Siis sen treffi-neitsyyden.
Vieläkin ihmetyttää, että mitä niin hyvän näkönen mies on ajatellut pyytäessään mua kahville?! Oli siis aika perkeleen komea. Mutta siihen se sit aikalailla jääkin. Ihan ok treffit, ei siinä mitään. Mut eipä vaan jäänyt mitään suurta tunnetta, tarvetta uusintaan. Ja vähän luulen myöskin, ettei herra uusi ehdotustaan ihan lähiaikoina. Keskustelunaiheet oli mun mielestä vähän ehkä hankalia. Ei olis ainakaan oma valinta, joskaan en osannut mitenkään vaihtaa aihetta. Kyllä silti puhuttavaa riitti reiluksi 1,5 tunniksi. Mmuuttta. Niin. Kuten sanoin, ei jäänyt mitään suurta tunnetta tai paloa tai mitään muutakaan. Oli ihan hauskaa ja yksi kokemus lisää. Yksi kynnys taas ylitetty, kuten ystävälleni totesin. Ja jos nyt jostain ihmeen syystä herra ehdottaa uusia kahveja (mitä epäilen hyvin suuresti, enkä myöskään itse aio ehdottaa) niin kyllä mä lähtisin. Mutta jos taas olis keskustelut mitä nyt, niin kolmatta kertaa en lähtis. No, sitä tuskin tarvitsee murehtia!
Laitoin J:lle viestiä. Ootko viel hengissä? "Vahvasti. *Siellä paikassa äks kuten keväällä* Sunnuntaina ois *piip*" (Hyvä kun en koe voivani kertoa asiasta ton tarkemmin, eli ihan turha oikeastaan edes selostaa koko juttua...) Vastaus siis tuli. Vastasin siihen, että hyvä, varmistin vaan. Vielä tuli vastausviesti, mutta en jatkanut keskustelua sen pidemmälle. Oli vaan todella voimakas tarve kuulla, että se on edelleen, noh, hengissä. Ja vähän luulen, että jatkossa kyseinen tarve uusiutuu aika-ajoin. Muutoin yritän pitää sitä surullisen kuuluisaa etäisyyttä.
Ja takaisin deittimaailmaan. Voi kyynel, kommentoin parillekin herralle jotain viestin tapaista, mutta kumpikaan ei ole vastannut mitään. En kelpaa, yhyhyy. Pitäkää tunkkinne. Noh, ei hätä ole tämän näköinen. Ainahan voin vastata niille karvakäsille ja lähteä lääpittäväksi. *Yhtään ei paista pessimismi läpi*
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti