PMS:ää paukuttaa edelleen, yay! Tunnen itseni idiootiksi, yay! Ahdistun opiskeluista ja ylipäänsä elämästä, yay!
Mulla ei ole krapulaa, vaikka eilen join 4 tai 5 vahvaa siideriä ja puoli pulloa viiniä. Todellakin YAY!
En viitsisi jauhaa J:stä, mutta vittusaatana sen miehen kanssa. Tai ehkä suurin ongelma olenkin minä itse. En osaa suhtautua siihen mitenkään järkevästi, ainakaan tässä mielialojen aallokossa. Pahimmalta tuntuu, kun olen varma että tää juttu on jotakuinkin tiensä päässä - vielä vaan on se välttämätön paha edessä eli asiasta keskusteleminen. Mä ainakin tarvitsen jonkun kunnollisen päätöksen asiaan, tai muuten jään sekoilemaan ja haikailemaan, vaikka kuvittelen olevani fiksumpi.
Eniten sattuu se, että en voi sitten enää kietoa itseäni sen miehen ympärille. Saada sitä kullia. Kuulla sen miehen hengitystä, huokailua. Enkä voi istua siellä keittiössä keskustelemassa mielenkiintoisista asioista, koska en kuitenkaan voi enää jäädä sinne yöksi.
Aaah. Annan asian nyt olla. En vonkaa siltä mieheltä enää yhtään mitään, ottakoon itse yhteyttä seuraavaksi. Katsotaan sitten mikä on tilanne. Ja sillon mä yritän saada asiani ulos, kerrottua että mä olen liiaksi ihastunut siihen, että mulle ei enää riitä se mitä nyt ollaan säädetty. Mä haluan enemmän. Mutta enpä oikein itsekään osaa ajatella mitä se mahdollisesti pitäis sisällään, en ton miehen kohdalla. Tiedän vaan, että mulla on jotakuinkin jo molemmat jalat tukevasti suossa, ja vajoan koko ajan vähän syvemmälle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti