tiistai 25. maaliskuuta 2014

Otsikointi on perseestä.

Nyt on taas sokeroitu paikat pehmeiksi. Omaksi iloksi varmaan taas vaihteeksi, koska eihän ketään potentiaalista kanssanautiskelijaa kuitenkaan ilmesty näköpiiriin. No, enpä mä herrojen takia karvojani nyhdäkään, vaikka se siinä kivasti sivussa roikkuu lisähyötynä. Itse pidän siitä tunteesta, että on siloista ja siistiä. Omat kommervenkit siihenkin toki liittyy, mutta liittykööt.

Jotenkin on sellainen olo, että ensi lauantaina saattaisin haluta pientä nollaamista. Saa nähdä mitä siitäkin tulee, pitkä työvuoro jonka jälkeen ei hirveesti ehdi levähtää jos mielii baanalle. Lenkkiohjelmani aion kuitenkin järjestää siten, että sunnuntaina saa olla krapula (joskaan en sitä tieten tahtoen lähde hankkimaan, ei se niin ihana olotila ole). Mietin, pitäisikö uskaltautua ihan vaan itsekseen jonnekin uuteen paikkaan. Katsoa mitä tapahtuu. Onko liikkeellä kiinnostavan näköistä porukkaa, tuleeko joku juttelemaan. Itsehän tuskin uskallan mennä kenenkään luokse ja aloittaa juttua :D, mutta jos nyt kuitenkin. Salee löydän itseni illan päätteeksi Paikallisesta, mutta jos nyt vähän ees yrittäisin.

Eilen meinasi nousta pala kurkkuun, kun kävin Paikallisessa. Baarimaija kertoi jutelleensa edellisyönä ainoan asiakkaansa eli J:n kanssa. Ahaa, herra on siis kaupungissa. Mä olin siinä uskossa, että se olisi ollut vielä muualla, mutta eipä sitten kai. Oisko tullut ikävä sitä uutta ihastusta? *hapan maku suussa* Joo joo, mut kai näin tuoreeltaan saa vielä olla lapsellisen loukattu ja mustasukkainen? Ei oo viikko alkanut yhtään sen paremmissa merkeissä kuin missä edellinen loppui...

Kuinka nainen voi ehdottaa yhteistä yötä jollekin baarissa tavatulle? Varsinkaan, kun ei voi tätä omaan kotiinsa syystä tai toisesta viedä? "Vietkö mut mukanas?"

Ai niin. Eilen poistin koko keskusteluhistoriani J:n kanssa whatsappissa. Huomasin aina appsin avatessani vilkaisevani myös sen, milloin J on viimeksi sitä käyttänyt. Kyttäri... Tosi tervettä, joten repäisin laastarin kerralla ja huuhdoin kaikki ne viestit pois. Jäi tyhjä olo.

2 kommenttia:

  1. Exän viestien poistaminen kännykästä ja meiliboxista on ensi askel Menneisyyden taakse jättämisessä - onnea! Seuraavaksi pitäisi löytyä voimia siihen että poistaa muistista myös puhelinnumerot ja osoitteet, ja sitten Parantuminen voi alkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirpaisihan se, ja kirvelee koko homma edelleen. Numeroa en pysty poistamaan, osoitetta ei ylhäällä olekaan (ja tiedän sen ihan muutenkin, eli sen poistamisesta ei olisi edes mitään hyötyä.

      Neiti vaan nyt pohtii, kauanko tässä vielä menee. Kauanko se mies jaksaa pyöriä mielessä ja koko juttu satuttaa. Uutta jännitystä kehiin, niin ehkä se alkais helpottaa...

      Poista