No, hajoilin aikani, ja sitten kirjoitin viestin. Ja sain siihen sellaisen vastauksen, että hajoilin vähän lisää. Kirjoiteltiin aika kauan, ja alun hajoilusta päästyäni mieli parani. Hyvässä hengessä, tuntui hyvältä - kaikesta huolimatta. Ja uskon, että tästä voin jatkaa hieman helpommin. Joskaan en hetkeäkään epäile, etteikö itkeminen jatkuisi vielä aikansa. Mutta nyt voin keskittyä suremaan läheisyyden menetystä ilman, että kuumeisesti elättelisin toiveita mistään, sillä nyt olen selvillä vesillä siitä missä mennään. Ja se on nyt ohi.
Vie vielä aikansa, mutta uskoisin että voidaan J:n kanssa jatkaa ihan hyvältä kaveripohjalta.
Tai sitten tää on joku hetkellinen hurmos ja näen kaiken vaaleanpunaisten lasien läpi. Mutta onpahan ainakin hetken verran suhteellisen hyvä olo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti