Kertokaa nyt joku, miten saa miehen pois mielestään? Mitään muuta eilen tehny ku vähän väliä pohtinu mitähän se J mahtaa tehdä... Mielen perukoilla vaan toivonkipinä, että ois saanu kullia. Ja halusin mä sen seuraakin. Mutta ei, eihän sieltä mitään yhteyttä otettu. Ja mä päätin päivää paria aikaisemmin, että mä en enää pysty. Mä en enää todellakaan pysty siihen, että laitan sille viestiä, ehdotan yhtään mitään, ja sen jälkeen odottelen aikani ja saan kuitenkin kieltävän vastauksen. Perustelut on sentään ihan uskottavia ja ymmärrettäviä, mutta torjuminen se joka tapauksessa on.
Hah, mieleen muistuu eräskin keskustelunpätkä jostain muutaman kuukauden takaa. Herra naurahtaen toteaa, että seksistä kieltäytyminen on vähän toinen juttu miehille kuin naisille. Että heille on suurempi juttu kieltäytyä, koska aina oletetaan että miehet on valmiina ja halukkaina kaiken aikaa. Juu, ei kyllä näytä olevan jos nyt tarkastellaan tätä meidän yhteistä juttua. Se on herra, joka on kieltäytynyt seksistä. En minä. En kertaakaan. Kuinka säälittävää? Mä olen aina valmiina sille, eli mennään täysin herran ehdoilla tässä. Tai mentiin. Nyt alkaa olla vahvasti (vihdoin) sellanen fiilis, että tää ihan oikeasti oli nyt tässä. Totta vitussa haluaisin panna sitä vielä kerran, mutta kun sen teen, haluan vielä yhden kerran lisää. Yritänkin asennoitua nyt niin, että se viime viikon helvetin herkullinen sessio oli se viimeinen. Toivon ettei herra pistele enää krapuloissaan viestiä, koska mulla tulee olemaan aivan helvetin vaikeeta kieltäytyä.
Vaikka tää reilu puolen vuoden säätö J:n kanssa on ollu ajoittain ihan älytöntä säätämistä, oon myös saanu elämäni parasta seksiä. No doubt about that. Ja oppinu itestäni aivan helvetisti. Ja rakastunut siihen tunteeseen mikä tulee, kun tunnet sen toisen halut ja mieltymykset. Ai jumalauta, se tässä olikin kaikkein parasta! Vittuun kaikki yhden illan säädöt, niistä ei saa mitään irti verrattuna johonkin tällaseen. Tutun ihmisen kanssa saan itestänikin irti aivan helvetin paljon enemmän. Uskallan enemmän. Haluan enemmän. Uskallan pyytää. Uskallan tehdä. Pystyn rentoutumaan, nauttimaan. Kunnolla nauttimaan.
Ja nyt siitä pitäis pystyä luopumaan? Kurkkua kuristaa pelkkä ajatuskin, etten saisi enää... Mutta tiedän, että haluan enemmän kuin mitä J:ltä voisi saada. Ja mun pitää luopua tästä rikkinäisestä leikistä, jos haluan myös saavuttaa sen "enemmän". Mä haluan, että mua halutaan. Että mua ehkä rakastetaan. Että musta halutaan pitää huolta. Että mun kanssa halutaan viettää aikaa. Ja että mut halutaan saada nauttimaan. Ja mä haluan, että sen kanssa ollaan tosissaan. Jollain tasolla tunnen saaneenikin juuri näitä J:ltä, mutta en vain tarpeeksi tosissaan. J jarruttelee, koska ei tunnu tietävän mitä haluaa. Kuten se itsekin sanoi silloin joskus. Tietäisi kun kävelisi vastaan. Tulee lievästi käytetty olo kun otetaan yhteyttä vaan seksi mielessä - vaikka kuitenkin nautin siitä. Mutta kun tietää, ettei siitä irtoa sen enempää ja huomaakin haluavansa enemmän. Se siinä sattuu. Kun elättelee toiveita, että voisi saada sen mitä haluaa, kai se sitten parisuhdetta tarkoittaa tässä kohtaa. Mä haluan jotain kestävämpää, pysyvämpää, jotain mistä ei tarvitse koko ajan pelätä, että milloin se yhtäkkiä loppuu, tai että milloin tekee itsestään hölmön liialla pyytämisellä tai ihan millä vaan. Mä haluan vakautta, saatana. Mä haluan nautintoa. Mä haluan rakkautta.
Hitto kun tekee kipeetä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti