Peruutuspaikka

Deitti laittoi viestiä, että tänään on jotain ongelmaa nähdä. Jos vaikka somen kautta pystyis olemaan yhteydessä. Sanoin, että numeroani en syystä ja toisesta oikein tahdo antaa (mistä mä tiedän mikä hullu se on, niskavillat ei oo vieläkään ihan rauhottunu siitä ekasta viestistä, ja muutenkin tykkään olla vähän varovaisempi nyt), mutta annoin sähköpostini. Eipä oo kuulunu, eikä viestiä tullu saitillakaan. Ja sen herran viestistä ei ihan lukenut suoraan, että oliko tarve perua kokonaan vaiko mikä oli. No, tunnin päästä pitäis näkyillä, ja mulla kestää päästä paikalle, että jos se nyt sit meinaskin et nähdään silti tänään niin mitä fiddua? Jaa, en jaksa ottaa paineita, pallo on sillä ja mulle käy perua tältä päivältä. Vaikka ois kyllä kaipaillut vähän jotain jännitystä. Mut yhtä hyvin haluan nähdä kaveria, ja nyt oisin vapaana sit aikasemmin. Voisin toki käydä keskusta-alueilla pyörähtämässä joka tapauksessa, oli treffejä tai ei. Vaikka en kyllä tiedä, miksi sinne pitäisi edes mennä. Miten niin taas tyhjänpäiväistä jaarittelua?

Kävin eilen Paikallisessa. Rauhallinen ilta. Sydän kyllä loikkasi kurkkuun, kun J saapui paikalle puoli tuntia ennen pilkkua. Vähän arvasinkin sen tulevan käymään, en tiedä miksi vitussa mun piti siellä niin pitkään notkua. Kai vaan halusin vilaukselta nähdä, kokeilla vähän kepillä jäätä että mitä tapahtuu kun sopimatta nähdään. Eikä mitään ihmeellistä, maailma ei pysähtynyt tai vaihtanut pyörimissuuntaa, tosi kumma. Ja koska olin nautiskellut pääosin karpalomehua (yksi lasi viiniä välissä), olin viksu ja vahva ja kaikin puolin ihana, ja lähdin yksin pysäkille.

Tavallaan aika virkistävää herätä omasta sängystä, ilman kankkusta kaiken lisäksi. Sain rykäistyä herkullisen lenkinkin puolilta päivin, voin olla ylpeä viikon saavutuksistani. Tähtäimessä ei ole mitään kovin kummoista, mutta olen aika helvetin iloinen kehityksestä. Ja siitä, että saan taas rakennettua jonkin sortin rutiinia. Vielä kun jättäisi viikonloppujen tulevat ryypiskelyt minimiin tai kokonaan pois, voisin pysyä niissä rakennetuissa rutiineissa. Ehkä täytän tyhjiöni jälleen jollain juoksemisella, koska siitä ainakin saan jotain hyvää oloa ja ylpeyden aihetta.

Jos huvin päiten tsekkaisi saitin vielä, jos vaikka jotain olisi tapahtunut. Jos ei, luuri kouraan ja soittoa kaverille. Normaalia elämää.