Joo. Notta oliko se keskiviikko kun viimeksi päivittelin ja olin ihan että yhyy kukaan ei rakasta mua! Joo, ei se fiilis kovin hehkee ollut, mutta saatoin myös ylireagoida. Pisti kuitenkin hieman pakkaa sekaisin, kun J nakkaa viestillä joskus kolmen jälkeen, "huomenta, mun pitäis kaivata sua nyt, eikö vain? ;) Kaipa kaipaankin". Aha. Vai niin. En osannut siihen muuta vastata kuin "pitäiskö?" Muutaman viestin verran keskustellaan, mulla on melko hutera olo. Hutera siis siinä mielessä, että en taas ihan (lue: ollenkaan) tiennyt missä mennään. No. Joskus seitsemän jälkeen tulee uus viesti, "jos mä käyn viinilaatikon ostamassa ni kai ymmärrät kieltäytyä?" Anteeks mitä helvettiä? Nyt sitten huhuillaan mua kylään vaikka edellisyönä on käyty suhteellisen tyhjentävä keskustelu, jonka yhtenä lopputuloksena on se, ettei tästä pitkällä tähtäimellä mitään tule ja että onko tässä oikeastaan mitään järkeäkään. No, olin niin varma ja järkähtämätön, että vastasin olevani nyt kiireinen eli pari tuntia menee ennen kuin olisin siellä... Vittu. Epävarmoin askelin tallustelin pysäkiltä J:n talolle, sain siinä lyhyellä matkalla poltettua pari tupakkaa. Jotain olin kai kotoa lähtiessä ajatellut, kun laukusta löytyi viinipullo. Ja mitä. Istuttiin keittiössä, tyhjättiin laseja, jauhettiin paskaa millon mistäkin. Aiheet meni hitaasti mutta varmasti koko ajan vakavampaan suuntaan, samoin teki mun humalatilani. Nyt ei ollut sentään tyhjä vatsa, mutta unta olin saanut ehkä viisi tuntia ja päivä oli mennyt vähän väliä pillittäessä. En todellakaan enää muista mistä ollaan puhuttu ja miten päädytty siihen, että J kertoo jokseenkin pysäyttävän asian itsestään ja eksästään. Katson sen olevan niin henkilökohtainen asia, etten sitä tähän tämän enempää avaa, mutta se sai mut itkemään. Helvetti, itkemään! Nousin jakkaraltani ja halasin J:tä ennen kuin ensimmäinen kyynel pääsi valumaan, mutta ne "RYYYYYSK!"-äänet, joita herran korvan juuressa päästelin, paljasti mut. J ei ehkä tiennyt mikä siinä niin oli mut saanut liikuttumaan, mutta lohdutti kuitenkin halaamalla tiukasti. Lopulta rauhoituin, onnekseni talouspaperirulla oli siinä ihan vieressä että sain siistittyä itseni ennen kuin palasin paikalleni ja J näkisi mun kasvot. Se kohtaus sai myös mun humalatilan ylittämään jonkun hienon ja jännän rajan, jolloin oltiinkin jo melko kaukana mun mukavuusalueelta. Sanoin sen J:lle, joka nauroi ilkeästi. Herra oli jo aikaisemmin useampaan kertaan sanonut, että haluaa nähdä mut joskus kunnon kännissä, se kuulemma tasaisi puntit kun hän on yleensä se osapuoli joka on humalassa. No, nyt sitten nähtiin ihan urakalla? Kiva jos edes toisella oli hauskaa. Viittä vaille sammuin siihen jakkaralle, mutta J pelasti ja jotenkin sai talutettua mut makkariin ja kipattua sänkyyn. Ei mennyt varmaan montaa sekuntia kun olin jo tajuton.
Aamulla heräsin säpsähtäen, en tiedä oliko jostain lähtenyt jotain ääntä vai mitä. Hetken siinä mietin ja kelasin nauhaa taaksepäin. Olikohan kello ollut ihan neljää vielä, kun olin sänkyyn rojahtanut, mutta nyt oli jo todellakin valoisaa, joten kellon oli pakko olla jo lähempänä puolta päivää kuin aamua. Jostain näin kellon, oliskohan ollut 11.45 karkeesti sanottuna. Sitten huomasin, ettei mulla ollut farkkuja jalassa. Muistin aivan selvästi, että ne oli jalassa koko illan ja vielä siinäkin vaiheessa kun sammuin sänkyyn. Mitään muistikuvaa ei ollut, että olisin niitä itse pois ottanut. Hipsin vessaan, ja kun kömmin takaisin sänkyyn, J:kin heräili hetkellisesti ja toivotti hyvät huomenet. Kysyin tietääkö se jotain mun housuista, "en, mun mielestä ne oli sulla jalassa ku mä tulin nukkumaan." Selvä, ehkä mä sit oon unissani noussut ottamaan ne pois :D. J jatkaa kohta kuorsaustaan, taidan itsekin nukkua tunnin verran. Nousen ylös ja tassuttelen keittiöön tupakalle, puhelimen kello näyttää puoli kaksi. Selailen blogeja ja tapan aikaa, kunnes J heräilee ja tulee keittiöön. Puhutaan edellisillasta tai lähinnä siitä mun humalatilasta. J sanoo halunneensa nähdä mut kunnolla humalassa ja nyt kun on sen tehnyt, ei välttämättä halua nähdä sitä enää uudestaan :D. Sanoin, että en itse oikein nauti noin kovasta humalasta, en yhtään tykkää menettää kontrollia. Vaikka en oikeastaan menettänytkään, johtuen ehkä ympäristöstä ja muutenkin tilanteesta. Mutta en millään tavalla nauti siitä, että puhe ei kulje vaan sönkkään jotain käsittämätöntä, eikä korjaukset selvennä asiaa mitenkään. En myöskään näe siinä suurta nautintoa, että meinaan sammua pystyyn. Mutta siksipä en kovinkaan usein päästä itseäni sellaiseen tilaan. Jotain siinä höpötellään, itsekseni mietin milloin lähtisin kotiin. Tai milloin sen sanoisin ääneen. En ehdi sitä ääneen sanomaan, kun J ehdottaa uutispätkän katsomista. No katsotaan. Sitten katsotaan vielä toinen. Sitten istutaan taas keittiössä, mulla on hieman hankala olo. Mietin, että onpas poikkeuksellista kun mä ihan tosissani mietin milloin lähteä kotiin enkä siinä mielessä että voivoi kun en haluais vielä lähteä. Mietin myös, miksi J oli mut sinne halunnut. En kuitenkaan kysynyt. Tuntui sen verran pahalta tai joltain, että olisin taas nostanut aiheen esiin.
