Mitäs läksit.

Ollaan päästy jo keskiviikkoon asti ilman itkemistä. Mut nyt ollaan ihan reunalla.

Eilen näin yhtä kaveria pitkästä aikaa, selostin koko J-hässäkän pähkinänkuoressa. Kyllähän se mies on sieltä lauantaista asti mielessä pyörinyt, mutta eilen kun siitä taas puhui... Aina vaan pahenee. Ikävä on taas vähän turhan käsinkosketeltava.

Onneksi näen erästä tärkeää ihmistä tänään pitkästä aikaa, saan kaiketi (ja toivottavasti) muuta ajateltavaa. Tosin joutunen puremaan hammasta kun kuulen kuitenkin juttua sen parisuhteesta.

Mitäs läksit. Toivon lapsellisesti, että J:llä olisi edes puoliksi yhtä kova ikävä. Saisi sitäkin sattua, helvetti kun käänsi veistä haavassa. But it takes two to tango.