41

Voi helvetti. Mä en enää oikein tiedä, miten päin olla.

Päässä ei taas pyöri mitään muuta kuin T. Eilen koko illan vilkuilin tahtomattani, onko se facebookissa. Asia joka vituttaa mua suunnattomasti. Siis se, että en voi antaa sen olla vaan pakkomielteisesti tsekkailen.. Ja kun "viimeisen kerran" (näin olin päättänyt) kävin facessa, herra olikin siellä. Sen olin päättänyt vielä varmemmin, että mä en aloita seuraavaa keskustelua, en muuten varmana. Mulla on jo aikaisempien keskustelujen aloittamisesta jäänyt sellainen typerä olo, että mä olisin joku yli-innokas likka joka hätyyttelee jotain herrashenkilöä, jota ei ihan niin kamalasti kiinnosta. Joo tiedän, mut elä tän kanssa... No, ei tarvinnut kauaa kituuttaa aloittamattomuutta, kun herra pistää viestiä ("nukkumaan sieltä!"), ja pieni voitonriemun hymy nousi huulilleni.
"Entä jos en tottele?"
"Saat piiskaa..."
Härnäämistä, tällä kertaa painopiste herran puolella. Kunnes. Tähän tää aina lopulta päätyy.. Käytiin sama keskustelu kuin jo keväällä. Herra haluaa mut alasti, mä vastustan lievästi. Mä en pääse noin vaan irti siitä, etten todellakaan ole sinut sen kanssa että joku näkisi mut niin - no, alasti. Se on mulle enemmän kuin vain fyysistä alastomuutta - se on jotenkin raakaa, kaiken paljastavaa. Kertoo enemmän kuin mihin oon valmis. (Joo, tää on vaan mun päässä eikä mitenkään rationaalista, mut yritäpä päästä omasta pääkopastas eroon!) Ja se kuristava ahdistus, nolous, itseinho.. En mä pysty sellaisessa myrskyssä mitään seksiä harrastamaan, vaikka herra sitä jostain täysin käsittämättömästä syystä haluaisikin vielä! Ehei, mä olisin liian itsetietoinen, ja koko homma olis mulle pikemminkin kidutusta..
Mutta kun tän keskustelun aina häviää. Aina se vastapuoli vetoaa siihen, et "kuka nyt täydellinen olis?" No vittu ei kukaan, mut kyse ei nyt olekaan siitä! "Ei tollaset asiat ole tärkeitä" ja blaablaa. Ei olekaan, en mäkään ketään määrittele sen mukaan onko ne malleja vai maatiaisia, paitsi ehkä ne mallit. Haluttavuus on se, mistä tässä on kyse. Mä en pidä mun vartaloa millään tavalla haluttavana. En enää siinä vaiheessa, kun yllä ei ole rihman kiertämää. Onko täysin väärin kuvitella, että se toinen osapuoli saattais tulla samaan päätelmään? Saa koko ajan pelätä sitä, että sitten "mystisesti" hommista ei tulekaan mitään, vedotaan milloin mihinkin syihin. Se on vähän liian iso riski mun pienelle itsekunnioitukselleni ja muutenkin kovin tasapainoiselle päälleni.
Voisko jotain jättää mielikuvituksen varaan? Sillä pelastais paljon..

Tästä ahdistavasta ajatustenvaihdosta päästiin pois sillä, että T muistutti mua yhdestä kevään tapahtumasta, ja sai mut vähän hajoamaan (likaista peliä...). Se katkaisi aiheen ja päästiin siitä kuopasta pois. Ainakin tällä kertaa. Ja sit se teki sen taas: sai mut kostumaan ja lähti nukkumaan. Vittu mikä tease :D. No, kello oli siinä vaiheessa puol kaksi yöllä...

Huomenna kotiin <3
Huomenna sokerointi :O