Niin siis mähän olen nyt vissiin sopinut treffit tälle viikolle. Ohoh. Ja kun herran profiilikuvaa katselen, voin todeta yllättyneenä ja positiivisin mielin, että sehän on aika komea. Ja sitten tietenkin ihmettelen, miksi se ehdotti kaffeja mun kanssa? No, pakko sanoa että en mä nyt ihan muulin perseeltä omassa kuvassani näytä, mutta silti. Jospa se antaakin vallan väärän kuvan musta? En todellisuudessa vastaakaan kuvan luomaan odotukseen. Apuva. Ja ollaan juteltukin loppujen lopuksi hyvin vähän, tää hommahan tulee pissimään reisille heti alkuunsa. Hah. Ei sillä, että mitään sen enempiä odottaisin, mutta näin niinku ihan vaan funtsien. Olishan se aika mukavaa, jos herra ehdottaisi uusintaa, että olisin sen verran kiinnostava ynnä muuta. Vaan mistäs sitä tietää, jospa ei natsaakaan ollenkaan. Ja mulla on pieni pelko persiissä siitä, että mä en taas tapani mukaan keksi mitään puhuttavaa ja annan vaan sen kuvan, että mua ei kiinnosta tai että oon vähän yksinkertainen kun en keksi mitään keskustelunaiheita. Pitäis kai miettiä vähän valmiiksi mahdollisia aiheita. Vaan jälleen kerran pää lyö tyhjää. Ja vähän vituttaa sellanenkin esivalmistelu. Eikö ole vaan parempi huomata heti jos ei ole mitään yhteistä tai muutakaan kuin että maalailee jotain ihme kuvia. Ja ajattelin olla ihan vaan itseni (hah, katotaan pystynkö olemaan ihan puhtaasti rehellinen itseni...).
Ja asiasta kukkaruukkuun. Mitä vittua on taas tämä epämääräinen tiputtelu ja äkkinäiset huonon olon aallot? Taukopillereihin on vielä kaksi viikkoa aikaa, saatana. Ihan perseestä koko pillerit. Ja nyt on kaveri kertonut omia näkemyksiään kapselista, enkä olekaan enää ihan varma... Nää pillerit ei ole kuitenkaan sen suuremmin mitään sivuvaikutuksia aiheuttaneet. Jännää, eikö?
J:stä ei ole kuulunut sitten lauantain. En tainnut sitä mainita viime tekstissä, että ennen kuin se mimmi tuli sinne, herra pisti mulle jonkun aivan random-viestin. Vastasin siihen "mitä fiddua?", johon ei ole sen koomin kommentoitu mitään. Ja ehkä lievästi suututtaa tai ainakin ärsyttää se, että nyt olen taas lipsahtanut ajattelemaan, että olis kiva nähdä sitä ihan vaan kaverina. Ennen kuin ehdin muuta miettiä, päähän saattaa tupsahtaa ajatus "pitäiskö pistää viestiä ja kysyä lähtiskö se jonnekin ulos vaikka". Vaikka en sen suuremmin ehkä kuitenkaan edes halua! Mutta se saatanan ajatus lipuu salakavalasti suodattimista läpi, sillä se ei näytä tajuavan että asetelma on jo muuttunut aika radikaalisti. Ei sillä ettenkö haluaisi sitä joskus muulloin tehdäkin, mutta en vielä. En vielä enkä varmaan pitkään aikaan. Tarvitsen sitä hajurakoa tähän meidän välille kipeämmin kuin taidan edes itsekään ymmärtää.
Kävin eilen Paikallisessa, koska meinasin nukahtaa kotiin. Tarkoituksena oli selata päivän lehti läpi, mutta paikallapas olikin se herra V niiltä eräiltä jatkoilta. Ja se oli kivasti kännissä ja todella puheliaalla päällä. Lähes ärsyttävyyteen asti. Ja olen melko varma, että se yritti hieman flirttailla mun kanssa. Mikä ehkä oli hieman häiritsevää. Koska mä en tunne mitään vetoa sitä kohtaan. Enkä kiitos vaan tosiaankaan halua uutta juoppoa kuvioihini. Herra itse selosti suhteestaan alkoholiin, eikä mitenkään kaikista mairittelevimpaan sävyyn.
Mua alkaa pikkuhiljaa jännittää ne tulevat treffit. Kehtaanko myöntää...? Elämäni ensimmäiset. Aikalailla. En ole aikaisemmin suostunut lähtemään kenenkään kanssa kahville, vaikka kysyjiä onkin ollut jonkin verran. Lähinnä jotain ihastuttavia ulkomaalaisia (en haluaisi olla näin ennakkoluuloinen tai mitään, mutta kuitenkin mulla on aina jokin stereotypia niistä, eikä nää kysyjät ole muutenkaan herättäneet mitään kummempaa vetoa) tai rasvamaksaisia elämäntapajuoppoja (lue: deekuja). Eikä muut miesten kohtaamiset ole olleet treffejä, joko yhdenillanjuttuja tai sitten jotain epämääräistä sähellystä (esim. T:n ja J:n kanssa). Nyt lähden kahville, koska mua pyydettiin. Katsotaan mitä tapahtuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti