Piste.

Taas yksi päivä, mikä pitäisi täyttää jollakin. Mieluummin muulla kuin ajatusten surinalla, jollain mikä harhauttaa.

Hyvin rankka viikonloppu. Torstai-iltana myöhään J laittaa viestiä. Kertoo tykästyneensä johonkin naiseen, pahoittelee kaikkea. Oon ollut jokseenkin rikki sen jälkeen. Koska tätähän mä pelkäsin. Että se löytää jonkun uuden ennen kuin mä löydän mitään. Minkäs sille voin, että tunnen jumalatonta mustasukkaisuutta ja kipua. Käytiin lyhyt keskustelu, jossa sanoin, että nyt ois varmaan hyvä ajankohta olla hetken aikaa pitämättä yhteyttä. Antaa pölyjen laskeutua, sillä mulla pöllyää aika pahasti. J totesi, että kai se ois fiksuinta, ja että olis pitänyt katkaista tää peli jo aiemmin. No shit, miten ois vaikka vuosi sitten? Sanoin, että tekee pahaa myöntää itselleen se, että mun lienee pakko kieltää sen ystävyys, koska mä en nyt pysty tähän millään tasolla. En ainakaan toistaiseksi. Ja sattuu ihan tosissaan nyt. J vastasi, että mitä vaan mä tarvitsen, hän yrittää pysyä poissa, antaa tilaa. Kiitti kaikesta, mitä oon sen eteen tehnyt, mitä itsestäni antanut. En pystynyt vastaamaan enää mitään.

Ajoittain voin olla kohtuullisen neutraali asian suhteen. Sitten taas kohta mua vihlaisee niin kovaa se, että se mies sormia napsauttamalla löytää uuden tykästymisen kohteen, ja mä olen vaan rikki. Tiedän kuinka typerää ja turhaa se on moista murehtia, mutta ihan hirveesti en voi sille mitään, että se sattuu. Ei kauaa nokka tuhissut, kun jo tosta noin vaan bongaa jonkun uuden johon niin kivasti ihastua. Ei siis mitään hidastetta mielessä. No, enpä voi odottaa muilta samaa suhtautumista kuin itseltä.

Treffeillä kävin kuitenkin eilen. Ihan miellyttävä herra, mutta ei mitään kipinää. Pari tuntia juteltiin, ja ehkä lopussa todettiin, ettei intressit välttämättä ihan kohtaa. Eipä kuule haittaa, ei löydy kiinnostustakaan...

Nyt iskee se kliseinen epätoivon hetki. Mitenhän vitussa sitä ikinä törmäisi sellaiseen ihmiseen, josta löytyisi jotain sellaista, mitä tarvitsen ja ansaitsen. Kai sitä pitää tähän väliin kullin kiilto silmissä vaan ehdotella jokaiselle vastaantulijalle yhden illan unelmia, jotta saa edes jotain erilaista elämäänsä.

Until then, mä lähden lenkille. Edes se puolen tunnin ikkuna, jolloin pää tyhjenee. Toivottavasti. Sitten alkaa sama rumba uudelleen..