Erään leikin loppu

Aloitetaanpa vaikka siitä, että eilen sain jotain random viestiä J:ltä. Ihan jotain höpöhöpöä, ei mitään järkevää. Illalla lähdin Paikalliseen ja harkitsin hankkiutuvani ihan kunnolla känniin. No, bussissa yhtäkkiä tajuan, etten ole syönyt juuri mitään koko päivänä, joten tyhjän vatsan täyttäminen litratolkulla alkoholipitoista juomaa ei ole ollenkaan järkevä ajatus. Aloitin varovasti viinilasillisella. Jossain vaiheessa J pistää taas viestiä, kertoo tulleensa lenkiltä ja kaipaavansa hyvää ryyppyseuraa. Kerron sille olevani siinä naapurissa, parin tunnin päästä herra kertoo menneensä Kallioon kaljalle eksänsä kanssa. Sitten tulee viestiä, että eksä lähti, vastasin että tervetuloa Paikalliseen tai pärjää itsekses. Puolen yön pintaan herra saapuu. Ja blaa blaa blaa, onnistuin humaltumaan jokseenkin kunnolla, ja lopulta puhuin taas itseni J:n luo ("kiinnostaako tissutella puoli kuuteen, sillon lähtee eka bussi").

Keittiössä keskustelut siirtyy melko pian "suuriin" asioihin, saadaan jopa pieni väittely aikaan. Kovasti ainakin yritän sanoa J:lle, että se on mun mielestä hieman poikkeuksellinen ihminen, sillä hänellä on taito nähdä asiat yllättävistä ja lukuisista näkökulmista, kuin myös tunnistaa ja analysoida ihmisten ominaisuuksia ja luonteenpiirteitä. Herra menee vaikeaksi ja suurin piirtein väittää vastaan, mutta kun saan ehkä selitettyä itseäni lisää, kiittää kehusta. Kehuksi kai sen tarkoitinkin, halusin vain tuoda sen esiin. Siitä päädyttiin jotenkin siihen, että herra kävi lyhyen yksinpuhelun ja päästi suustaan asioita kuten "mä en tiedä mitä mun pitäisi ehkä olla, oon nelikymppinen -- en tiedä mitä mä haluan susta tai tältä jutulta" jne. Herra myös sanoo, että tykkää musta ja meidän keskusteluista, oon "fiksumpi kuin se muu porukka Paikallisessa, ei niiden kanssa pääse keskusteluissa näin pitkälle ku mitä sun kans oon päässy".

Keskustelu taukoaa. Sitten J kysyy "kun tietäs mitä sun päässä liikkuu". Totesin, ettei siellä liiku just nyt mitään, vaikkakin tiesin ettei herra ihan sitä tarkoita. J sanookin sitten, että kun hän nyt kerran on puheliaalla päällä enkä mä vaikuta siltä, että saisin otettua asiaa puheeksi, hän alkaa puhua ajatuksiaan tästä meidän jutusta. Sanoin, että siitä vaan, vaikka musta tuntuukin epäreilulta, että herra hoitaa aina puhumisen ja mä vaan ynähdän jotain vastaukseksi enkä uskalla samalla tavalla tuoda ajatuksiani esiin. No niin, hän tykkää musta mutta ei tiedä mitä tää juttu nyt oikein olisi. Hänen näkökulmansa on, ettei tässä mitään sielunkumppanuutta tai toista puoliskoa olla saamassa, ettei tätä luultavasti voi pitkään kestää, "mä pelkään ja toivon ettet sä tykästy liikaa, ripustaudu muhun, pelkään että sitten kun tää vääjäämättä joskus loppuu niin kuinka se suhun ehkä sattuu, mä olen näitä jo kokenut mutta sä et". Omalla vuorollani sanon, että mitä tää nyt ikinä aluksi oli tarkoitus olla, olen siitä lipsahtanut jo pidemmälle. Mä tykkään myös J:stä, nautin niistä keskusteluista enkä nyt muutenkaan koe vastenmieliseksi ajan viettämistä siellä sen luona. Mutta että mä en myöskään tiedä mitä tältä jutulta haluan, ja myönnyttelin ettei siitä nyt mitään puolisoita olla hakemassa munkaan osaltani. Sanoin kuitenkin myös, että en tiedä kuinka kauan tätä on järkevää jatkaa, siis että millon sitten huomaankin tykästyväni liikaa, mutta että en samaan aikaan kuitenkaan haluaisi kiirehtiä lopettamaankaan. Ei päästy asiasta mihinkään sen parempaan lopputulokseen.

Kello tuli kuusi. Totesin, että nyt taitaa olla aika lähteä kotiin. Menin eteiseen pukemaan, J katsoo taas vierestä. Se katse niissä silmissä on jotenkin aina liikaa mulle. Huomaan jalkojen melkein notkahtavan aina kun näen sen. Kun olen valmis, J tulee ihan lähelle, painaa otsan kiinni omaani ja jää siihen. Haluan vaan suudella sitä, vaikka se tuntuukin nyt väärältä. Saan kuitenkin kevyen suudelman, jonka jälkeen J kietoo kätensä halaukseen, eikä päästä irti pitkään aikaan. Olisin niin kovasti halunnut riisua takin ja muut ja painella sänkyyn J:n kainaloon, nukahtaa siihen ja unohtaa koko hiton yön. Mutta ei. Lopulta oli päästettävä irti.

Nyt sitten maksan velkaani tästä. Tiesin tän jo aikaa sitten menneen liian pitkälle. Mutta mitenkäs kiellät itseltäs jotain, mikä tuntuu hyvältä? Taisin valehdella enemmän kuin arvasinkaan. Olisin ehkä sittenkin halunnut J:ltä paljon enemmän. Sattuu ajatella, että en saa siltä sitä hellyyttä ja hyvää seksiä enää. Sattuu ihan liikaa. Ei sen näin pitänyt mennä. Vaikka ei just nyt lyötykään pillejä virallisesti pussiin, siltä se kuitenkin musta nyt tuntuu. Taidan yrittää olla järkevä ja lopettaa tän kunnolla kun seuraavan kerran herraa näen. Vaikkakin haluaisin vielä kerran sitä ihanaa kalua, sen miehen huulia iholla, hengitystä..