusteluasteelle, joka päättyi lopulta eroon sillä en oikein tuntenut sitä vetovoimaa häntä kohtaan vaikka muuten meillä synkkasikin oikein hyvin. Olemme parhaimpia ystäviä edelleen. Toisella kerralla en antanut mennä kolmansia treffejä pidemmälle, siihen asti annoin mahdollisuuden. Näin jälkikäteen ajateltuna liikaa, sillä toisella tunteet olivat menneet jo syvemmälle. Mutta totta kai teet niin kuin parhaaksi näet :)
VastaaPoistaTota mäkin vähän pelkään, että mitä jos tällä herralla löytyykin vähän enemmän tunteita. En haluaisi olla se joka satuttaa, vaikka sehän se pelin henki onkin. Jompsis kumpsis on aina se joka joutuu satuttamaan kuin myös jompaa kumpaa useimmiten sattuu. Määrä ei ole niinkään ratkaisevaa (siinä sattumisessa - aka tunteiden voimakkuus) vaan se asetelma: jompikumpi.
PoistaVaikeaa, koska mä en oikein osaa ottaa asiaa puheeksikaan. Tuntuu jo ajatuksen tasolla jotenkin ahdistavalta. Toisaalta, aikuisiahan tässä ollaan ja varmaan meistä molemmat olleet ennenkin tällaisessa asetelmassa, jossa vähän niinku testaillaan tulisko ton kanssa jotain. Joskus tulee, joskus ei. Vaikeaa on myös kuvitella, kuinka kaveruus tästä eteenpäin käytännössä toimisi. Asutaan suht etäällä toisistamme, ei liikuta samoissa paikoissa juurikaan. Mun on vaikee ajatella ottavani siihen säännöllisen epäsäännöllisesti yhteyttä ja nähdä sitä, tehden mitä? No, mitä mä nyt yleensäkin kavereideni kanssa teen.. Mutta niin. Jotenkin tästä saa vähän turhan monimutkaista.
Katson vielä, miten juttu jatkuu, yritän myös pohtia kuinka ottaa aiheen puheeksi. Epäilen myös, että se kipinä ei siitä mahdollisuuksia antamalla yhtäkkiä syty, ois kenties syttynyt jo jos ois syttyäkseen.
Toisaalta Vilma S on oikeassa ettei se fyysinen vetovoima välttämättä ihan tyhjästä tulla tupsahda, mutta toisaalta onhan se aika perinteistä että hyvistä kavereista onkin jossain vaiheessa yllättäen tullut pari. Tai on esim ihastuttu kaverin ex:iin jne joita ei aikaisemmin katsellut sillä silmällä. Ja tietty jos treffeille menee "kovin tyydytettynä" ja paikat hellänä niin ehkä fyysisyys ei ole heti mielessä... Olisikin sinänsä mielenkiintoista tietää olisiko fiilis ollut eri jos et olisi nähnyt J:tä edellisenä iltana. Mutta kerran sitä vaan eletään! Älä stressaa ja nauti elämästä ja anna sen mennä omalla tahdillaan
VastaaPoistaVarmasti sillä ois jotain vaikutusta ollut, siis että jos en olis nähnyt J:tä edellisenä iltana. Mielessähän se mies lymyää, oli nähnyt sitä hetkeen tai ei. Pohdin tätä vetovoima-asiaa jo niiden ekojen treffien jälkeen, ja silloinkin J oli vähän liian äkkiseltään siinä taas kuvioissa. Vaikea sanoa. Tai siis, ilmiselvää on, että sillä on jotain vaikutusta kyllä, mutta että kuinka paljon.
PoistaHaha :D mä pohdin sillon aikoinaan aivan samaa. Eli miten asian ottaa puheeksi. Se on yllättävän vaikeeta... Tsemppiä mitä itten asian suhten päätätkin tehdä. taikka luulen tietäväni jo, mitä aiot jampan kanssa tehdä. Kyllä sen vaa tuntee, kun oikein kolahtaa, niin ajatuksen kuin fyysisen vetovoiman suhteen. Ei kuulosta hyvältä tämä deitti, vaikka kuinka mukava onkin, mutta ei pidä tyytyä siihen jos ei satasella jo näin aluksi iske. Se on mun kokemuksella sanottu...
VastaaPoistaItseasiassa, mun mielestä tää deitti kuulostaa kaikin puolin hyvältä - paitsi siinä kohtaa ettei vetoa oikein ole. En tiedä onko kukaan koskaan satasella iskenyt heti alkuun, yleensä siinä hetki kuitenkin menee. Mutta kieltämättä yleensä on alussa ollut kyllä heti jotain kipinää.
Poista