Ruikuti

Huuuh. Sen oikein tuntee, kuinka stressitaso on parissa päivässä noussut kohisten. Pitäisi ottaa pää pois pilvistä ja iskeä tenttikirjaan. Muutenkin tulisi asennoitua siten, että nyt on leikki loppu ja työ alkaa taas. Voi kun alkaiskin - työ siis. Työ, eikä opiskelu. Tunnen, kuinka tietoisuus opiskeluhommien aloittamisesta alkaa jo nyt pikkuhiljaa muuttua stressiksi, josta ei olekaan enää pitkää matkaa ahdistukseen. En helpota asiaa ollenkaan sillä, että tieten tahtoen asennoidun negatiivisesti. Motivaatiota ei ole - motivaatiota motivaation etsimiseen ei ole. Kiinnosta vittujakaan.. Samaan aikaan dissaan itseäni, sillä työpaikkailmoituksia selatessani ensimmäinen ajatus on yleensä "eihän musta olis tollaseen" tai "hitto kun kuulostaa ahdistavalta" tai "tohonki vaaditaan sitäjatätä jota mulla ei ole, ei kannata hakea". Tuntuu vähän siltä kuin olisi jokseenkin umpikujassa. Itseaiheutetussa, no doubt.