Kun sitten ensimmäisen kerran ääneen mietin, milloin lähtisin kotiin, J ei kommentoi asiaa mitenkään vaan kohta ehdottaa, josko katsottaisi yksi dokumentti. Ja koska olen niin lammas tai jotain, onhan mun tietenkin pakko jäädä katsomaan. Enkä kyllä sinällään kadu ollenkaan, todella mielenkiintoinen ja koskettava dokumentti, melkein liiankin koskettava. Veti ainakin hetkellisesti mielen maahan. Keittiössä taas, vilkaisin kelloa ja kauhistuin, sehän on jo melkein yksitoista hitto soikoon. Pitäis ehkä oikeasti lähteä kotiin. Herra ei taaskaan kommentoi mitään, vaihtaa vaan vaihetta. Loppujen lopuksi katsotaan vielä joku pätkä jotain ohjelmaa, höpötetään keittiössä, J aloittaa uudelleen viinin litkimisen, ja sitten kello onkin jo niin paljon, etten ehdi viimeiseen bussiin. Vähän kahden jälkeen käyn suihkussa (sori naapurit) ja virkistyn hetkellisesti, mutta joskus puoli neljän tai neljän maissa meinaan simahtaa, ja kömmin nukkumaan.
Ehdin nukahtaa ja nukkua varmaan tunnin verran, kunnes säpsähdän hereille kun J:n kädet liukuu puristamaan rintaa ja lantio painautuu peppuun kiinni. Olenko helppo vai suorastaan varma, kun olen suunnilleen saman tien märkänä... Työnnän peppuani vasten J:n kalua, J vie käden rinnalta alushousuille ja kevyesti reunan alta iholle. Kutittaa ja kihelmöi, sormi liukuu huulien väliin seilaamaan ja levittämään kosteutta klitalle. Panettaa, haistan J:n tupakan kitkerän tuoksun, maistan suolaiset huulet. Selkä taittuu tahtomattakin kaarelle, kun sormi uppoaa huulien välistä sisään. Hitto, pane mua jo.. J hakeekin kumin ja taiteilee sen päälleen, tuntuu hyvältä kun kalu uppoaa sisään ja täyttää mut syvältä. Harvoin saan keskityttyä ja ylipäänsä oltua sellaisessa mielentilassa, että juuri tuo kalun liike tuntuu noin hyvältä. Muuuttta kiitos sen viinin ja ilmeisesti useamman kaljan, sitä nautintoa ei kauaa kestänyt. Tosin mullakin tuntui taas hankalalta, oliskohan vieläkin ollut edellisestä kerrasta jotenkin kipeenä. Ja oli kauhea vessahätäkin. Kävin vessassa ja menin keittiöön polttamaan tupakan, J tuli perässä ja alkoi tipottain puhumaan sellaisesta asiasta, joka olisi varmaan multakin vaatinut hieman sensitiivisyyttä ja läsnäoloa, mutta meinasin taas nukahtaa pystyyn. Yritin mahdollisimman ystävällisesti, ymmärtävästi ja pahoittelevasti sanoa, että mun on pakko mennä nukkumaan. En kuitenkaan sitä sit sanonu, että en halua mitenkään torjua sitä keskustelua, mutta että katsoin olevan järkevämpää jättää se siihen, koska aihe ei olisi saanut ansaitsemaansa arvostusta ja kuulijan tarkkuutta. Ajattelin sitä, mutta en sitten ilmeisesti väsymyksestä johtuen sanonut sitä ääneen... Menin nukkumaan enkä tainnut herätä enää kun J tuli sänkyyn.
Perjantaina aamulla herään taas joskus puolen päivän tienoilla, käyn tupakalla ja päätän lähteä suht ajoissa kotiin. Hetken siinä pööpöilen, kunnes päätän pukea päälle ja lähteä uhmaamaan pakkasta. Herätän J:tä sen verran, että kerron olevani lähdössä. "Älä jäädy", en en, hyvää yötä. Puoli yhdeltätoista illalla tulee taas jotain viestiä, tipottain puolen yön yli, mitään varsinaista tarkotusta niillä viesteillä ei näytä olevan. Mua ei houkutella sinne, ei myöskään kysytä mitään tai muuten keskustella mistään oikeasta. Mitähän siitäkin pitäisi sitten tulkita? Onko sillä vaan tylsää? No miksi just mulle pitää tekstailla? Vai pyörinkö mä sittenkin sen mielessä...? Paskat, en jaksa pohtia. Nyt mä meen niin täydellisesti virran mukana ku vaan pystyn ja yritän olla tulkitsematta yhtikäs mitään. Tuntematta yhtikäs mitään, ainakaan vakavaa.
Ota tostakin hitto selvää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti